Ajo Espanjasta Suomeen on tällä hetkellä monen mietteissä. Tässä Kuosmasen pariskunnan matkakertomus toukokuulta. Katso paljonpuhuvat kuvat huikealta matkalta.
Marja-Liisa ja Matti Kuosmanen lähtivät tiistaina 12.5. sateisesta Fuengirolasta kohti Suomea. Matkaa taitettiin jo 28 vuotta hienosti palvelleella Rekalla, johon mahtuivat mukaan myös oma koira Roope sekä liftari Duque, joka ei mahtunut omistajiensa mukaan lentokoneeseen.
Matkaa Euroopan halki kertyi yli 6000 kilometriä. Reitti kulki Saksan ja Ruotsin kautta ja matka taittui yhdeksässä päivässä. Pariskunta pääsi kotiin Nilsiään pienten kommellusten kuten Rekan tuulettimen hihnan rikkoutumisen jälkeen torstaina 21.5. Tässä pariskunnan matkakertomus ja tunnelmista kertovat kuvat!
Roopen vakiopaikka matkalla.
Syksyllä menomatkalla Roope oli aina kuskin viereisen istuimen jalkatilassa. Siinä istujan jalat olivat milloin minkäkinmoisella mutkalla. Tulomatkalla Roopen vakiopaikka oli meidän välissä.
Rekkamiehen pyykkipäivä.
Tien päällä olevien rekkamiestenkin pitää välillä pyykätä. Innovatiivinen pyykkiteline.
Matti siivoaa.
Kun menimme naimisiin kohta 37 vuotta sitten, Matti lupasi tampata huushollin matot. Arvannette varmaan, miksei meillä ole juurikaan kotona mattoja. Hah, mutta autossapa on.
Matkalla kerettiin myös nauttia.
Ajoimme hurjia päivämatkoja, 700-1200 km/päivä. Tämä oli harvinainen hetki, jolloin pidimme yli 2 tunnin tauon kesken päivämatkan.
Eläinlääkärin vastaanotto Saksassa.
Koirille piti antaa Saksassa heisimatohäätö. Se on pakollinen Suomeen tultaessa ja annettava 24-120 tuntia ennen maahan tuloa. Kovin oli tarkkaa touhua: koirat sai viedä vain yksi henkilö ja sisäänpääsyä odoteltiin ulkona. Onneksi olimme varuilta ostaneet Espanjasta lähtiessämme maskeja, koska ilman niitä sisälle ei ollut asiaa. Tiski oli pleksein suojattu ja välimatkat pidettiin toisiin ihmisiin todellakin hyvin.
Tuulettimen hihnan vaihto.
28 vuotta vanha rekkamme tuulettimen hihna teki tenän Saksassa, juuri kun olimme lähdössä paikallisten ystäviemme pihasta jatkamaan matkaa. Ilmastoinnin laakeri jumitti ja se piti ohittaa. Eipä muuta kuin uuden lyhyemmän hihnan ostoon. Sen hankinnassa ystävämme olivat kyllä korvaamaton apu. Matti ihmemies McGyver hoisi homman loistavasti, vaikka vaimoa hieman epäilytti. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki!
Tärkein työkalu hihnan vaihdossa.
Tärkeimmäksi työkaluksi hihnahommassa osoittautui harjanvarsi. Se muuten läksi varulta matkaan.
Väsyneet rekankorjaajat.
Hihna on paikallaan ja työmiehet ovat leponsa ansainneet. Duque vahti vieressä kuinka homma hoitui.
Ihanat matkakumppanit Duque ja Roope.
Duque ja Roope tapasivat ensi kerran päivää ennen matkamme alkua. Matka sujui erinomaisesti sulassa sovussa välillä kylki kyljessä. Duque tuli Suomeen mukanamme, koska hänelle ei saatu koirapaikkaa omistajien kanssa samalle lennolle 17.4. Koirapaikkojen puutteen vuoksihan mekin tämän matkan teimme matkailuautolla, sillä Roopellekaan ei paikkaa palautuslennoille saatu.
