AjankohtaistaAjanvieteUusimmat

Madridiin keinojärvi helteitä helpottamaan

Julkaistu: 03.07.2022

Ensi kesänä voivat madridilaiset nauttia rantaelämästä lähtemättä merenrantaan. Pitkään kehitteillä ollut Alovera-projekti tuo helteen uuvuttamien sisämaanasukkien ulottuville hiekkarannan lisäksi baareja, liukumäkiä ja mahdollisuuden vesiurheiluun.

Madrid on eläväinen kaupunki, joka on kuuluisa monipuolisesta kulttuurista ja arkkitehtuurista. Turismia on erityisesti talvisin ja keväisin, mutta kesäkuukaudet ovat hiljaisia kovan helteen takia. Silloin Madridista nauttiminen on lähes mahdotonta ja kaupungista poistutaan viettämään aikaa rannalle.

Hyväksyminen leimaa vailla
Kuva Aloevera Beach

Aloveran kunnassa, Guadalajaran provinssissa, vain 50 km matkan päässä Madridista koilliseen tulee pian sijaitsemaan Alovera-ranta, jonka on määrä valmistua vuonna 2023.

Sanomalehti El Españolin mukaan Aloveran kunnanvaltuusto tulee hyväksymään kompleksin rakentamisen tulevien viikkojen aikana. Mikäli asiat etenevät suunnitelmien mukaan, osa kokonaisuudesta voidaan avata jo 2023.

Mittava projekti

Projekti on viivästynyt jo useita kertoja, johtuen osittain liian korkeista kustannuksista. Kyseessä on alue, jonka pinta-ala on noin 105 000 m² ja jota ympäröi 15 000 m² hiekkaa.

Kuva Aloevera Beach

Lisäksi kompleksi tulee sisältämään muun muassa useita rantabaareja, alueita vesiurheilulle ja purjehtimiselle, liukumäkiä, vaijeriliukuratoja ja rantalentopallokenttiä.

Alustava rakennusbudjetti on 15,6 miljoonaa euroa ja se tehostaa taloudellisesti myös Madridin Corredor del Henares -aluetta, jonka läheisyydessä Torrejón de Ardozissa avattiin vasta Oasiz Madrid -ostos- ja vapaa-ajankeskus.

Vesi otetaan pohjavesivarannoista

Projekti on kuitenkin kokenut myös vastustusta. Vasemmistopuolueiden, PSOE ja Unidas Podemos, vasta-argumentti on tekojärven suuri veden tarve. Vesi otetaan tullaan ottamaan pohjavedestä ”Aguas del Sorbe”, josta koko Corredor del Henaresin alue ja Guadalajaran pääkaupunki saa juomavetensä.

Lähde
idealista.com

Pääkuva
Aloevera Beach

Jaa:

Uutiskirje Heinä 01/22

Espanjassa tuetaan maaseudun asuttamista