AjankohtaistaAjanvieteUusimmat

Kansainvälisten Päivien vetonaulana olivat salmari ja poro

Julkaistu: 05.05.2022

Fuengirolan suurin tapahtuma Feria Internacional de los Paises houkutteli vappuviikonloppuna taas yli miljoona kävijää. Suomen casetassa kävijöistä suurin osa oli kansainvälisiä juhlijoita, joita kiinnostivat salmari ja poro. Ensi vuoden suunnittelu on jo käynnissä, kertoo Marko Levander ja tarkoituksena on palata isoon casetaan.

Tapahtuman kuukauden varoajalla pystyyn laittanut Marko Levander summaa tapahtuman -Siihen nähden miten nopeasti laitoimme kaiken kasaan, olen oikein tyytyväinen.

Marko Levander oli tyytyväinen tapahtuman sujumiseen

Kun Marko otti tapahtuman hoitaakseen, oli Suomelle jo osoitettu pienempi caseta kuin aikaisemmin, joten toiminta piti sopeuttaa siihen. -Varasimme kuitenkin olutta enemmän kuin ennen pandemiaa eli vuonna 2019. Silti se loppui kesken jo lauantaina, kertoo Marko ja antaa kiitokset San Miguelille, joka toimitti meille olutta ja hanat, joten kuivin suin ei tarvinnut olla. Myyntitahti oli kuitenkin niin kova, että heidän hanat kuumenivat, naurahtaa Marko tapahtuman käheyttämällä äänellä. Myimme 6600 litraa olutta tapahtuman aikana. Kovasti kävijöitä kiinnostivat myös lonkero ja salmari, joka sekin loppui kesken viimeisenä päivänä maanantaina.

Väkeä riitti kuutena päivänä yli miljoona

Ulkomaalaisia vieraita casetassa oli noin 80% ja tähän olemmekin pyrkineet kaikkina näinä yhdeksänä vuonna, jolloin olen tapahtuman järjestänyt, toteaa Marko. Henkilökunta puhuikin asiakastilanteissa pääasiallisesti espanjaa. -Ei näitä tapahtumia järjestetä pelkästään omalle väelle vaan täällä esitellään Suomea kansainvälisesti. Onhan paikalla kaikkiaan yli 30 maata esittelemässä itseään ja sen päälle kaikki kansainväliset kävijät.

Poro kiinnostaa

Aikaisempina vuosina tarjotun poronkäristyksen menekki ei ole ollut kovin suurta, joten tänä vuonna poroa myytiin kebabissa. Ja se menikin hyvin kaupaksi, kertoo Marko. Näin se on myös helpommin syötävässä muodossa. Ikisuosikki loimulohi ei vetänyt tänä vuonna entisellä tavalla. -Lohen hinta on nyt korkealla ja annos koko oli iso, joten annoksen hinta nousi korkealle.

Ohjelmisto saatiin kasaan kaupungin vaatimalla tavalla eli päivässä piti olla 3-4 esitystä. Noin nopealla aikataululla suunniteltuna kaikki esiintyjät olivat paikallisia. Kansainväliset asiakkaat kuuntelivat sujuvasti suomalaista tuotantoa.

Marko oli erittäin tyytyväinen casetan henkilökuntaan. -Olen todella tyytyväinen tiimiini. Meillä oli tosi hyvä henki päällä ja tämä heijastuu aina myös kävijöille. Tämän koko luokan tapahtuma vaatii ammattilaistekijöitä, sillä tapahtuma vetää yli miljoona kävijää. Ei tämä ole enää yhdistysten järjestämä juttu, summaa Marko.

Katse keväälle 2023

Markon tahtotilana on saada Suomelle takaisin entinen iso ja näkyvällä paikalla oleva caseta. Ensi vuonna poro tulee olemaan suuremmassa roolissa. Tarjolle tulee poroa mm. makkarana, kebabissa ja hampurilaisena. Lohiannokset pienennetään, jotta hinta saadaan edullisemmaksi. Tapahtumassa on muutenkin vallalla maistelukulttuuri, kävijät haluavat syödä usean pienemmän annoksen eri maiden casetoissa.

Lauantaisen kulkueen Suomen vetonaula on aina joulupukki, kesä helteelläkin

Tapahtuman järjestäminen on koko vuoden kestävä työsarka. Erilaiset neuvottelut ensi vuodesta ovatkin jo käynnissä ja sponsoreita haetaan. Olemme joka vuosi myös hakeneet erilaisia apurahoja, mutta saaneet vain t-paitoja ja esitteitä, mainitsee Marko.

-Toivotan tervetulleeksi kaikki kulttuurien edustajat. Meiltä on toivottu muun muassa kansantansseja. Jos haluatte tulla esiintymään ensi vuonna, niin nyt on hyvä aika laittaa apurahahakemukset matkaan, vinkkaa Marko. -Esiintymispaikka kyllä järjestyy.

Fuengirolan kaupungin ilmoituksen mukaan hotellien täyttöaste oli tapahtuman aikana 85%. Eli jos haluat kemuihin mukaan ensi vuonna, kannattaa omakin suunnittelu jo aloittaa.

Pääkuva Jirkka Jurvanen

Jaa:

Matkakilpailun voittaja valittu!

Frisbeegolf vetää Espanjaan