Vesi vanhin voitehista. Tämän sanonnan voin allekirjoittaa, toisin kuin monen muun suomalaisen sanonnan. Vesi voitelee ja puhdistaa luonnon ja ihmisen sekä sisältä, että ulkoa. Se on todellinen elämän eliksiiri. Ihmeaine ja elämän edellytys. Ja kuten olen jo aiemmin todennut, niin Suomen rajojen ulkopuolella eläminen on pistänyt arvostamaan vettä erilailla kuin ennen.
Puhdas juomavesi, se ei ole itsestäänselvyys. Tänne muuttaminen ja täältä käsin asioiden tarkasteleminen onkin muuttanut suhtautumista yllättävän moneen asiaan. Silmäni ovat avautuneet näkemään tiettyjen asioiden arvon ja joidenkin asioiden älyttömyyden ja haitallisuuden.
Suomessa puhdas juomavesi on asia, jota vaan nyt on. Tai ainakin se jotenkin tuntuu siltä. Sitä tulee hanasta. Sillä huuhdellaan vessanpöntöt, pestään lattiat ja kastellaan nurmikot. Se on raikasta, kylmää ja niin hyvää. Jotenkin kyllä tuntuu hassulta todeta, että vesi on hyvän makuista. Sillä sehän on jollain lailla asia, joka ei maistu miltään. Silloin kun se on hyvää.
Ikuistin viime talvena hetken, kun pääsin täyttämään vesipulloni lentokentällä suomalaisella kraanavedellä. Niin hienolta se tuntui!
Puhdasta vettä, mutta mistä?
Ulkomailla juomavesi ei aina ole hajutonta ja mautonta, siis ainakaan se vesi, joka tulee hanasta. Ja aina hanavesi ei edes ole juomakelpoista. Täällä Cartamassa, missä viimeiset viikot olen yöni nukkunut, vesi tulee omasta kaivosta. Ja sitä ei siis kannata juoda, joten raahaamme juomaveden kaupasta.
Ja siltä se tuntuu. Raahaamiselta. Sillä vettä menee juomiseen, kahvin keittämiseen ja ruuan laittamiseen paljon. Se määrä konkretisoituu, kun kannat itse veden ovesta sisään.
Pullojen tyhjentymisen jälkeen tyhjät muovipullot pitää vielä sitten raahata roskiin. Täällä Espanjassa nimittäin pullojen kierrätystä vasta mietitään. Ja se muoviroskan määrä mikä tästä syntyy, on kyllä pysäyttävää. Ja kun tätä tekee miljoonat ihmiset ympäri maailmaa, maapallo hukkuu muoviin.
Sen vuoksi olenkin jo pitkän aikaa sitten päättänyt, että juon aina hanasta tulevaa vettä, kun se on todettu juomakelpoiseksi. Aina se ei niin hyvältä maistu, mutta mitä siitä. Jos sillä voin säästää edes vähän luontoa, niin mielelläni voin tämän “kärsimyksen” kohdata.
Täällä Espanjan kodeissa on monesti käytössä vielä erilaisia hanaveden suodattimia, kuten legendaarinen Brita-kannu. Suomessakin ne vedet puhdistetaan ja suodatetaan, mutta se tapahtuu kodin ulkopuolella, jossain. Ja sen vuoksi tuntuukin, että sitä puhdasta juomavettä vaan tulee sieltä hanasta. Vähän niinkuin se jauheliha vaan ilmestyy sinne kaupan hyllylle.
Mutta en minä aina hanavettä täälläkään suodata ennen sen juomista. Ja edelleen olen hengissä. Ravintolassakin pyydän mieluummin kraanavettä lasillisen kuin pullovettä. Vasito de agua, por favor. Toki myös ihan senkin vuoksi, että se on ilmaista, jopa täällä palmujen alla. Mutta eniten sen vuoksi, että minusta tuntuu älyttömältä se pullojen määrä. Ja jos voin tässä säästä luontoa sekä omaa lompakkoa, niin teen sen oikein mielelläni.
Elämän erilaisia tähtisilmähetkiä
Viime viikolle osui monenlaista silmien loistetta ja tähtisilmähetkeä. Välillä silmissäni “säkenöivät tähdet”, kun minulle iski migreeni. Sen jälkeen sitä taas arvostaa kivutonta oloa, jossa näkee ja kuulee ihan tavallisesti ja pääkin tuntuu omalta. Elämä ei aina mene niin kuin haluaisi, ja se on hyvä asia. Aina se ei toki tunnu siltä, varsinkaan silloin, kun joku vetää maton jalkojesi alta. Uskon kuitenkin, että kaikella on tarkoituksensa. Ja se tarkoitus selviää ajan kanssa, kunhan vain ensin nousee ylös ja jatkaa matkaansa taas vähän viisaampana ja vahvempana elämään luottaen.
Viime viikon tähtisilmähetkeksi valitsin hetken pimenevässä illassa, kun vietimme ystävien kanssa yhteistä iltaa nauttien sekä Suomen että Espanjan herkkuja. Kun muuttaa uuteen paikkaan, on aloitettava alusta omien ihmisten etsintä. On avattava suu ja sydämensä, jotta löytää ihmisiä ympärilleen, joiden kanssa on hyvä olla. Yksin ei edes täällä Espanjan auringon alla ole niin mukavaa, ainakaan pidempää aikaa.
Me tarvitsemme toisiamme, ja on ollut upea huomata kuinka pikkuhiljaa täältäkin on löytynyt oma lauma. Ihmiset, joiden kanssa istahtaa alas syömään ja juttelemaan. Ihmiset, joita moikata kadulla ja erityisesti ne ihmiset, joihin luottaa ja joilta voi pyytää apua.
Ja kohti uutta viikkoa
Tällä viikolla on luvassa yhteisiä hetkiä niiden ihanien ihmisten kanssa, joihin olen täällä auringon alla tutustunut ja niiden, jotka ovat liittyneet matkaani jo aiemmin. Pitkiä puheluita ja keskusteluja ihan naamat vastakkain. Rannalla ja paikassa, jota nyt kutsun kodikseni.
Tällä viikolla suuntaan askeleeni Granadaan, jossa pääsen vihdoin kuuntelemaan iki-ihanaisen Pablo Alboranin laulua ihan oikeasti. Hänen musiikkinsa on jostain syystä osunut syvälle sieluni sopukoihin ja saanut tunteeni tulvimaan niin, että silmäni ovat kostuneet kyynelistä. Solamente tu, vain sinä. Vain sinä saat sieluni loistamaan. Joskus sitä on niin onnekas, että kohtaa jotain, mikä tuntuu niin tutulta ja oikealta.
Toivotankin meille kaikille niin ihanille ihmisolennoille viikkoa, johon mahtuu mahdollisimman paljon isoja ja niitä pienen pieniä onnenhetkiä. Pysähtykäämme auringonlaskun ja kaiken sen ihanuuden edessä, mitä näemme silmiemme edessä juuri nyt. Juuri nyt, tässä hetkessä on elämämme. Ei menneisyydessä, ei tulevaisuudessa, vaan tässä ja nyt on mahdollisuus onneen. Ei kiirehditä sen ohi, eihän. Niin ja tervetuloa taas ensi viikolla Ellun kaa Espanjaan.
Lue aiemmin julkaistut Espanjassa Ellun kaa! -blogitekstit:
Espanjassa Ellun kaa!
Pääkuva Espanja.Com
Kuvat Ellun arkisto
ellu@espanja.com