Vaikuttava muinainen kivitaideluola

Julkaistu: 24.06.2022
AjankohtaistaUusimmat

Málagassa Ardalesin kylässä sijaitsevassa luolassa on yli 65 000 vuotta vanhaa taidetta sekä hautoja. Luola löydettiin jo 1800 -luvun alussa, mutta tuore tutkimus osoittaa paikan olleen tärkeä. Luolan avulla on saatu paljon tietoa ihmisen ja Iberian niemimaan historiasta.

Ardalesin kylän läheisyydessä, Cerro de la Calinoria -vuorella 565 metrin korkeudessa oleva Cueva de Ardales -luola on kuuluisa yli 1000 paleoliittisesta maalauksesta ja kaiverruksesta sekä esineistä ja ihmisten jäänteistä. Se löydettiin vuonna 1821, kun maanjäristys paljasti luolan oviaukon, jonka edessä oli ollut maa-ainesta. Luola avattiin paikalliselle turismille vuonna 1852, mutta vasta vuonna 1918 ranskalainen tutkija Henri Breuil huomasi taideteokset. Seuraavina vuosikymmeninä luolaan ei juurikaan kiinnitetty huomiota.

Tutkimukset jatkuivat vuonna 1990, jolloin kaikki luolan taideteokset kartoitettiin ja dokumentoitiin. Aiheesta on nyt tehty tutkimus Cádizin yliopistossa, ja se julkaistiin kesäkuun 2022 alussa.

Luolaa voit ihailla Canal Surin videolla
Luola käytössä 50 000 vuoden ajan

Taidekokelma on 50 000 vuoden aikana luotu ainutlaatuinen kokonaisuus ja sen ensimmäiset teokset ovat todennäköisesti neandertalin ajan ihmisen käsialaa. Se mihin muinaiset ihmiset luolaa käyttivät, on kuitenkin ollut melko epäselvää. Nyt julkaistussa tutkimuksessa esitellään luolaan tehtyjen kaivauksien tuloksia, jotka tuovat uutta tietoa Iberian niemimaan ihmiskulttuurista.

Vanhimmilla teoksilla ikää 65 000 vuotta

Luolasta löydettyjen jäännösten ja esineiden ikää on määritetty tieteellisten menetelmien avulla ja niiden perusteella on päätelty, että neandertalinihmiset olivat luolan ensimmäisiä haltijoita yli 65 000 vuotta sitten. Nykyihminen saapui paikalle noin 35 000 sitten, ja käytti luolaa satunnaisesti niinkin pitkään kuin kuparikauden alkupuolelle asti. Vanhimmat kivitaideteokset muodostuvat abstrakteista merkeistä, kuten punaisella värillä maalatuista pilkuista, sormenpäiden jäljistä ja käsien kuvista.

Myöhemmät teokset kehittyivät kuvaileviksi ja nähtävissä on mm. eläinten kuvia. Ihmisten jäännökset osoittavat, että holoseenikaudella luolaa käytettiin hautauspaikkana. Asumiseen ja kodin hoitamiseen liittyvää aineistoa luolasta ei ole juuri löytynyt, jonka perusteella on päätelty, että luolassa ei asuttu.

Tärkeä rooli tutkimuksissa

Luolalla on merkittävä rooli kultturihistoriallisessa tutkimuksessa. Tulokset vahvistavat Cueva de Ardalesin merkityksen paikkana, jolla oli symbolista arvoa. Se antaa uskomattoman paljon tietoa ihmisen toiminnasta ja elämästä Espanjassa. Samantyyppisiä maalauksia löytyy yli 30 muusta alueella olevasta luolasta. Tutkittaessa Euroopan kulttuurihistoriaa nämä löydöt asettavat Iberian niemimaan avainasemaan.

Tieteellinen tutkimus on luettavissa kokonaisuudessaan tästä.
*Video lisätty artikkeliin 27.6.22

Lähde
eurekalert.org

Kuva
eurekalert.org

Jaa:

Pääskynpoikaset pulassa helleaallon vuoksi

Espanja haluaa eroon ruokahävikistä