Málaga on äänestetty maailman toiseksi parhaimmaksi kaupungiksi ulkomaalaisille asukkaille. Ensimmäisen sijan kaupunki nappasi elämiskustannuksissa, uusien tuttavuuksien löytämisessä, sekä rennossa elämänasenteessa.
InterNations arvosteli 57 maailman kaupunkia niiden elämänlaadun, asumisen helppouden, kustannuksien sekä työskentelyn suhteen. Ykköseksi ylsi Malesian Kuala Lumpur sen edullisuuden, kulttuurin sekä asutuksen vuoksi. Málaga kuitenkin päihitti tämän muun muassa sosiaalisen elämän saralla.
86 prosenttia tutkimukseen vastanneista arvioi Málagan elämiskustannukset parhaiksi, ja 67 prosenttia kertoi kaupungin kiinteistöjen hintojen olevan kohtuullisia. Monet myös arvioivat malagalaiset ystävällisiksi, varsinkin ulkomaalaisia asukkaita kohtaan. Málaga oli myös ensimmäisellä sijalla vapaa-ajan aktiviteeteissa sekä ilmastossa.
Vastapainona Málaga löysi itsensä tutkimuksen hänniltä työelämän kategorioissa. Paikallinen palkkataso on matala verrattuna pohjois-eurooppalaiseen ja kansainvälisiä työpaikkoja ei ole runsaasti tarjolla. Kaupunkia kuvataankin erinomaiseksi asumiskaupungiksi niille, jotka tekevät etätöitä tai esimerkiksi eläkeläisille.
Autenttisempaa elämää
Helsingin kokoisen Málagan on myös sanottu tarjoavan asukkailleen autenttisemman elämiskokemuksen ja enemmän espanjalaista tunnelmaa kuin muut Aurinkorannikon kaupungit. Myös Forbes-lehti arvioi Málagan olevan yksi parhaimmista kaupungeista Euroopassa, ja että kaupungissa on kulttuurillisesti eniten tarjottavaa.
Vaikka Málagasta saattaa tulla monelle ensimmäisenä mieleen rannat, aurinko ja tapas-baarit, kaupunki sisältää paljon muutakin. Kaupungista löytyy muun muassa useita kansainvälisiä kouluja, sekä eniten museoita per neliökilometri koko Euroopassa. Suosituimpia kulttuurikohteita ovat muun muassa Picasso museo, Alcazaba linnake sekä kaupungin keskustassa komeileva katedraali.
Monet muuttavat Málagaan sen miellyttävän sään, elämäntyylin, ruoan sekä kulttuurin perässä. Kaupungissa onkin kilometreittäin rantaviivaa ja yli 320 aurinkoista päivää vuodessa. Laaja valikoima urheilu- ja vapaa-ajan aktiviteetti mahdollisuuksia sekä kulttuuritapahtumia tarjoavat runsaasti tekemistä. Edullisia herkkuja on tarjolla ravintoloista tapas-baareihin ja nykyään erikoisruokavaliot kuten laktoosi-intoleranssi, keliakia tai kasvissyönti eivät aiheuta ongelmia herkkusuille.
Kaupunki ei koskaan nuku
Lämpimän ilmaston vuoksi varsinkin ulkoilumahdollisuudet ovat erinomaiset golf-kentistä vesiaktiviteetteihin. Jos mieli tekee kylmempään, niin Sierra Nevadan lumivuoret sekä laskettelukeskus löytyvät vain parin tunnin ajomatkan päästä.
Espanjalaiset ovat myös kovia juhlimaan, ja varsinkin Andalusiassa on sanottu järjestettävän maan parhaimmat kemut. Málagassakin voi nähdä ja nauttia erilaisista juhlista ja tapahtumista melkeinpä joka kuukausi. Suurimpia juhlallisuuksia ovat pääsiäisviikko, San Juan juhannuksena, joulu sekä feriat. Myös Málagan elokuvafestivaali huhtikuussa on tärkeä tapahtuma, ja hyvällä onnella siellä voi nähdä Málagassa syntyneen näyttelijän Antonio Banderasin. Banderaksella on nykyään myös koti vanhassa kaupungissa, kuuluisan ravintola El Pimpin naapurissa.
Aurinkorannikko on yksi parhaista alueista maistaa tapaksia, ja varsinkin Málagassa niihin on satsattu. Kaupungin keskusta on täynnä pieniä ja yleensä tupaten täynnä olevia tapas-baareja, joissa kaikissa on tarjolla perinteisiä ja suussasulavia annoksia espanjalaisesta kinkusta valkosipulissa sihiseviin katkarapuihin ja kaikkea niiden väliltä.
Málaga on myös hyvä kohde shoppailulle, sillä kaupungista löytyy useampi ostoskeskus ja keskustan Calle Larios on tunnettu kaupoistaan. Autenttisempaa kokemusta etsiessä kannattaa kuitenkin suunnata upeaan Atarazanas kauppahalliin. Monipuolisen tarjonnan lisäksi tunnelma on upea ja sen baareissa, jos missä voit nauttia erittäin tuoreista merenelävistä!
Millaista on remontoida yli 100-vuotias kiinteistö Málagan keskustassa? Katso näitä tunnelmia ja katunäkymiä Málagasta Kotini Espanjassa -videosarjan osa kahdeksassa.
Lue lisää Málagasta:
Málagan parhaat museot joka makuun, osa 1
Málagan parhaat museot joka makuun, osa 2
Lähteet: TheLocal.es, MarbellaClubHills.com, MoveToMalagaSpain.com