Aurinkorannikko houkuttelee investoijia

Julkaistu: 20.01.2022
AjankohtaistaUusimmatYritysuutiset
add one

Espanja ei näytä menettäneen otettaan ulkomaisten sijoittajien mielessä. Aurinko, lämpö ja valo vetävät yrittäjiä Aurinkorannikolle. Uusimpana Jethro Rostedtin ravintolaketjun uusi toimipiste Fuengirolassa.

Kansainvälinen Aurinkorannikko on aina houkutellut yrittäjiä. Pandemian aikana monet yrittäjät joutuivat tiukalle ja osa lopettamaan toimintansa. Nyt on virta taas kääntynyt toiseen suuntaan.

Herkkuja kansalle ja hyvinvointia yrittäjälle

Aurinkorannikon uusin suomalainen sijoittaja on businessmies Jethro Rostedt. Hän avasi tammikuun puolessa välissä Jeti´s Kebab ravintolan Fuengirolan suomalaiskeskukseen Los Bolichesiin.

Investointia voi olla myös omaan hyvinvointiin investoiminen. Jethrokin myöntää, että kyllä Aurinkorannikolle tuloon iso syy oli tämä. -Nyt on hyvä syy tulla tänne!

Jethrolla on ennestään Kebab-ravintola Turussa, mutta Tallinnan ravintola on toistaiseksi suljettu.

Avajaispäivänä ovella näytti olevan jonoa ja jutulle pyrki useampi suomalainen. -Tällä hetkellähän täällä ei ole edes kovin paljon suomalaisia, toteaa Jethro. -Tuossa edestakaisin matkustellessa koneet ovat kuitenkin aina täynnä.

Espanjan maine byrokraattisena maana ei ole turha. -Täällä tarvitaan lupa, että saadaan lupa, naurahtaa Jethro. -Myös sanonta, että ”hoida yksi asia päivässä” pitää paikkansa. Tosin avauslupa on sen verran erikoinen, että riittää kun se on jätetty niin business saa alkaa pyörimään.

Keskeinen sijainti ykkösenä

Kuten aina sijainti on ravintolalle elintärkeä. Tärkeintä on, että se on helposti löydettävissä ja on paljon ohikulkua, summaa yrittäjä.

Kulmahuoneistoon saa paljon ulkopöytiä.

Ravintola sijaitseekin tunnetun ns. Rafaelin aukion nurkalla, kivenheiton päässä rannasta ja Los Bolichesin keskipisteessä. Kulmahuoneisto mahdollistaa runsaasti ulkopaikkoja ja koska sää sallii ulkona istumisen vuoden ympäri, niin ravintoloissa riittää asiakkaita, vaikka sisätilaan rajoituksia tulevaisuudessa tulisikin.

Paikallista sen olla pitää

Ravintolan kebab-liha tulee lentokoneella Suomesta, mutta kaikki muut hankitaan täältä paikanpäältä. Verkostoituminen on tärkeää ja Jethro on todennut, että erityisesti se kuuluu espanjalaiseen kulttuuriin. -Tykkään myös tukea paikallisia yrittäjiä.

-Työvoimakustannukset, vuokrat ja paikalliset vihannekset ovat täällä edullisempia, toteaa Jethro. Espanjassa myös syödään useammin ulkona kuin Suomessa. Tämä heijastuu paikallisen ravintolakulttuurin hintatasoon.

Ensimmäisen viikon kommentti Aurinkorannikon tuoreimmalta suomalaisyrittäjältä on positiivinen: Kyllä kannatti tulla. Tervetuloa vaan muutkin perässä!

Matalan kynnyksen aloitus yritystoiminnalle

Toimitilojen löytyminen ja muun yrityksen infrastruktuurin perustaminen ulkomailla saattaa jarruttaa lähtöintoa. Tähän tarkoituksen ovat syntyneet co-working eli yhteistyötilat, jotka mahdollistavat matalan kynnyksen siirtymän Espanjaan.

Tilat sopivat myös vauhdikkaasti yleistyneisiin etätöihin, sillä tiloissa on nopea nettiyhteys, rauhalliset tilat palavereille ja viihtyisät puitteet työpäiville.

Jopa pankit tarjoavat nykyään yhteistyötiloja. Sabadell pankki on muuttanut toimitilojaan yhteistyötiloiksi. Work Café Santander -tiloja on eri puolilla Espanjaa ja Aurinkorannikolla sellaisen löytää Málagan kuuluisalta kävelykatu Lariokselta.

Fuengirolassa on mahdollista saada myös suomeksi co-working palveluita. Työtilojen vuokraamisen lisäksi me myös konsultoimme yritystoiminnan aloittamisessa Espanjassa, lisää Outi Hannuksela toinen Smart Work Plazan perustajista. -Kiinnostus jo toimivan suomalaisen yrityksen rekisteröimiseksi ja toiminnan laajentamiseksi kansainvälisille markkinoille on nyt vahvasti kasvussa, kertoo Outi. -Saamme kyselyitä tasaiseen tahtiin.

Aurinkorannikon Naisyrittäjiä aamisella Smart Work Plazassa.

Espanjan markkinat ovat suuret ja tätä kautta moni yritys löytää myös muita kansainvälisiä asiakasryhmiä, muistuttaa Outi.  -Malagan alue kiinnostaa erityisesti teknologia-alan yrityksiä ja Costa del Solille hakeutuu myös yrityksiä, jotka voivat rekrytoida alueella suomenkielistä henkilökuntaa.

Yhteistyötilojen etuna on samalla työyhteisön ja kontaktien saaminen. Sieltä löytää vertaistukea ja pääsee osallistumaan järjestettyihin aktiviteetteihin. -Näin ei tarvitse puurtaa yksin, se on monelle tärkeä asia silloin kun pohditaan ulkomailla työskentelyä, summaa Outi.

Espanjassa panostetaan tulevaisuuteen

Myös espanjalaisilla riittää uskoa tulevaisuuteen. Varsinkin Aurinkorannikolla missä ulkomaalaisten asukkaiden osuus on monessa kunnassa merkittävä luotetaan kansainväliseen kiinnostukseen.

Kansainvälinen Fuengirolan kaupunki on julkaissut äskettäin parikin isompaa investointia. Los Pacosiin kunnostetaan iso ulkoilualue ja entisen kaupunginmuseon tilalle rakennetaan moderni kulttuurikeskus. 1300 neliömetriin mahtuu mm. teatterisali, näyttelytila ja työpajatiloja. Rakennuksesta tulee teknisesti älykäs ja se rakennetaan kestävän kehityksen mukaisesti. Suurelta osin se tulee toimimaan uusiutuvin energioin.

Luottoa on siis siihen, että käyttäjiä riittää ja olosuhteet tulevaisuudessa sellaiset, joissa elämään mahtuu työtä, huvia ja viihdettä.

Lähteet: fuengirola.es

Kuvat: Espanja.Com ja Smart Work Plaza

Jaa:

Elämänmakuisia uutisraportteja maailmalta

Uudet sakko-dronet käyttöön

add one