Espanjan vuoden 2023 kalenteriin on merkitty yhteensä kymmenen maanlaajuista pyhäpäivää. Tämän isäksi itsehallintoalueilla ja kunnilla on omia vapaapäiviään. Toisinaan pyhät saattavat venyä pidemmiksi ja ihmiset pitävät välipäivinäkin lomapäiviä.
Espanjalaiseen tapaan kuuluu pidempien vapaiden järjestäminen, ottamalla välipäiviä vapaiksi. Jos varsinainen pyhäpäivä osuu sunnuntaille, on myös maanantai vapaa. Espanjan eri itsehallintoalueiden välillä on eroja muutamien kansallisten juhlapyhien, kuten joulun ja pääsiäisen vietossa. Joillain alueilla joulua juhlitaan myös 26.12. ja pääsiäinen voi alkaa jo kiirastorstaina tai sitä saatetaan jatkaa toiseen pääsiäispäivään.
Pyhäpäivänä pankit, virastot, koulut sekä useimmat kaupat ovat suljettuina. Pienemmät ruokakaupat ja ns. kiinakaupat voivat olla auki. Samoin myös useat baarit ja ravintolat ovat avoinna, erityisesti turistien suosimilla alueilla. Julkinen liikenne kulkee useimmiten sunnuntaiaikataulussa.
Espanjan pyhäpäivät 2023
1.1. Uudenvuoden päivä (Año Nuevo)
6.1. Loppiainen (Epifanía tai toiselta nimeltään Día de los Reyes Magos)
6.4. Kiirastorstai (Jueves Santo), poislukien Katalonian ja Valencian itsehallintoalueet
7.4. Pitkäperjantai (Viernes Santo)
1.5. Vappupäivä (Día del Trabajo)
15.8. Asunción de la Virgen
12.10. Espanjan kansallispäivä (Fiesta Nacional de España)
1.11. Pyhäinpäivä (Día de Todos los Santos)
6.12. Perustuslainpäivä (Día de la Constitución)
8.12. Neitseellisen sikiämisen päivä (Inmaculada Concepción)
25.12. Joulupäivä (Día de Navidad)
Puentet, eli “sillat”
Jos kansallinen pyhäpäivä sattuu osumaan torstaille tai tiistaille, pitää moni perjantain tai maanantain myös vapaana. Tästä syntyy silta eli puente viikonloppuun, ja samalla yhtämittainen neljän päivän loma. Tämä saattaa näkyä esimerkiksi virastojen asiakaspalvelupisteissä, joissa saattaa olla tavallista vähemmän henkilökuntaa.
Jos pyhäpäivä osuu sunnuntaille, siirtyy vapaapäivä maanantaille. Kaupat ovat yleensä suljettuja sunnuntaisin, paitsi silloin kun pyhäpäivä on maanantai, jolloin kaupat ovat yleensä suljettu maanantaina. Kuten kaikkialla, on pitkinä viikonloppuina hyvä muistaa mahdolliset ruuhkat muun muassa liikenteessä ja ravintoloissa.
Alueelliset pyhäpäivät
Monella itsehallintoalueella, kaupungilla ja kunnalla voi myös olla omia alueellisia pyhäpäiviä. Esimerkiksi Andalusiassa vietetään 28.2. Andalusian päivää (Día de Andalucía). Juhannusta eli San Juania vietetään usealla alueella, jolloin jotkin virastot saattavat olla suljettuina.
Täältä näet kaikki kansalliset ja jokaisen alueen omat pyhäpäivät. Pääset valitsemaan haluamasi itsehallintoalueen sivun alareunasta.
Lähde
publicholidays.es
Pääkuva pxhere
Teksti Espanja.Com
toimitus@espanja.com