AjankohtaistaPoikkeustilannetiedotus

Tilannekatsaus Espanjasta

Julkaistu: 17.03.2020

Espanjassa ja Suomessa sekä myös lähes kaikkialla Euroopassa ja muualla maailmassa on herätty viimeisen viikon aikana hyvin erilaiseen maailmaan kuin koskaan aikaisemmin. Tilanteeseen, jollaista varmasti kukaan meistä ei olisi kuvitellut koskaan kokevansa.

Tervehdys Espanjasta!

Me täällä Espanjassa olemme olleet jo lauantai illasta asti valtion määräämässä tiukassa ja valvotussa ulkonaliikkumiskiellossa, jotta COVID-19 koronaviruksen eteneminen pystyttäisiin hillitsemään. Tämä on tarkoittanut myös, että lähes kaikki yritykset ovat suljettuja. Osa heistä pystyy jatkamaan toimintaa netissä tai puhelimitse, mutta käytännössä asiakaspalvelutoimintaa voivat enää jatkaa vain ruokakaupat ja ruokatoimitukset, sairaalat, terveyskeskukset ja eläinlääkärit sekä apteekit ja huoltoasemat, monet näistäkin rajoitetusti. Kaupunkien ja valtion palvelut ajetaan aivan minimiin ja lentoliikenne hiljenee.

Nyt on myös rajat monissa Euroopan maissa suljettu ja loput suljetaan oletettavasti pian, jolloin vain kyseisten maiden kansalaiset tai residentit voivat palata kotimaahansa ja muu liikkuminen pysäytetään.

Yrityksillä hätätila

Kadut ovat Espanjassa nyt lähes täysin tyhjät. Moni yritys on jo vain muutama päivä kriisin alkamisesta joutunut taloudelliseen ahdinkoon, sillä liiketoiminnan totaalinen pysäytys tapahtui yllättäen ja nopealla aikataululla. Massalomautukset, irtisanomiset sekä toimintojen välitön alasajo on jo alkanut ja tulee olemaan monelle yrittäjälle ja elinkeinonharjoittajalle välttämätöntä, jotta taloudellisesta kriisistä on mitenkään mahdollista selviytyä ja toimintoja olisi mahdollista jatkaa sitten kun tilanne normalisoituu. Tämä tulee valitettavasti koskettamaan rajusti meitä ihan kaikkia yrittäjiä ja yritysten työntekijöitä perheineen.

Oma kontrolli auttaa terveydenhuoltoa

Viruksen nopea leviäminen on hillittävissä vain yhteistyöllä ja tiukalla kontrollilla, johon tarvitaan kaikkien osallistumista ja tilanteen vakavuuden ymmärtämistä. Virus on vaarallinen ikäihmisille ja heille, joilla on joitain perussairauksia. Muut voivat selviytyä tilanteesta flunssan -tyyppisellä sairastamisella. Espanja on ollut juuri terveyden ja hyvinvoinnin saralla parhaimpia paikkoja Euroopassa ja siksi erittäin suosittu asumiskohde tälle riskiryhmälle, joten täällä on monia asukkaita juuri terveydellisistä syistä eli riskiryhmään kuuluvien määrä on suuri.

Onneksi Espanjan ja Suomen terveydenhuoltopalvelut, sairaalat ja henkilökunta ovat maailman huippuluokkaa, mutta kriisin keskellä toimivien ihmisten jaksamisen varmistaminen on hyvin tärkeää. Tällä hetkellä sairaaloiden ja terveyskeskusten henkilökunta joutuu tekemään töitä kovan paineen alla ja samalla peläten, että itse sairastuvat.

Yhteistyöllä eteenpäin

Tärkeintä on nyt meidän jokaisen koittaa omilla toimillamme rauhoittaa yleistä tunnelmaa, välttää viruksen levittämistä ja keskittyä omaan ja muiden sekä fyysiseen että psyykkiseen terveyteen ja hyvinvointiin sekä tilanteesta selviytymiseen.

Yhteistyöllä tämäkin tilanne on varmasti voitettavissa ja jossain vaiheessa voimme taas palata normaaliin, vaikkakin ehkä hieman erilaiseen elämään kuin se, jossa olimme itse kukin vielä vain viikko sitten.

Yhteisöllisyyden nousemisesta on jo täällä useita esimerkkejä ja yksi vaikuttavimmista on karanteenissa olevien espanjalaisten kokoontuminen omille parvekkeilleen ja ikkunoihin iltaisin klo 20 ja 22 osoittamaan taputtamalla kunnioitusta ja arvostusta erityisesti kriisin aikana rajujen paineiden alla työskentelevälle hoitohenkilökunnalle. Tämä jos joku palauttaa ja luo yhteisöllisyyttä ja muista huolehtimisen tärkeyttä.

Espanja.Com tiedottaa ja viihdyttää

Pyrimme täällä Espanja.Comissa toimimaan tässä kriisitilanteessa mahdollisuuksien mukaan normaalisti ja tuottamaan sisällöntuotantomme linjauksen mukaan teille sekä ajankohtaista tietoa tilanteesta että mukavaa viihteellisempää luettavaa. On tärkeää tehdä välillä myös jotain mieltä piristävää. Lukemalla artikkeleitamme ja katsomalla videoitamme voitte unelmoida, viihtyä ja viisastua. Pysykää sivuillamme, seuratkaa meitä Facebookissa ja vaikka jakakaa vuosien varrella tekemiämme mukavia juttuja ja videoitamme myös ystävillenne piristämään heidän päiväänsä. Jatkamme myös kaksi kertaa kuukaudessa ilmestyvän Espanja.Com Uutiskirjeemme lähettämistä, jotta pysyt ajan tasalla Espanjan tapahtumista.

Toivotan omasta ja koko Espanja.Com tiimin puolesta hoitohenkilökunnalle, yrittäjille, työntekijöille ja kaikille lukijoillemme sekä jaksamista että välittämistä ja muistakaa pitää itsestänne ja toisistanne huolta. Nyt on erittäin tärkeää huolehtia lähimmäisistämme!

Espanjan Aurinkorannikolla Benalmádenassa 17.3.2020

Ismo Ivakko
Toimitusjohtaja
Nettimedia – Espanja.Com

Jaa:

Yrittäjillä hätätila Espanjassa

Matkusta ajassa taaksepäin – Espanjan kauneimmat linnat OSA 2