AjanvieteUusimmat

Taidekurssille Espanjan valoon ja tunnelmaan

Julkaistu: 11.05.2022

Etelän valo, värikäs luonto sekä erilainen tunnelma vetävät taiteenharrastajia Espanjaan. Annika, Eija ja Kaija ottivat irtioton arjesta ja lähtivät maalauskurssille kuvaukselliseen Frigilianaan. Kuusi päiväinen matka tarjosi iloa, ideoita sekä uusia ystäviä.

Olemme todella kiireisiä ja elämämme on työntäyteistä, joten tällainen lyhytkin matka tarjoaa irtioton arjesta, toteaa kolmikon puolesta Kaija Korpiaho-Haga. – Rentoutuminen tapahtuu helpommin kun lähtee matkalle.

Annika Tuominen-Kalland, Eija Pelkonen ja Kaija Korpiaho-Haga viihtyivät Frigilianassa.
Espanjan helppous houkuttelee

Naiset ovat ennenkin tehneet yhdessä maalausmatkoja ja nyt oli vuorossa taas Espanja. Tänne on helppo tulla ja pidämme Espanjan siisteydestä, kertoo Kaija. Esimerkiksi Italiassa saattaa olla sellaista rähjäistä romantiikkaa.

Tällä kertaa paikaksi valikoitui Aurinkorannikolla sijaitseva pieni, mutta kuuluisa Frigilianan kylä. Matkan naisille organisoinut Saya Nironen oli sopinut kurssin taideopettaja Joy Faheyn kanssa. Joy Fahey on englantilainen jo 20 vuotta Aurinkorannikolla asunut taiteilija ja taideopettaja, jonka motto on: Taide on elämää ja elämä taidetta. Joyta inspiroivat valot, varjot, kontrastit ja perspektiivit. Hän haluaakin rohkaista ja auttaa kurssilaisia löytämään itsensä ja luovuuden taiteen avulla. Myös tämä lähestymistapa kiinnosti naiskolmikkoa.

Joy Fahey ohjaa rentoon luomiseen.

Saya Nironen on kuvataiteisiin erikoistunut erityisopettaja, joka on itsekin harrastanut jo parikymmentä vuotta maalausta. Hän viettää usein pitkiä rupeamia Aurinkorannikolla, joten alueen taiteilijapiirit ovat siis tulleet tutuksi. Hän inspiroitunut Andalusian väreistä, valosta ja kauneudesta. -Haluan jakaa tätä ihanuutta kaikille.

 -Tunnemme Sayan ja tiesimme, että hän oli nyt Espanjassa, joten pyysimme häntä järjestämään meille taas kurssin, kertoo Kaija. Saya toimii taiteilijoiden yhteyshenkilönä ja assistenttina ja osaa etsiä aina kullekin oikean tyyppisen taideopettajan.

Rentoa ja avointa luomista

Opettajamme Joy olikin aivan ihana, toteaa Kaija. Hän opettaa abstraktia maalaamista. Se on mielenkiintoista, sillä siinä oppii aina uusia puolia itsestään.

-Teimme aina aamulla ensin hengitysharjoituksia ja joogavenytyksiä, sillä nämä rentouttavat kehoa ja auttavat luomisessa, muistelee Kaija. -Sen jälkeen ensin otetaan kynä tai tussi käteen ja annetaan sen vain liukua paperilla. Näin vapautetaan käsi ja ennen kaikkea mieli. Me suosittelemmekin Joyn kurssia kaikille, sillä hänen kanssaan on helppo rohkaistua luomaan.

Frigilianan kauneus inspiroi kansainvälisisä kurssilaisia.

-Maalasimme akryyliväreillä, joten työt kuivuivat niin nopeasti, että ne oli helppo kuljettaa mukanamme takaisin Suomeen. Joyllä oli myös kaikki materiaalit valmiina, joten oli helppo tulla, kertoo Kaija.

Tällä kertaa kurssilla maalattiin vain sisätiloissa. Mutta joillain kursseilla naiset ovat liikkuneet myös luonnossa. -Tämä ihana etelän valo ja kauniit vuoristokylät ovat kyllä inspiroivia.

Kansainvälistä yhteishenkeä

Kurssilla oli mukana osallistujia myös Skandinaviasta ja Aasiasta. Osa tuli vain päiväksi ja osa oli pidempään. Annikan, Eijan ja Kaijan mielestä heidän nelipäiväinen sessionsa oli juuri sopivan pituinen. -Kurssi on niin intensiivinen. Jos olisi pidempään, niin tarvitsisi varmaan jo vapaapäivän väliin.

Kurssilla tapaa samanhenkisiä ihmisiä, joten matkaan voi lähteä yksinkin. Saya Nironen takana keskellä ruskeassa paidassa.

Nämä kansainväliset kurssit ovat Kaijan mielestä mukavia, sillä siellä tapaa samanhenkisiä ihmisiä ja verkostoituu helposti. Kurssin ulkopuolellakin tulee vietettyä aikaa yhdessä. Tällä kertaa he kävivät yhdessä flamencoesityksessä sekä lounailla. -Voisin kuvitella lähteväni yksinkin tällaiselle kurssille, sillä yhteinen harrastus yhdistää.

Kuvat Saya Nironen

Jaa:

Luksusleirintäalue Andalusian suosituimmalle alueelle

Uutiskirje Touko 01/22