Kansainvälisen tutkimuksen mukaan kuluttajat ovat valmiita palaamaan arkeen, jos heidän turvallisuuden tarpeensa täytetään. Verkkokauppa on vahvistanut asemiaan, mutta vielä huhtikuun alussa lentäminen askarrutti.
Huoli omasta taloudesta on tasoittumassa koronan kurittamissa teollisuusmaissa, todetaan konsulttiyhtiö Boston Consulting Groupin (BCG) tekemän kansainvälisen kyselytutkimuksen johtopäätöksissä.
BCG on selvittänyt koronan vaikutuksia kuluttamiseen ja kuluttajien odotuksiin ympäri maailmaa maaliskuun puolivälistä saakka. Teollisuusmaista tarkastelussa ovat mukana Yhdysvallat, Kanada, Britannia, Italia, Saksa ja Ranska
Vaikka tilanne on kyselytutkimuksenkin valossa edelleen synkkä, merkkejä pohjalta nousemisesta alkaa näkyä. Kyselytulosten perusteella kuluttajien synkät arviot oman kulutuksen kehityksestä näyttävät olevan lievenemässä koronaa vastaan kamppailevissa teollisuusmaissa.
Pahimman uskotaan olevan takana
Esimerkiksi Italiassa kuluttajien odotukset omasta kulutuksestaan seuraavan puolen vuoden aikana eivät enää huhtikuussa laskeneet entisestään yhdessäkään tuote- ja palvelukategorioissa. Noin 60 prosenttia italialaisista uskoo, että pahimmat vaikutukset omaan kulutukseen ovat vielä edessä, kun pari viikkoa aikaisemmin vastaava luku oli vielä 74 prosenttia. Italian luvut edustavat BCG:n mukaan hyvin kaikkia kyselyssä mukana olleita teollisuusmaita.
”Eristystoimien alussa tapahtui nopea muutos. Kulutettiin normaalia enemmän rahaa välttämättömiin päivittäistavaroihin ja kodin viihdepalveluihin. Merkittävästi vähemmän rahaa taas käytettiin harkinnanvaraisiin tuotteisiin ja palveluihin, kodin ulkopuolisiin aktiviteetteihin ja erityisesti matkoihin”, tutkimusraportissa todetaan.
”Nyt näyttää siltä, että suurimmat muutokset on nähty ja kuluttajien odotukset omasta kulutuksesta tasaantuvat. Vaikka vuodesta tulee kokonaisuudessaan synkkä, on jo merkkejä siitä, että loppuvuoden aikana palataan hiljalleen normaalia kohti. Vapaapudotuksen loppuminen voi kieliä siitä, että ihmiset odottavat jo, että eristyksiä puretaan ja talous pääsee uudelleen käyntiin”, sanoo BCG:n osakas John Dannberg.
BCG:n uusimmat luvut ovat huhtikuun 10.-13. päiviltä, ja niiden keräämisen aikaan eristäytymistä oli jatkunut tutkituissa teollisuusmaissa noin kolme viikkoa. Uusien tartuntojen määrä oli tuolloin useissa maissa tasaantumassa tai jopa kääntynyt laskuun ja monet maat suunnittelivat jo rajoitusten purkamista.
Kuluttajien halu palata normaaliin arkeen
Kuluttajien halu palata normaalien arkiaktiviteettien pariin näyttää kulkevan käsi kädessä sen kanssa, miten ja milloin he uskovat koronaviruksen olevan hallinnassa.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa kuluttajat aikovat palata ainakin jollain tasolla matkailun ja arkiaktiviteettien pariin heti, kun maan hallitus vähentää rajoituksia. 46 prosenttia vastaajista olisi tuolloin valmiita esimerkiksi yöpymään hotellissa.
Keskimäärin yli 80 prosenttia vastaajista olisi valmiita palaamaan matkailun ja arkiaktiviteettien pariin heti, kun koronaan saadaan kehitettyä rokote tai toimiva lääke. Sama tendenssi on nähtävillä kaikissa tutkituissa teollisuusmaissa.
Shoppailu kyllä -lentäminen ei
Arkiaktiviteettien, kuten ajanviettopalveluiden, ravintoloissa syömisen ja shoppailun pariin ollaan valmiita palamaan aiemmin kuin matkailun pariin. Esimerkiksi brittivastaajista 48 prosenttia uskoo shoppailevansa normaaliin tapaan liikkeissä muutaman kuukauden sisällä. Lentämisestä näin ajattelee kuitenkin vain 24 prosenttia.
Turvallisuus arvossa
Vastauksissa näkyy myös se, että kuluttajat toivovat yritysten jatkavan varotoimia. Noin 80 prosenttia kuluttajista on halukkaita palaamaan aktiviteettien pariin nopeammin, jos asiakkaita kehotetaan edelleen pitämään turvaväliä toisiinsa, tarjolla on käsidesiä ja jos tiloja desinfioidaan ahkerasti. Huomionarvoista on kuitenkin myös se, että lähes kymmenen prosenttia kuluttajista ei halua palata normaaliin kulutukseen kauppojen ja ravintoloiden auetessa, vaikka varotoimet olisivat käytössä.
Verkkokaupat vahvistivat asemiaan
”Yrityksillä on oltava liiketoiminnalleen selkeä etenemissuunnitelma ja siinä on otettava huomioon useita eri skenaarioita siitä, miten ja missä tahdissa kysyntä elpyy. Suunnitelmassa on otettava huomioon, että osa kuluttajakäyttäytymisestä muuttuu pysyvästi. Esimerkiksi verkkokaupoissa asioinnin lisääntyminen voi olla pysyvää”, Dannberg sanoo.
BCG haastatteli tutkimusta varten kuluttajia Yhdysvalloissa, Kanadassa, Britanniassa, Italiassa, Saksassa ja Ranskassa, ja vastaajia on kustakin maasta noin 3.000. Otoksia ei ole tasapainotettu vastaamaan väestörakennetta.
Lähde: Boston Consulting Group (BCG)
Kuva: PXhere/Mohamed Hassan