Pekka Haavisto vieraili Fuengirolassa

Julkaistu: 08.12.2023
Ajankohtaista

Tammikuussa Suomessa järjestettävät presidentinvaalit näkyvät monella tavalla myös Aurinkorannikolla. Aurinkorannikon suomalaisyhteisö on monen presidenttiehdokkaan mielestä niin merkittävä, että he ovat ulottaneet vaalikiertueensa Fuengirolaan asti.

Espanja.Com tapasi Pekka Haavisto hänen Fuengirolan vierailullaan 4.–5. joulukuuta. Olli Rehn vieraili puolestaan Fuengirolassa jo lokakuussa, ja Alexander Stubb saapuu Aurinkorannikolle 3.1.2024.

Pekka Haavisto Sofia-opistolla. Kuva Espanja.Com.

Pekka Haavisto kiinnosti Fuengirolan suomalaisia

Pekka Haavistolla oli vierailullaan tiukka aikataulu. Hän tapasi suomalaisia eri puolilla Fuengirolaa, ja tilaisuudet olivat tupaten täynnä. Maanantaina Haavisto vieraili muun muassa Aurinkorannikon suomalaisella koululla, jossa oppilaat esittivät hänelle kysymyksiään. Tämän lisäksi Haavisto oli tavattavissa Kukko-ravintolassa ja Sofia-opistolla, ja maanantai-iltana hän vieraili vielä Nave-ravintolassa, jossa hän veti DJ-keikan täydelle salille.

– Täällä on ollut todella hyvin yleisöä, ja DJ-keikallakin oli suuri yleisö. On jännä, kuinka täällä on jotenkin koko Suomi läsnä ja se, kuinka ihmiset esittelivät itsensä kertomalla, mistä ovat Suomessa kotoisin. Heidän identiteettinsä on Suomessa, vaikka eletään täällä. Ei taida olla vastaavaa paikkaa, missä suomalaisia on pakkautunut ulkomaille samaan paikkaan näin paljon, pohti Haavisto. 

Puhu Pekalle -tilaisuudessa Kukossa oli paikalla noin 250 henkeä. Kuva Raimo Oksala.

Hyviä keskusteluja äänestäjien kanssa

Ihmisillä oli eri tilaisuuksissa mahdollisuus esittää kysymyksiä Pekka Haavistolle. Yleisöä kiinnosti erityisesti Venäjän tilanteeseen ja ulkopolitiikkaan liittyvät kysymykset.

Tiistaiaamuna Espanja.Com tapasi Pekka Haaviston Ilunion-hotellilla, jossa hän yöpyi Fuengirolan vierailunsa ajan. Haavisto oli silminnähden iloinen siitä, kuinka suosittuja tilaisuudet olivat olleet.

Pekka Haavisto Ilunion-hotellissa. Kuva Espanja.Com.

– Olen käynyt täällä hyviä ja syvällisiä keskusteluja. Kaikkialla on ollut todella hyvä yleisö. Aika vakavalla tunnelmalla ihmiset olivat. Ihmiset kysyivät paljon itärajan tilanteesta, Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan, Nato-jäsenyydestä ja presidentin arvoista.

Espanja.Com haastatteli Pekka Haavistoa:

Espanja on Pekka Haavistolle tuttu monella tapaa 

Espanja on Pekka Haavistolle entuudestaan hyvin tuttu. Hänen puolisonsa Antonio Floresin sukulaisia asuu Almeríassa, ja Fuengirolassa Haavisto on käynyt viimeksi kuusi vuotta sitten.  

– Kuusi vuotta sitten olimme täällä samoissa merkeissä. Lomalla ei olla täällä oltu, mutta muualla päin Espanjaa olemme lomailleet esimerkiksi Almeríassa, Barcelonassa, Madridissa ja Baski-alueella. Espanjan kielen kanssa meillä on käynyt niin, että mitä enemmän Antonio on oppinut suomea, sen vähemmän olen oppinut espanjaa. Toki matkoilla espanjan kieltä tulee vähän väkisin opittua, mutta ei se kuitenkaan ole minun käyttökieleni.

Nähtävyyksien ja sukulaisten näkemisen lisäksi Pekka Haavisto on Espanjaan suuntautuvilla matkoilla tavannut lukuisia Espanjan poliittisia vaikuttajia. Hän on myös kiinnostunut muun muassa Espanjan historiasta. 

