AjankohtaistaUusimmat

Metsäpalo Alhaurín el Grandessa on saatu hallintaan

Julkaistu: 17.07.2022

Alhaurín el Granden metsäpalo Sierra de Mijas -vuorilla on saatu hallintaan. Tulipalo levisi viikonlopun aikana itätuulen vuoksi. Suuret savupilvet näkyivät Costa del Solin rannoilla lomaileville turisteille asti. Ilmassa oli myös suuri määrä sammutushelikoptereita ja lentokoneita, jotka yrittivät saada palon hallintaan. Sammutustyöt jatkuvat edelleen.

Metsäpalo sai alkunsa perjantaina 15.7. noin kello 12.30, ja taistelu tulta vastaan on jatkunut siitä asti. Andalusian aluehallinnon metsäpalojen hallinnasta vastaavan toimielimen Plan Infocan mukaan palon läntinen vyöhyke on hallinnassa eikä leviä tällä hetkellä eteenpäin, joten tilanne on niiltä osin rauhallisempi. 

Lauantain ja sunnuntain välinen yö oli kuitenkin rankka, ja sammuttamisessa keskityttiin uusiin palopesäkkeisiin, joita syttyi itätuulen vuoksi. Palosta Alhaurín el Grandessa jatkuu on kärsinyt tähän mennessä noin 2 000 hehtaarin kokoinen alue.

Metsäpalo on riehunut Sierra de Mijasin vuorella koko viikonlopun.
Evakuointeja ja tiesulkuja

Asukkaita on evakuoitu yhteensä 3 065 ja lisäevakuoinnit ovat mahdollisia. Suurin osa evakuoinneista on tehty Alhaurín El Grandessa ja ne ovat vaikuttaneet 2 000 henkilöön Ardalejon, Buenavistan, San Jorgen, La Chicharran and Doña Pacan alueilla. 

Alhaurín de la Torressa on evakuoitu 1065 henkilöä Jarapalosin, Comendador Alton, Lauro Golfin ja Pinos de Alhaurínin alueilta. Toisaalta 300 Lauro Golfin asukasta ovat saaneet juuri luvan palata koteihinsa. Alhaurín El Granden kaupungin El Limón -urheiluhalli on annettu evakuoitujen käyttöön.

Alueen asukkaita tiedotetaan tiiviisti palon tilanteesta ja mahdollisista evakuoinneista. Savulta neuvotaan suojautumaan sulkemalla ikkunat ja laittamalla kaihtimet alas.

Palo on vaikuttanut myös tieliikenteeseen, sillä osa A-404 -tiestä on jouduttu sulkemaan molempiin suuntiin Alhaurín el Grandesta. Myös tie A-387 ja osa tiestä A-484 on suljettu Mijasissa.

Suuri savupilvi näkyy rannikolle asti.
Sammutustyötä massiivisella kalustolla

Sinnikäs sammutustyö jatkuu Sierra de Mijas -vuorten neljällä sektorilla. Tulta vastaan taistellaan vaikeissa sääolosuhteissa ja näkyvyys on paikoitellen huono. Palon sammuttamiseen osallistuu noin 400 henkilön joukko, joka koostuu Plan Infocan, alueen paloasemien, aluehälytyskeskuksen, poliisin ja Punaisen Ristin henkilökunnasta.

Sammutuskalustossa oli enimmillään yhteensä 19 ilmayksikköä, johon kuului lentokoneita, helikoptereita ja kauko-ohjattava drone. Drone-lennokin tehtävä on antaa teknistä tukea tarkkailemalla tulen leviämistä. Muut ilmayksiköt hakevat vettä läheisiltä golfkentiltä palon sammuttamista varten.

Lauantain ja sunnuntain välisen yön sääolosuhteet eivät tuoneet toivottua ilmankosteutta, mutta tuulen nopeus pieneni hieman, mikä hillitsi palon leviämistä jonkin verran. Yön aikana palomiehet joutuivat tekemään sammutustyötä ilman ilmatukea pimeyden takia. Sammuttamista vaikeuttavat merkittävästi alueen epätasaiset pinnamuodot ja korkeuserot. Niihin ei voi viedä kalustoa, ja ainoa sammutustapa on ilmasta käsin.

Päivitetty 18.7.2022 klo 9.30

Lähteet
diariosur.es
surinenglish.com
Kuvat: Espanja.Com

Jaa:

Espanjassa tehovalvotaan kesällä ylinopeuksia

Espanja-aiheisia kirjoja kesälukemiseksi – osa 1