Marraskuun inflaatio 5,6 prosenttia

Julkaistu: 30.11.2021
AjankohtaistaUusimmat
add one

Hintojen nousu Espanjassa on ollut viime aikoina vauhdikkainta sitten vuoden 1992. Marraskuun inflaatioksi tilastoitiin 5,6 prosenttia.

Espanja ei ole suinkaan yksittäistapaus. Esimerkiksi Saksassa inflaatio kiihtyi marraskuussa 5,2 prosenttiin.

Euroopan keskuspankin johtokunnan (EKP) saksalaisjäsen Isabel Schnabel kuitenkin arvioi ZDF-televisiokanavan haastattelussa, että kyseessä on väliaikainen ilmiö ja inflaatio voi ensi vuonna laskea jopa alle EKP:n tavoitteleman kahden prosentin.

Sen sijaan EKP:n espanjalainen varapääjohtaja Luis de Guindos totesi 29.11. talousseminaarissa, että inflaatio saattaa pysytellä korkeammalla pidempään kuin tähän saakka on arvioitu.

Lue lisää Espanjan talous-uutisia tästä.

Teksti: Arto Ryynänen
Lähteet: Expansión, Kauppalehti, kuva: Pixabay

Jaa:

Sevillan kadut johdattavat aitoon tunnelmaan

Ulkomailla myönnettävien passien ja henkilökorttien hinnat nousevat

add one