AjankohtaistaVideot>Alue-esittelyt -videot

Fuengirola avasi roomalaisen kylpylän rauniot yleisölle Torreblancassa

Julkaistu: 22.07.2024

Fuengirolan kaupunki tiedottaa, että Torreblancassa sijaitsevan roomalaisen kylpylän rauniot ovat nyt avoinna yleisölle perjantaista sunnuntaihin kello 10–14. Kuukausia kestäneiden parannustöiden jälkeen vierailijat voivat nauttia maksuttomasta kierroksesta espanjan- ja englanninkielisin opastekyltein.

Alueella on useita opastekylttejä, joissa on tietoa espanjaksi ja englanniksi.

Kylpyläraunioille on tehty myös valaistus, ja alueen yhteyteen on rakennettu wc-tilat. Kunnostustöiden budjetti oli yli 267 000 euroa, ja rakennustyöt tehtiin maakuntarahoituksen avulla.

Alueella kuljetaan kävelysiltoja pitkin.

Kohde on ollut Fuengirolan kaupungin omaisuutta vuodesta 2017 lähtien, ja siitä lähtien kaupunginvaltuusto on tehnyt yhteistyötä Andalusian aluehallinnon kulttuurivaltuuskunnan kanssa edistääkseen 2000 vuotta vanhan alueen säilyttämistä.

Valtuusto ja alueviranomaiset tutkivat nyt toista vaihetta vahvistaakseen tämän kunnan historiallisen perinnön verkostoon kuuluvan kulttuurikohteen (BIC) muureja.

Alueen arkeologiset tutkimukset paljastavat, että kylpylä oli toiminnassa 400-luvulle asti. Siitä lähtien niitä käytettiin asiantuntijoiden mukaan myös suolakalan ja väriaineiden valmistukseen. Myöhemmin, 500–600-luvuilla aluetta käytettiin hautausmaana, kuten monissa muissakin roomalaisissa kohteissa Aurinkorannikolla. Myös Torreblancan kylpyläraunioilta on löydetty noin kolmekymmentä hautaa.

Alueelta on löydetty 30 hautaa.

Fuengirolan kaupungin kulttuurineuvos Rodrigo Romero kertoo, että Fuengirola on pelastanut useita arkeologisesti merkittäviä kohteita, jotka osoittavat, että alue oli lukuisten sivilisaatioiden asuinpaikka. Näitä ovat Sohailin linna, Finca del Secretario -arkeologinen kohde, roomalainen Suelin kaupunki ja nyt viimeisenä Torreblancan roomalaisen kylpylän rauniot.

Lue lisää:
Fuengirolan roomalaisen kylpylän rauniot avataan yleisölle tammikuun lopussa

Lähde
surinenglish.com

Teksti ja kuvat Espanja.Com
toimitus@espanja.com

Jaa:

Näitä Andalusian kyliä haettiin eniten Googlessa 2023

Varjoa ja vehreyttä Las Palmasin puistoissa ja puutarhoissa