Sähkön kallistuminen pisti inflaation laukkaan

Julkaistu: 01.10.2021
AjankohtaistaUusimmat
add one

Espanjan kuluttajahinnat olivat syyskuussa tasan neljä prosenttia korkeammalla viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna, käy ilmi INE-tilastokeskuksen julkistamasta kuluttajahintaindeksiraportista. Euroalueen inflaation keskiarvo oli syyskuussa 3,4 prosenttia.

Syyskuun kuluttajahintaindeksi (Índice de Precios de Consumo, IPC) oli Espanjassa korkeimmillaan kolmeentoista vuoteen ja 0,8 prosenttiyksikköä suurempi kuin elokuussa.

Tärkein syy kuluttajahintojen nousuun on sähkön ja polttonesteiden kallistuminen. Myös esimerkiksi elintarvikkeet ja matkailupalvelut maksoivat syyskuussa edellisvuotta selvästi enemmän.

Kuluttajahintaindeksi on ollut plussan puolella viime joulukuusta lähtien ja inflaatioprosentti on ollut huhtikuusta alkaen yli kaksi prosenttia nousten elokuussa 3,3:een ja syyskuussa neljään prosenttiin.

Inflaatiolukujen uskotaan pysyttelevän suhteellisen korkealla ainakin loppuvuoden ajan, sillä sähkön ja polttonesteiden hintojen ei odoteta laskevan ainakaan lyhyellä aikavälillä. Energiakustannusten nousu lisää hintakorotuspaineita tuotteiden ja palvelujen valtaosaan, samoin kuin kapeikot komponentti- ja raaka-ainemarkkinoilla sekä kova kysyntä rakennusteollisuudessa.

Espanjan korkea inflaatio tuo lisää päänsärkyä maan hallitukselle, sillä se merkitsee julkisten menojen kasvua. Indeksiehtojen lauetessa eläkkeitä ja julkisen sektorin palkkoja joudutaan korottamaan automaattisesti. Toinen vaihtoehto olisi leikata palkkoja ja eläkkeitä kovalla kädellä, mikä olisi poliittisesti vaikeaa, ellei mahdotonta.

Mikäli inflaatioprosentti pysyy syyskuun tasolla loppuvuoden, valtion budjetin menopuoli kasvaa yhdellätoista miljardilla eurolla. El Economista -talouslehden mukaan kansalaisten maksama lisälasku olisi ensi vuonna vieläkin suurempi eli 30 miljardia euroa.

Teksti: Arto Ryynänen / Espanjan Sanomat
Lähteet: Instituto Nacional de Estadística (INE), El Economista, El País, kuva: Pixabay

Jaa:

Torremolinosin rakkaudenosoitus suomalaisille

Laava saavutti meren La Palmalla maanjäristysten kera

add one

Mitä mieltä olet uudesta Espanja.Com-sivustosta?

Anna meille palautetta, niin voimme kehittää sivustoa yhdessä parempaan suuntaan.