Ihme johdatusta: me olimme sopineet auton kaupan teon 15.3. Espanjan pääministeri kuitenkin asetti maan hätätilaan ja ulkonaliikkumiskieltoon edellisenä iltana. Lopulta vanha Rekkamme osoittautuikin meidän ainoaksi pelastuslautaksi.
Speyerin Teknillinen Museo.
Hihnaongelma aiheutti meille 2 päivän viiveen matkantekoon. Saksassa olivat juuri samalla viikolla rajoitukset hieman helpottaneet, ja koska olimme vain 17 km:n päässä Speyerin kaupungissa, teimme sinne remontin jälkeisen koeajelun ja samalla kävimme teknisessä museossa, joka oli juuri avautunut yleisölle.
Olimme käyneet siellä aiemmin, ja tämän kertainen pääkohteemme siellä olikin tämä upea Lufthansan Boeing 747. Miksi tämä oli pääkohteemme? Sen verran voin paljastaa, että koronan tuoman pakollisen vapaa-ajan seurauksena alkoi isännän päässä hyrrä taas pyöriä ja ideat sinkoilla.
Laulunäyte Boeing 747.
Ensiesiintyminen Boeingin kyydissä: Ikkunaprinssi. Tosin yleisökato oli melkoinen: vain 3 ihmistä sattui samaan aikaan koneeseen. Hienoa, että museossa ei ollut tungosta. Se oli sekä turvallista, että miellyttävää.
Ruotsin arkkitehtuuria.
Ruotsin läpi ajaessa tämä kaunis rakennus jäi mieleen. Saimme myös kokea ajomme aikana käänteisen kevään: etelässä koivut oli lehdessä, voikukat, helmililjat ja mustikat kukkivat. Pohjoista kohti tämä himmeni ja saatiin niskaan kunnon räntä- ja kuurosateita.
Suomi häämöttää jo, enää 650 km.
Nyt ollaan jo aika pitkällä: vain 650 km Suomen rajalle. Kaiken kaikkiaan matkaa meille kertyi mittariin hieman yli 6000. Tulimme koko ajan maanteitä pitkin. Alun perin meidän oli tarkoitus ajaa Puolan kautta, vaikka maa oli ilmoittanut, että rajat on kiinni, eikä se salli läpiajoa. Olin kuitenkin laittanut mailia rajatarkastusviranomaisille ja pyytänyt etukäteen lupaa läpiajolle. Vastauksessa sanottiin, ettei sellaista ole etukäteen mahdollista saada, ja täytyy tulla rajalle, jossa rajavartiopäällikkö tekee lopullisen päätöksen.
Saksasta lähtiessämme kuitenkin kuulimme, että Puolan rajalla on tuntikausien jonot. Koska matkamme oli jo 2 päivää viivästynyt, päätimme valita Ruotsin läpi menon. Jännitystä näihin kilometreihin toi se, että koirien heisimatolääkitys oli voimassa vain tiettyyn aikaan asti. Tämän takia tähän matkamme vaiheeseen osui myös pisin ajopäivämme: 17 tuntia ja 1200 kilometriä.
Tornio ja eka ruokapaikka.
Rajan ylitimme 1 tunti 45 minuuttia ennen kuin koirat olisivat muuttuneet ”kurpitsoiksi”. Hämmästys oli suuri, kun Torniossa Prismasta ei saatukaan valmista ruokaa. Siksi tämä grillikioskivalinta. Ja suomalaista maitoa!
Könginkankaan kirkon parkki tarjosi ekan yön Suomessa.
Torniosta olisi ollut kotiin Nilsiään reilu 400 km. Mutta, mutta Matin vilkas ideointi oli tuottanut yhden tärkeän palaverin (ulkoilmassa ja turvavälein tietty) Hyvinkäälle. Duque oli myös matkalla etelään, joten vielä koukkaus sieltä kautta, samalla Jyväskylään saimme viskattua yhden kyydissämme tulleen matkalaukun ystävälle. Vihdoin torstaina 21.5. pääsimme kotitorniin Nilsiään 9 päivän reissaamisen jälkeen. Oli ihanaa tulla kotiin!
Tekstit ja kuvat: Marja-Liisa ja Matti Kuosmanen