Hyppää sisältöön

Espanja.Com mukana Elias Niskasen kannustusjoukoissa Portimaon F1-radalla

Espanja.Com oli mukana heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Portugalin Portimaon radalla ajetuissa Etelä-Euroopan GT4 SuperCars -ratasarjan kolmannessa ja neljännessä osakilpailussa. Matkan aikana muist...

Kuulumisia palmun alta – suora ajankohtaisohjelma radiossa torstaina

Tule mukaan keskustelemaan ajankohtaisista Espanjan asioista. Espanja.Com ja Radio Finlandia aloittavat yhteisohjelman Kuulumisia palmun alta, johon kuuntelijat voivat lähettää mielipiteitään ohjelman...

Maastopalojen aiheuttamisesta jopa kymmenen vuotta vankeutta Espanjassa

Espanjassa riehuu edelleen maastopaloja. Nyt Espanjan valtio on ottanut käyttöön uuden lainsäädännön, joka kohtelee konekaluston käyttöä suuren metsäpaloriskin aikaan vakavana tai hyvin vakavana rikko...

Vesipula Espanjassa – näin voit itse säästää vettä

Espanja on tänä vuonna kärsinyt ennätyksellisestä kuivuudesta. Vesivarastot ovat aiempaa vajaampia. Monessa paikassa joudutaan jo säästämään vettä. Näillä keinoilla voit itse vaikuttaa tilanteeseen. V...

Aurinkorannikon harrastustoiminta esittäytyy viikonloppuna

Tänä vuonna Aurinkorannikolle saapuu ennätysmäärä lapsiperheitä. He ja alueella asuvat nuoret voivat viikonloppuna tutustua alueen harrastustarjontaan Aktiivinen Aurinkorannikko -tapahtumassa. Mukana ...

Aktiivimatkailu kasvattaa suosiotaan

Koronavirus muutti monien elämäntyyliä, ja se on johtanut uusiin trendeihin myös ajanviettotottumuksissa. Moni on uudelleenlöytänyt aktiivimatkailun. Toisille se on täysin uusi tapa matkailla.  A...

Torremolinosin kuuluisille flamenco-festivaaleille on tänä vuonna vapaa pääsy

Torremolinosin flamenco-festivaalit järjestetään 33. kerran kaupungin Plaza de Toros -härkätaisteluareenalla lauantaina 10. syyskuuta klo 22.00 alkaen. Tapahtumassa esiintyy flamencotaiteen kuuluisimp...

Kaasupulloille asetettiin hintakatto Espanjassa

Kaasupullot (esp. bombonas) ovat vielä yleinen näky espanjalaisissa kotitalouksissa. Kaasulla lämpiää monissa kodeissa niin vesi kuin hellalla kuumennettava ruokakin. Espanjan hallitus on päättänyt, e...

Tutustu Espanjan tuntemattomiin viehättäviin rannikkokaupunkeihin

Kun siirrytään pois Espanjan rannikon suosituimmilta alueilta, paljastuu kaupunkeja, joilla on oma personallisuutensa ja jotka eivät todennäköisesti ole ennalta tuttuja. Siitä huolimatta ne voivat oll...