AjankohtaistaAsuminenEläminen ja lomailuOstaminen ja vuokraaminen

Koronakriisi houkuttelee muuttamaan maalle

Julkaistu: 21.04.2020

Moni on ruvennut haaveilemaan uudesta kodista maaseudulla, jossa olisi enemmän tilaa sekä omaa puutarhaa. Kiinteistöhaut ovat muuttuneet ja myös Kimi 11v kasvattaa tomaatteja ja haaveilee fincasta.

Maaseutuasuminen on houkuttanut monia ihmisiä jo kauan, mutta varsinkin nyt ajankohtaisen globaalin koronakriisin aikana ovat monet huomanneet, että kaupunkien ja niiden palveluiden ollessa kiinni, ei suuremmissa kaupungeissa asuminen enää viehätä yhtä paljon kuin aiemmin.

Maaseutu voi myös näyttäytyä turvallisempana vaihtoehtona, ja suuremman elintilan tarve sekä luonnonläheisyyden kiinnostus nousevat.

Suurkaupunkien asuntohaut vähentyneet

Idealistan tutkimuksen mukaan monet espanjalaiset ovat karanteenin aikana huomanneet asuvansa taloissa, joista eivät oikeastaan pidä. Tutkimuksen mukaan ihmiset asuisivat mieluummin kauempana suurkaupungeista, alueilla joissa heillä olisi mahdollisuus saada enemmän tilaa ja valoa, sekä omia puutarhoja ja terasseja.

Maallemuuttoa on alkanut pohtimaan myös Kimi Toivola, 11 vuotta. Orihuela Costalla asuva Kimi on miettinyt, että karanteeni olisi paljon mukavampaa, jos olisi tonttia talon ympärillä. Kun ei ole ollut kiire, niin on ehtinyt kuunnella itseään, miettii äiti Riina Toivola karanteenitunnelmista. – Mekin olemme katselleet paikallisilta sivustoilta maaseutupaikkoja.  15 -vuotiaalle Helmille kaverit ovat tärkeitä ja muutto maalle ei siksi ole mielekäs ajatus. Kimi on sitä mieltä, että maallahan olisi tilaa ottaa kavereita kylään!

Riina ja Kimi Toivolan karanteeniaika sujuu fincan metsästyksessä netissä

Tutkimuksen mukaan mielenkiinto sekä haut suurkaupunkiasunnoista Espanjassa on poikkeustilanteen julistamisen jälkeen vähentyneet. Vielä tammikuussa noin 44.1 % asuntohauista keskittyi provinssien pääkaupunkeihin, mutta nyt luku on tippunut 38.8 %:iin. Samanlaista lukujen tippumista on havaittu kaikissa Espanjan provinsseissa ja isoissa kaupungeissa.

Kasvimaata, eläimiä ja maalaistunnelmaa

Vuohia, kukot ja kanat ovat Kimin toivelistalla. Myös oman kasvimaan tärkeys on korostunut ja kasvimaaviljelmän harjoitukset ovatkin jo menossa. Kimi seuraa tarkasti istuttamiensa tomaattien kasvamista. Äiti Riina myötäilee pojan ajatuksia ja kertoo, että kyllä se houkuttelevalta ajatukselta tuntuu. Emme ole tehneet mitään päätöksiä, mutta nyt kun on ollut aikaa, niin ajatukset ovat lähteneet laukkaamaan.

Kiinteistövälittäjänä Costa Blancalla toimiva Riina Toivola kertoo, että viime aikoina, jo ennen koronaa, hän huomasi asiakkaiden kiinnostuneen fincoista eli maataloista.

-Pahoin pelkään kuitenkin, että ihmisillä ei ole ihan realistista käsitystä maalla asumisesta Espanjassa, miettii Riina. Itselläkin oli Espanjaan muuttaessa monta tuntematonta asiaa. Koin silloin turvallisemmaksi ostaa kiinteistön alueelta, jolla oli jälleenmyyntiarvoa. Nyt huomaan, että ajatus maallemuutosta alkaa tuntumaan kiinnostavalta ja toteuttamiskelpoiselta. Tosin tämän työn kannalta on kyllä kätevämpää asua tässä Orihuela Costalla.

Maalle muutto sujuu perehtyen

Maallemuutto Espanjassa sujuu, jos sinulla on tietämystä kulttuurista ja edes jonkin verran kielitaitoa. Maaseudulla muita kieltä puhuvia on harvassa. Myös seudun omat murteet elävät vahvoina ja niillä ei välttämättä ole paljon yhtäläisyyksiä opitun espanjan kanssa.

