Hengityssuojaimista tulossa pakolliset Espanjassa

Julkaistu: 19.05.2020
AjankohtaistaPoikkeustilannetiedotus

Espanjan terveysministeri Salvador Illa kertoi tiistaina, että ”hengityssuojaimet ovat piakkoin tulossa pakollisiksi kaikkialla julkisissa sisätiloissa ja ulkona aina silloin, kun kahden metrin varoetäisyyttä ei voida pitää yllä”.

”Olemme päättäneet antaa uuden määräyksen, joka luultavasti julkaistaan huomenna (keskiviikkona 20.5.) virallisessa lehdessä (BOE)”, ministeri sanoi tiistaina iltapäivällä hallituksen kokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa. Siinä selviävät myös tarkemmat ohjeet.

Samalla kävi myös ilmi, että hallitus on päättänyt hakea parlamentilta keskiviikon istunnossa lupaa jatkaa nykyistä poikkeustilaa kesäkuun 7. päivään saakka. Siten pääministeri Sánchezin aiemmin ilmoittama aie jatkaa kerralla poikkeustilaa kuukaudella ei toteuisikaan.

Hallitusta lähellä olevan El País -lehden mukaan kahden viikon jatkoajalle on jo saatu Ciudadanos-puoleen tuki, mikä takaa tarvittavan enemmistön hankkeen taakse. Asiasta äänestetään parlamentissa keskiviikkona.

Kuva Pexels / Polina Tankilevitch

 

Jaa:

Hengityssuojan käyttö pakolliseksi kodin ulkopuolella

Palvelut avautuvat Espanjassa, vaihe 1 muutokset