Hyppää sisältöön

Maksu sähköstä tuntien mukaan

Heinäkuun ensimmäisestä päivästä alkaen maksetaan sähköstä tuntien mukaan. Uudistus koskee noin 16 miljoonaa kotitaloutta ja otetaan käyttöön lokakuun alkuun mennessä.

Virallinen tiedotus asiasta annettiin kesäkuun 4. päivänä julkaistussa ilmoituksessa Boletín Oficial del Estado (BOE).

Sähkölasku muodostuu kolmesta eri osasta eli kiinteistä maksuista, sähkön kulutuksesta ja veroista. Kiinteät kulut ovat kaikille samat ja ne määrittyvät säädösten mukaan (Precio Voluntario al Pequeño Consumidor (PVPC)).

Sähkönkulutus on osa laskusta johon muutokset liittyvät. Aiemmin sähkönhinta on laskettu keskihintana, nyt sähkönhinta vaihtelee markkinoiden mukaan. Sähköstä maksettava hinta määräytyy tuntien mukaan ja millä hinnalla mihinkin aikaan sähköä myydään.

Sähkösta maksettava arvonlisävero (IVA) on 21% ja lisäksi maksetaan erityinen sähkövero (5,1127%). Kanariansaarilla (IGIOC) ja Ceutassa sekä Melillassa (IPSI) maksetaan vero autonomisen alueen säädösten mukaan

Vaikuttaako muutos kaikkiin?

Tuntihinnoittelu sähkössä vaikuttaa asiakkaisiin, jotka kuuluvat (Precio Voluntario al Pequeño Consumidor (PVPC)) asiakkaiksi ja joilla on ns. älykäs sähkömittari. Uusi sähkölasku astuu voimaan noin 16 miljoonalla kotitaloudella, mutta siis vain jos sähkömittari tai sopimus on yhdistetty järjestelmään, jolla voi seurata tuntikulutusta. Tavoite on, että vuoteen 2018 mennessä kaikki kotitalouden Espanjassa kuuluvat tämän mallin pariin. Näin kotitauksien sähkönkulutus on helpommin ja tarkemmin seurattavissa.

Niillä asiakkailla, jotka eivät kuulu PVPC malliin on mahdollisuus valita sähkölaskutukseksi esimerkiksi kiinteä vuosihinta ja lasku energiankulutuksesta on tällöin sama 12 kuukauden ajan. Malli voi tulla kalliimmaksi kuin tuntihintainen laskutus.

Asiakas voi myös valita vapaat markkinat ja valita sähköyrityksekseen minkä tahansa vapaillla markkinoilla toimivan sähköyrityksen. Tällöin hinta ja maksumalli määräytyy sopimuksen mukaan.

Joka tapauksessa erot ovat vain sähkölaskun kulutuksessa, verot ja kiinteät kulut ovat kaikille samat.

Mitä sähkö maksaa?

Sähkönhintaa voi seurata Red Eléctrica de España kautta. Joka ilta 20:15 julkaistaan seuraavan 24 tunnin sähkönhinta. Hintaan vaikuttavat monet tekijät kuten polttoaineen hinta (Brent), ilmasto-olosuhteet (tuuli, sateet, lämpötila), kysyntä ja tarjonta (esim. yöllä ja viikonloppuisin vähemmän kysyntää), tekniset muutokset esimerkiksi katkokset sähköntuotannossa.

Lisätietoja:

Tiedot: idealista.com

Tilaa kuulumiset Espanjasta sähköpostiisi!

Saat kaksi kertaa kuukaudessa uusimmat artikkelit ja asuntotarjoukset sähköpostiisi.