Madridiin kaupungin ensimmäinen UNESCO maailmanperintökohde

Julkaistu: 27.07.2021
AjankohtaistaAlue-esittelytEläminen ja lomailuUusimmat
add one

Espanjasta löytyy Euroopan toiseksi eniten ja maailman kolmanneksi eniten UNESCO maailmanperintökohteita, mutta maan pääkaupunkiin ei aiemmin oltu suotu yhtäkään. Nyt Madridin tunnetut Retiro puisto ja El Prado bulevardi ovat yhdessä julistettu perintökohteiksi.

Madridin Paseo del Prado, jonka varrella myös samanniminen taidemuseo (Museo del Prado) sijaitsee, sekä suosittu vapaa-ajan puisto Parque Retiro hyväksyttiin yhdessä kaupungin ensimmäiseksi UNESCO:n maailmanperintökohteeksi, vaikka nämä kaksi kohdetta eivät olekaan samalta aikakaudelta.

Retiro puisto on suosittu vapaa-ajan viettokohde Madridissa.

El Prado bulevardi ja Parque Retiro, jotka tunnetaan Espanjassa myös nimellä Paisaje de la Luz (suom. ’Valomaisema’), kuuluvat Unescon uuteen ”Heritage Landscape” -luokkaan (suom. ’perinnemaisema’). Madrid on vasta toinen kaupunki koko maailmassa joka kuuluu tähän kategoriaan, Brazilian Rio de Janeiron lisäksi. Madridin liittyminen tähän kategoriaan on valtava pukkaus kaupungin moraalille ja sen kansainväliselle profiilille.

UNESCO:n komitean mukaan Madrid oli Euroopan ensimmäinen ’kestävä pääkaupunki’ jo 1500-luvulla, aivan Espanjan kulta-aikoina, koska se onnistui yhdistämään kulttuurin, tieteen ja luonnon yhteen kaupungin keskustaan.

Paseo del Prado on kulttuuria, historiaa ja vehreyttä täynnä.

Madridin tärkeimmät nähtävyydet, mukaan lukien uudet perintökohteet, ovat kohtuullisen kävelymatkan päässä toisistaan ja pääosin Puerta del Sol -aukion läheisyydessä, jota myös entisaikoina pidettiin manner-Espanjan keskikohtana. Monessa Madridin nähtävyyskohteessa, kuten myös Paseo del Pradolla, pääsee syventymään Espanjan historiaan ja kulttuuriin.

Vaikka Madridin kaupungissa ei ole aikaisemmin ollut yhtäkään UNESCO:n maailmanperintökohdetta, laajemmalta Madridin alueelta provinssista löytyy valmiiksi jo neljä perintökohdetta, jotka ovat Montejon pyökkipuu, El Escorialin luostari, Aranjuezin maisema ja koko Alcalá de Henaresin kaupunki.

Katso myös muut Espanjan perintökohteet tästä.

Lähde: ThinkSpain, kuvat: Pixabay, Wikimedia Commons

Jaa:

Koronapassi hyväksytään Suomeen matkustettaessa

Uusi viiden tähden GL-hotelli tulossa Málagan keskustaan

add one

Mitä mieltä olet uudesta Espanja.Com-sivustosta?

Anna meille palautetta, niin voimme kehittää sivustoa yhdessä parempaan suuntaan.