Kesäkuu pyörähti käyntiin, suvivirsi on lauleltu ja pikkuhiljaa viimeisetkin Espanjan muuttolinnut suuntaavat nokkansa kohti pohjoista. Niin myös me. Aurinkorannikolla joutuukin hyvästelemään ihmisiä enemmän kuin Suomessa. Ihmisiä tulee ja ihmisiä lähtee. Jotkut heistä jäävät pysyvästi elämäämme, ja jotkut vain piipahtavat.
Tuntuu siltä, että niitä suomalaisia, jotka asuvat Aurinkorannikolla koko vuoden ympäri, on aika harvassa. Moni viettää täällä verotussyistä juuri alle puoli vuotta, ja joku reissaa ihan muista syistä koko vuoden Espanjan ja Suomen välillä. Joku taas saapuu tänne elokuussa ja lähtee suvivirren jälkeen. Tarinoita on monia.
Mutta yleensä me muuttolinnut palaamme Suomeen keväällä tai viimeistään kesällä. Ja kyllähän kesä onkin parasta aikaa Suomessa. Ainakin tämän rouvan mielestä, joka janoaa auringon energiaa elääkseen täysillä.

Minun kotini on…
Suomessa asuimme samassa talossa kymmenen vuotta. Siellä on siis talo, jonka olen sisustanut ihan itse. Talo, jonka pihalle olen istuttanut puita ja pensaita. Sieltä löytyy Mariskooleja, Lokki-lamppu, Aalto-maljakko ja kunnon imuri. Niin ja ihan itse valitsemani kahvinkeitin ja astiat.

Viimeiset kaksi vuotta olemme eläneet kiertolaiselämää, olemme olleet aurinkosiirtolaisia. Sen jälkeen kun pakkasimme Suomen talomme, olemme vaihtaneet hammasharjojemme paikkaa noin parikymmentä kertaa. Ja totutelleet toisten valitsemiin astioihin, huonekaluihin, tauluihin ja imureihin. Niin ja olemme keittäneet kahvimme kaiken maailman laitteilla.
Viimeiset aamukahvit näissä maisemissa tänä keväänä.
Tavaroiden pakkaaminen ja asunnon muuttosiivous eivät todellakaan ole niitä lempiasioita elämässäni. Mutta saadakseen jotain haluamaansa, pitää olla valmis monenlaiseen. Vaikka elämään kulkurielämää. Hyvästelemään ihmisiä ja kotinsa, jotta voi etsiä omaa paikkaansa, jonne voi sitten jossain vaiheessa rakentaa pysyvämmän pesän.
Mi hogar es…
Ensimmäisenä Espanjan syksynä ostin seinätaulun, jossa luki “Mi hogar es donde está mi gato.” Kotini on siellä missä kissani on. Se on pitänyt paikkaansa viimeisen parin vuoden aikana. Koti ei ole rakennus. Se on paikka missä rakkaimmat ovat ja hammasharja. Niin ja tottakai se ihanan pehmeä, temperamenttinen ja äänekäs kissa. Kuten emäntänsä.

Tällä viikolla tähän rouvaan on iskenyt viime hetken elämyspaniikki. Tarve nähdä ja kokea, elää ja iloita täällä Espanjan auringon alla.
Olen käynyt lempiravintoloissa, kampaajalla ja jopa hammaslääkärissä. Olen istunut rannalla, pysähtynyt auringonlaskun hetkeen ja muistellut asioita ja tunteita, mitä on tullut koettua. Ja niitä on paljon. Kaikki eivät ole olleet positiivisia. Mutta niitäkin tarvitaan, jotta voi kehittyä ja arvostaa niitä lukuisia tähtisilmähetkiä, mitä elämä meille antaa. Ja parhaimmillaan, elämä on taikaa.

Hasta luego!
Tälle rouvalle lähdön hetki ja hyvästien jättäminen on välillä hankalaa. Toki siitä hankaluuden määrästä voi hyvin päätellä sen, kuinka tärkeästä asiasta on päästämässä irti. Meillä jokaisella on oma tapansa hyvästellä, ja täällä tätä taitoa on päässyt harjoittelemaan.
Jollekin on helpompaa vain nopeasti repäistä itsensä tilanteesta eteenpäin ja jatkaa matkaa. Minä kuulun selvästi viivyttelijöihin. Pidän kaksin käsin kiinni hetkestä ja viipyilen tunteessa. Nyt olemme vielä tässä. Mutta se hetki tulee. Hetki, jolloin on mentävä eteenpäin.
Ainoa varma asia elämässä onkin muutos. Katse eteenpäin, syvä hengitys, kyynelten kuivaus ja eteenpäin. Kiitollisena kaikesta mitä on päässyt tällä kaudella kokemaan ja luottaen tulevaan. Toivotankin meille kaikille upeille ihmisille viikkoa, jota voimme myöhemmin muistella ilolla ja haikeudella. Halataan ja hymyillään. Ja ”hasta luego”, nähdään!
Niin ja tervetuloa taas parin viikon päästä Ellun kaa Espanjaan. Tai no katsotaan missä sitä silloin ollaan.
Lue aiemmin julkaistut Espanjassa Ellun kaa! -blogitekstit:
Espanjassa Ellun kaa!
Pääkuva Espanja.Com
Kuvat Ellun arkisto
ellu@espanja.com