Taina Liekarin hetken päähän pistosta kasvoi kansanliike. Kävely Euroopan halki Espanjasta Suomeen valoi intoa myös projektin seuraajiin. Matkarinkka on hetkeksi pistetty naulaan, mutta henkiseen rinkkaan kertynyt anti jatkuu arjessa. Lue Tainan vinkit kävellen matkustamisesta haaveilevalle.
Helmikuussa Fuengirolasta aloitettu kävely Suomeen on nyt päättynyt. Runsaan viiden kuukauden projekti loppui torstaina 28.8. Helsinkiin, jossa Tainaa oli vastassa runsas joukko ystäviä ja kannustajia. Kaulaan Taina sai seppeleen ja tietenkin upean projektin päättymistä kippistettiin kuohuvalla.
Jo viikkoa aikaisemmin Suomen maankamaralle Turun laivasta astuessa vastassa oli sekä kannustusjoukkoja että lukuisa määrä medioita. -On mahtavaa, miten ihmiset ovat ottaneet tämän projektin omakseen. Haluankin kiittää kaikkia seuraajiani, teimme tämän yhdessä, Taina kommentoi silloin.
Kevyt Suomen osuus
Turussa tärkein hetki oli isän tapaaminen. Hän on seurannut matkaani sosiaalisessa mediassa. -Isä on nyt sairaalassa, mutta kävin siellä tervehtimässä. Oli oikein ihana nähdä, kertoo Taina.
Kävely Turusta Helsinkiin oli kevyt, sillä osan matkaa Tainan rinkka sai autokyydin. -Rinkasta on tullut niin osa minua, että ilman sitä tuntuu kuin lähtisin lentoon, naurahtaa Taina. Matkaa kevensivät myös monet kanssa kävelijät, jotka liittyivät mukaan osalle matkaa. Myös yllätystsemppaajat tien varressa ilahduttivat.

Jo pari päivää on ollut haikea olo, kertoo Taina viimeisenä päivänä, kun jäljellä on koko matkaa enää 25 kilometriä. Askeleita mittaava urheilukellokin hajosi toiseksi viimeisenä päivänä, silloin askeleita oli kertynyt 7 747 003 kpl.
On aivan ihanaa nähdä rakkaita, mutta tiedän että arki ja sen rutiinit voivat hetkeksi tehdä tyhjän olon, Taina miettii. -Arjessa ei kuitenkin tämä jokapäiväinen yllätyksellisyys ole mahdollista. Kuitenkin kun tämän tiedostaa, niin siihen on varmasti helpompi suhtautua.
- Jalkapatikalla Espanjasta Suomeen numeroina:
- 13.2 Fuengirola- Helsinki 28.7
- 7 785 000 askelta
- 166 päivää
- yli 4700 kilometriä
Olen päättänyt, että jatkossa jätän uutisten jatkuvan seuraamisen väliin. Elämä on ollut paljon kevyempää tämän reissun, kun ei ole jatkuvasti seurannut maailman tilannetta, summaa Taina matkan henkistä antia. -On paljon iloisempaa ja onnellisempaa katsella elämää lapsen lailla. Jos haluaa oikeasti korjata jonkun asian, niin sitä asiaa kannattaa sitten seurata tarkkaan. Sohvalla voivottelemalla saa vain itselle pahan mielen.
Yhteinen matka
Yöpymisten taso ja tyyli vaihteli Airbnb majoituksesta hotelleihin. Mukaan mahtui myös matkanvarrella asuvia suomalaisia, jotka majoittivat Tainan, ja jopa ventovieraat astuivat hätiin. Ranskassa ilta alkoi jo hämärtää ja majoituspaikasta ei ollut tietoa. Niinpä paikallinen ohikulkija lupasi Tainalle yösijan.
Myös Virkkalassa yön pelasti yksi matkan seuraajista, joka järjesti yöpymisen entisellä paloasemalla. -Olen saanut ison joukon uusia ystäviä. Ihmiset ovat ihanan ystävällisiä ja avuliaita.
Tainan matkasta innostuneet yritykset lähtivät mukaan sponsoroimaan matkaa. -He olivatkin tärkeitä matkan toteutumisen kannalta, painottaa Taina. -Olen saanut heiltä myös konkreettista apua matkan varrella.
Myös joukko yksityisiä seuraajia sponsoroi matkan edistymistä. Seuraajat ovatkin jo valmiiksi ikävissään, kun matka päättyy. -Tainan videot ovat olleet päivän parasta antia, kertovat useat kommentit. Tainan konstailematon ja luonnollinen tyyli vetoaa. Elämän ihmeet löytyvät ihan tavallisista asioista ympäriltämme, kuten Taina on videoillaan osoittanut.

Projekti on myös innostanut muita toteuttamaan unelmiaan, toiset pienempiä ja toiset isompia. Muutama on lähtenyt omalle kävelymatkalleen ja toisille projektin seuraamisen innoittamana on kauppaan lähdettykin auton sijasta kävellen ja katsellen maisemia ”Tainan silmin”. Taina kertookin, että paras palkinto on, jos joku saa tästä innostusta toteuttaa omia unelmiaan, vaikka kuinka pieniä.
Taina kertoo odottaneensa, että matkalla sattuisi isompiakin vastoinkäymisiä, mutta kaikki meni lopuksi todella hyvin. -Tuntuu myös, että matka meni tosi nopeasti. Olin joka aamu onnellinen ja lähdin iloisesti matkaan. Nyt on Jalkapatikalla rinkka otettu viimeisen kerran selästä, mutta tämän asenteen haluan ottaa mukaan arkeeni myös kotona.
Taina on tottunut maratonvaeltaja. Tässä Tainan vinkit kävellen matkaajille
- Ota härkää sarvista. Ala toteuttamaan.
- Mieti millaisen matkan haluat tehdä.
- Aina ei tarvitse lähteä kauas.
- Mieti kokonaismatkan mitta eli mihin on aikaa.
- Päätä päivämatkojen pituus
- Haluatko kävellä luonnossa vai asfaltilla.
- Harkitse, että mihin kuntosi riittää
- Päätä yöpymiset eli yövytkö luonnossa vai majoituksessa.
- Millä navigoit reitit
- Turva puhelinnumero ja kontaktihenkilö.
- Reitin jakaminen esim Komotin kautta vain turvahenkilölle. Näin joku tietää aina, että missä menet ja näkee, jos eteneminen pysähtyy.
- Lisää budjettiin extraa
Lue myös muut Tainan haastattelut
Eurooppa tutuksi – kävellen Espanjasta Suomeen