Vertaa asuntoja

Espanjan eläkejärjestelmää muokataan uuteen asentoon

Espanjan eläkejärjestelmää muokataan uuteen asentoon

  • 29/12/2020

Espanjan hallitus valmistelee uudistusta, joka käytännössä merkitsee maan tuleville eläkkeensaajille aikaisempaa pienempiä kuukausituloja.

Hallituksen omien laskujen mukaan eläkkeet laskisivat muutoksen myötä tulevaisuudessa keskimäärin 5,5 prosenttia nykyiseen verrattuna, kertoo El Economista-lehti.

Uudistuksen taustalla ovat laskelmat, joiden mukaan Espanjan julkinen talous ei kestäisi tulevaisuudessa voimassa olevan eläkekertymälaskutavan mukaisia menoja. Niinpä eläkkeiden laskutapaa aiotaan nyt rukata, minkä seurauksena eläkkeet pienenisivät jatkossa nykyisestä tasosta. Muutos ei koskisi jo eläkkeelle ehtineitä.

Espanjan julkiset eläkerahastot ovat olleet pahasti miinuksella vuodesta 2011 lähtien, kun suuret ikäluokat ovat alkaneet jäädä eläkkeelle. Samalla väestön keskimääräinen elinikä on koko ajan nousemaan päin ollen yksi maailman korkeimmista.

Euroopan unioni on toistuvasti huomauttanut, että Espanjan olisi syytä muuttaa eläkejärjestelmänsä kestävälle tasolle. Nyt maan vasemmistohallitus on joutunut asiassa selkä seinää vasten, sillä tulevien EU-tukien maksatus Espanjalle on riippuvainen myös siitä, miten luotettava suunnitelma maan päättäjillä on pitää huolta julkisen talouden kestävyydestä pitkässä juoksussa.

Muutoksia

Eläkejärjestelmään suunnitellaan muutosta, jonka mukaan maksettava eläke määräytyisi jatkossa 35 työvuoden aikana maksettujen palkkojen perusteella.

Tänä vuonna aikajana on ollut 23 työvuotta. Nykyisen järjestelmän mukaan se nousisi 25 työvuoteen 2022 mennessä, mutta suunnitteilla oleva muutos lisäisi laskuperusteeseen vielä kymmenen vuotta lisää työuran alkupäästä, jolloin laskentaperusteena käytettävät palkat ovat yleensä huomattavasti pienempiä kuin työvuosien loppuvaiheessa.

Teksti: Arto Ryynänen / Espanjan Sanomat
Lähde: El Economista
Kuva: Pixabay

Liity keskusteluun