Tontiksi kannattaa valita sellainen, jossa on jo valmiiksi kasvavia kasveja. Näin ei tarvitse odottaa vuosia ja se myös kertoo siitä, että maaperä on otollinen viljelyyn. Asioita helpottaa sekä nopoeuttaa jos on jo olemassa sekä vesi että sähkö liittymät. Uusien liittymien veto-, lupa- ja muut asiat saattavat olla pitkiä prosesseja. Luvan saanti ei ole taattua, vaikka yleensä vesiliittymän saa tontille, jos siellä on vihannespalsta.

Tontin koosta riippuu minkä kokoisen rakennuksen sinne voi pystyttää ja nämä säännöt vaihtelevat alueittain. Tontilla olemassa olevan rakennuksen laillisuus on hyvä tarkistuttaa juristilla. Varsinkin pienemmissä kunnissa on rakennuslupia tai rakentamisia toisinaan katsottu helpommin sormien läpi joko sukulaisuussuhteen tai pienen käteispalkkion kannustamana. Tästä kertoo kymmenisen vuotta sitten runsas joukko vankilatuomioita saaneet kaupunginjohtajat ja tekniset arkkitehdit.

Ympäristö syyniin myös

Ennen tontin ostoa kannattaa tutustua rajanaapureihin ja keskustella lähialueen muiden asukkien kanssa. He kyllä kertovat paikalliset juorut ja tontin sekä sen naapureiden mahdolliset ongelmat. Kuten kaikkialla, meitä on moneen lähtöön.

Espanjassa ilmasto on aina sisämaassa kuumempi kesällä ja kylmempi talvella. Sääerot vaihtuvat nopeasti rannalta sisämaahan mennessä ja säähän vaikuttaa olennaisesti jos sijainti on ns. vuoren väärällä- eli pohjoispuolella.

Kesämökki maalta

Riina kertoo, että noin 50 000 eurolla saatat saada kunnostettavan yhden makuuhuoneen mökin ja voit käyttää sitä kesämökkityylisesti. Sinne mennään viikonloppuna ja siellä pidetään kasvimaata. Näin toimivat myös paikalliset, paitsi että he menevät sinne talvella. Kesällä pidetään hellettä rannalla.

Jos haluaa asua maalla ympärivuotisesti ja saada sieltä toimeentulon, niin asiaa kannattaa harkita tarkkaan. Kannattaa kierrellä ja tutkia mitä muut ovat tehneet, neuvoo Riina. Samalla tutustuu eri alueisiin.

-Olemme perheen kanssa käyneet retkillä erilaisissa maaseutukohteissa ja samalla katsoneet, että miten niitä on remontoitu ja miten siellä voisi elättää itsensä, kertoo Riina. Maaseutumatkailu tuntuu oleva suosittua espanjalaisten keskuudessa ja ranskalaisia näyttää olevan myös paljon asiakkaina. Majoituksen ja ruokailun lisäksi monissa paikoissa on erilaisia oheistoimintoja.

Maaseutuasuminen tärkeä hyvinvoinnille myös Suomessa

Viime vuoden lokakuussa julkaistussa valtiotieteiden maisteri Ghita Bodmanin väitöstutkimuksessa käy ilmi, että luonnonläheisyys on merkittävä osa ihmisten hyvinvointia. Tutkimuksessa haastateltiin Suomessa Pohjanmaalla ja Uudellamaalla asuvia ihmisiä, ja haastateltavien mukaan maaseutuasuminen tarjosi heille keinon paeta arjen rasituksia, kuormituksia ja väsymystä. Luonto koettiin merkittävänä osana hyvinvointia myös niille, joilla oli ollut sairauksia, tai olivat väsyneitä työelämän ja kaupunkielämisen kulutuskeskeisyyteen ja kuormituksiin.

Maaseutuasuminen tarjoaa ihmisille omaa rauhaa, ja jopa pimeys ja hiljaisuus koetaan tärkeänä. Eläminen luonnon lähellä voi olla yksinkertaista, jota myös Bodmanin haastateltavat arvostivat. Vähempi ihmismäärä voi myös tuoda enemmän yhteisöllisyyttä sekä sen tyyppistä turvaa.

Videolla ohjeet espanjaksi miten rakennetaan suomalainen ulkohuussi, jos vaikka tarvitset opastaa paikallista työmiestä!

Lähteet: Idealista, Maaseuduntulevaisuus, Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen blogi
Kuvat: Haastateltavien kotialbumi

Jaa:

Lejían eli kloorin käyttö desinfiointiin vaatii tarkkuutta

Poikkeustila-ajan sakkorangaistukset osa 3/3 valitusprosessi