Hyppää sisältöön

Katastrofaalinen freskon restaurointi ponnahti maailmanlaajuiseksi ilmiöksi

Aragoniassa sijaitsevan Borjan pikkukaupungin Misericordia-pyhätön seinällä komeilee omaperäinen pieni fresko. Paikallisen harrastelijamaalarin täydellisesti epäonnistunut restaurointityö singahti hetkessä maailmanlaajuiseksi internetilmiöksi elokuussa 2012. Tapaus on tuonut Borjalle maineen lisäksi satoja tuhansia turisteja ympäri maailmaa ja satoja tuhansia euroja rahaa.

1930-luvulta peräisin oleva fresko oli päässyt surkeaan kuntoon

Santuario de la Misericordia -pyhätön fresko on nimeltään Ecce Homo (Katso, ihminen). Alun perin sen maalasi zaragozalainen taidemaalari Elías García Martínez vuonna 1930. Hän lahjoitti maalauksen Borjan pyhättöön.

Freskoa ei pidetty taidehistoriallisesti arvokkaana, mutta sillä oli borjalaisille suuri tunnearvo. Maalipinta oli päässyt vuosikymmenten myötä kehnoon kuntoon rakennuksen seinästä tulleen kosteuden takia. Taiteilijan perikunta oli lahjoittanut rahaa entisöintiä varten juuri ennen restaurointifiaskon paljastumista.

Katastrofaalisen tökerö restaurointi paljastui

Maalauksen muuttunut ulkonäkö huomattiin elokuussa 2012. Se oli niin tökerö, että aluksi epäiltiin vandalismia. Tekijäksi paljastui kuitenkin kahdeksankymppinen paikallinen harrastelijamaalari Cecilia Giménez.

Cecilia itse kertoi halunneensa kunnostaa freskon, koska se oli hänen lempimaalauksensa ja pyhättö oli tärkeä, koska hän itse oli mennyt siellä naimisiin. Restaurointi tuli yllätyksenä kirkollisille viranomaisille. Jäi lopulta epäselväksi, kuka antoi Cecilialle luvan kunnostustyöhön, vai antoiko kukaan.

Kuvat alkuperäisestä ja huonoon kuntoon päässeestä freskosta on sijoitettu ”restauroidun” maalauksen viereen.

Freskon uusi ulkonäkö järkytti kuntalaiset. Cecilia otti tapauksen tuoman julkisuuden raskaasti. Hän joutui vuodepotilaaksi ja tarvitsi lääkitystä ahdistuksensa lievittämiseen. Kerrotaan jopa, että hänen muistisairautensa puhkesi stressin takia.

Verkkoilmiö ja turistien virta Borjaan

Kuvat restauroidusta freskosta levisivät tiedotusvälineisiin ja sitä kautta sosiaaliseen mediaan. Tapauksesta tuli hetkessä maailmanlaajuinen verkkoilmiö ja siitä tehtailtiin tuhansia meemejä.

Maalaus sai pian uuden lempinimen Ecce Mono (Katso, apina) ilmiselvästä syystä. Tapausta verrattiin myös elokuvaan Bean – äärimmäinen katastrofielokuva, jossa Mr. Bean yrittää epätoivoisesti korjata vahingossa vaurioittamaansa arvokasta maalausta. Cecilia sai kuitenkin paljon sympatiaa suurelta yleisöltä.

Viranomaiset suunnittelivat freskon korjauttamista tai peittämistä uudella. Kylään alkoi kuitenkin virrata uteliaita. Jo muutaman päivän kuluttua pyhätössä oli vieraillut 4000 ihmistä. Freskon korjauttamisen sijaan kunta päätti alkaa veloittamaan sisäänpääsymaksua.

Misericordian pyhättö on pieni ja sympaattinen – sekä kuuluisa.

Ensimmäisen vuoden aikana maalausta kävi katsomassa 40 000 henkeä, jotka tuottivat paikalliselle hyväntekeväisyysjärjestölle yli 50 000 euroa. Myös oheistuotteiden, kuten T-paitojen ja mukien myynti kukoisti.

Saisiko olla Ecce Homo -viiniä?

Cecilia Giménezin perintö

Arvioiden mukaan Ecce Homoa on käynyt katsomassa yli 300 000 vierailijaa 130 maasta! Rahat on käytetty pyhätön ylläpitoon, kahden oppaan palkkaamiseen sekä pienituloisten vanhusten tukemiseen kaupungin vanhainkodissa. Maalaus on tuottanut kunnalle rahaa huimat 600 000 euroa.

Cecilian ansiosta pyhätölle on palkattu myös oppaita kertomaan freskon ja Cecilian tarina.
Vierailijat saavat jättää nimensä maailman karttaan.

Freskoa on kutsuttu Borjan Mona Lisaksi. Siitä on tehty TV-dokumentti Fresco Fiasco, komediaooppera Behold the Man, La Ópera de Cecilia ja jopa New Yorkin modernin taiteen museo MoMA oli tiettävästi kiinnostunut sen hankkimisesta.

Odottamattomaan kuuluisuuteen singahtanut harrastelijataiteilija piti itse myöhemmin taidenäyttelyitä, joissa hän myi taulujaan ”hyvään hintaan”.

Cecilia kuoli 94-vuotiaana joulukuussa 2025. Misericordian pyhättö ja Borjan pormestari Eduardo Arilla muistelivat häntä kiitollisuudella. Cecilian mukaan saatetaan myös nimetä katu tai aukio.

Lähteet
wikipedia.org
wikipedia.org2
hs.fi

Kuvat ja teksti Jaana Pohjanheimo
jaana@espanja.com

Jaana Pohjanheimo

Toimittaja

Olen Torreviejassa asuva matkailu- ja sisustusalan ammattilainen. Matkustelen mielelläni Espanjassa tutustumassa maan lukemattomiin upeisiin ja historiallisiin kohteisiin.
Matkailun lisäksi harrastan patikointia, ja jaankin mielelläni lukijoille vinkkejä etenkin Alicanten luontokohteista.
Lähetä juttuvinkkejä, toiveita ja palautetta osoitteeseen: jaana@espanja.com

Lue lisää:

Tilaa kuulumiset Espanjasta sähköpostiisi!

Saat kaksi kertaa kuukaudessa uusimmat artikkelit ja asuntotarjoukset sähköpostiisi.