– Tunnen hyvin Espanjan vihreät, ja sen kautta olen paneutunut Espanjan sisäpolitiikkaan, ja olen ollut paljon tekemisissä Espanjan ministereiden kanssa. Espanja on sellainen maa, joka tuo Euroopan unioniin Pohjois-Afrikan yhteyden sekä Latinalaisen Amerikan osaamista ja yhteyksiä. 

Espanjalainen ruokakulttuuri ja ylipäätään Latinalaisen Amerikan kulttuuri on Haavistolle tuttu jo sen puolesta, että hänen puolisonsa Antonio Flores on alunperin kotoisin Ecuadorista.

– Olen kasvissyöjä, niin sen vuoksi monet espanjalaiset erityisyydet jää ehkä kokematta. Tapas-kulttuurista olen aina tykännyt, kun voidaan syödä pieniä ruokia alkupaloiksi ja tosiasiassa se on sitten koko ateria. En osaa nimetä tiettyä lempiannosta, mutta pidän kasvispohjaisista tapaksista.

Aamupalalla Pekka Haaviston kanssa. Kuva Espanja.Com.

Eläkeläisten paratiisista perheiden asuinpaikaksi

Pekka Haavisto kävi Fuengirolan vierailunsa aikana tutustumassa muun muassa Aurinkorannikon suomalaiseen kouluun ja Aurinkorannikon seurakuntaan. Erityisen kiinnostavana hän koki kouluvierailun ja keskustelun siitä, kuinka tilapäisesti tai pysyvästi suomalaisia perheitä täällä asuu. Tämän myötä on noussut myös erilaisia tulkintoja oppilaiden koulunkäyntioikeuksista Aurinkorannikon suomalaisessa koulussa. 

– En ollut mielessäni mieltänyt, että suomalainen koulu täällä on niin suuri. Etätöiden lisääntymisen myötä tänne on muuttanut yhä nuorempia ihmisiä. Ennen tämä on ollut eläkeläisten talviparatiisi, mutta nyt väen koostumus on muuttunut. Tämä tuo uusia haasteita ja sosiaalisen tuen tarpeita. Jatkossa lasten tilanteeseen kannattaa kiinnittää enemmän huomiota, että miten koulupalvelut täällä toteutetaan.

Vierailu suomalaisella koululla. Vierailun aluksi kuoro esitti koululaulun ja kuorolaiset juttelivat Pekan kanssa. Kuva Raimo Oksala.

Presidentinvaalikampanja jatkuu 

Fuengirolasta Pekka Haavisto suuntasi Suomeen itsenäisyyspäivää juhlimaan. Sen jälkeen hänen presidentinvaalikampanjansa jatkuu edelleen hyvin aktiivisena. Presidentinvaalien ennakkoäänestyksen ensimmäiseen kierrokseen ei olekaan enää kuin noin kuukausi aikaa. 

– Olen ollut neljä vuotta ulkoministerinä aikana, jolloin Venäjän hyökkäyssota alkoi Ukrainaan, ja koko Suomen Nato-jäsenyyden valmistelun ajan. Uskon, että siitä kertynyt tietotaito, osaaminen ja kontaktit ovat hyödyllisiä Suomen presidentin virassa. Kaikki se kokemus, mikä viime vuosina ja pidemmällä aikavälillä kansainvälisistä tehtävistä minulla on, on sellainen kokonaisuus, jota tarvittaisiin näinä aikoina. Olen kokenut, harkitseva ja ympäristöasioista välittävä, kertoo Haavisto syitä sille, miksi hän asettui ehdolle presidentinvaaleihin ja miksi häntä kannattaisi äänestää.

Haastattelun lopuksi Pekka Haavisto kertoo vielä mottonsa elämälle.

– Asioiden ei pidä tapahtua liian helposti. Äitini ajatteli, että on hyvä, jos ihminen joutuu näkemään vaivaa saavutustensa eteen. Se kasvattaa ihmistä, ja silloin hän arvostaa enemmän saavutuksiaan.

Suomen tasavallan presidentin vaalien ennakkoäänestys järjestetään Suomessa 17.–23.1.2024 ja Aurinkorannikolla 17.–20.1.2024. Varsinainen äänestyspäivä on Suomessa 28.1.2024. Mahdollinen toinen kierros järjestetään sunnuntaina 11.2.2024.

Haavisto oli edellisen kerran Espanja.Comin haastattelussa vuonna 2018:

Pääkuva Espanja.Com
Teksti Espanja.Com
toimitus@espanja.com

Jaa:

Helsinki-Vantaa valittiin maailman kauneimpien lentoasemien joukkoon

Tiesitkö, että maailman suurin jouluseimi on Alicantessa?