OSA 40
Se on kuulkaas juhlan ja maljan paikka. Jo 40 blogikirjoitusta takana tällä nelikymppisellä rouvalla. Sillä neidillä, joka ei oikein koskaan ajatellut osaavansa kirjoittaa, ainakaan siis niin hyvin kuin olisi halunnut. Suomen kielen sanat minulla on toki ollut hallussa, mutta enemmänkin puhuttuna kuin kirjoitettuna. Ja toki sieltä suustanikin on pulpunnut välillä sellaista, mitä hetken päästä olisin todellakin halunnut vetää takaisin.
Ja nyt minusta on pikkuhiljaa kuoriutunut bloggari, tai miksi sitä nyt uskaltaa itseään tituleerata. Elämä ja Espanja yllättää, välillä tavoilla ihanilla ja välillä mitä mielenkiintoisimmilla. Kun vaan sitä uskaltaa astua ulos tutuista ja turvallisista elämää rajoittavista raameista. Uskaltaa vaikka pelottaa. Olla rohkea ja katsoa mihin sitä oikeasti pystyy, ja mitä se oma sydän oikeasti haluaa.
Ja nyt äänestetään!
Elämme nyt monella tapaa mielenkiintoisia aikoja senkin vuoksi kun valitsemme Suomelle uutta presidenttiä. Viime vuosien tapahtumat ovat ainakin tällä rouvalla horjuttanut turvallisuuden tunnetta ja uskoa siihen, että asiat kulkevat parempaan suuntaan. Ja tämän vuoksi sillä on itselleni suurempi merkitys, kuka nyt valitaan maamme keulakuvaksi ja turvaksi.
Ja kuinka kiitollinen olen, että olen päässyt kohtaamaan ja keskustelemaan kummankin nyt toiselle kierrokselle päässeen ehdokkaan kanssa. Ja kuinka mielettömän hienoa on päästä vaikuttamaan siihen, kuka tähän tehtävään valitaan. Sekään asia ei tässä maailmassa ole itsestäänselvyys, vaikka se siltä voi tuntua. Ja äänestämään muuten pääsee myös täällä Aurinkorannikolla.
Muistan vielä hyvin kuinka makialta tuntui äänestää ensimmäistä kertaa täällä Aurinkorannikon auringon alla. Suuntasimme Fuengirolan seurakuntakodille, jossa kaikki oli vähän niinkuin Suomessa. Äänestysliput ja -laput näytti tutulta. Ja kaikki toimi upeasti suomalaisella järjestelmällisyydellä. Ainoa mikä puuttui, oli paikallisen koulun järjestämä kahvin ja mokkapalojen myyntipiste, jolla kerättiin rahaa kevään Linnanmäen reissua varten.
Toki täälläpäin maailmaa äänestäminen on hieman monimutkaisempaa kuin Suomessa virallisena äänestyspäivänä. Täällä äänestäjä pääse mm. heiluttamaan liimapuikkoa ja muistelemaan, missä se viimeisin kotipaikka siellä Suomen päässä olikaan. Paikka mistä on ponnistettu maailmalle, joskus jopa vuosikymmeniä sitten. Ja sitten kun se pariin kirjekuoreen pakattu äänestyslappu on tiputettu vaaliuurnaan, niin sen jälkeen tämä arvokas kirjekuori matkaa juuri sinne, Suomen viimeisimmän kotipesän keskusvaalilautakuntaan.
Eli tälläkin viikolla täällä Aurinkorannikon auringon alla pääsee äänestämään. Keskiviikosta lauantaihin mm. Fuengirolan seurakuntakodilla tai ihan siinä vieressä Los Bolichesin kaupungintalolla, siellä pienen kauppahallin yläkerrassa. Ja sinne kauppahallin yläkertaan suuntaa tämäkin rouva äänestämään ja myös omalta osaltani mahdollistamaan, että jokainen täällä silloin elämänsä hetkiä elelevä äänioikeutettu voi äänestää.
Ja meitä suomalaisia täällä riittää näin talvisin. Pohjoisesta, etelästä, idästä ja lännestä. Maaseudun rauhasta ja isoista kaupungeista. Nuoria, vanhoja, perheellisiä, sinkkuja, lomalaisia ja elämänsä tänne pysyvästi siirtäneitä. Meitä ihania suomalaisia. Meitä jotka äänestämisen jälkeen suuntaavat perinteisesti vaalikahveille, joko viereiseen suomalaiseen kuppilaan korvapuustille tai paikalliseen Cafeteriaan churroille. Ja jotka sitten taas parin viikon päästä sunnuntaina jännäävät, kumpi herra siellä seuraavilla itsenäisyyspäivän juhlilla on vieraitaan kättelemässä.
Viime viikon tähtisilmät
Viime viikon tähtisilmähetkeni liittyy ehkä elämäni suurimmat rakkaudet. Te ihanaiset ihmiset ja ruoka. Tanssiminen yhdessä tähtitaivaan alla ja pulahdus uima-altaaseen tammikuisena lauantai-iltana. Myöntänen, että tuota viimeistä en itse tehnyt, vaan seurasin haltioituneena kuinka mahtavalla asenteella pienet neidit sinne hyppäsivät.
Nostimme viikonloppuna yhdessä maljaa uudelle kotipesällemme. Grillasimme ja harjoittelimme yhdessä kevätkääryleiden pyörittämistä uudessa keittiössä. Ja sitten söimme yhdessä. Vietimme tammikuista lauantai-iltaa uuden terassimme katoksen alla. Ja kuinka onnekas olenkaan, että minulla oli teitä rakkaita ihmisiä silloin ympärilläni. Myötä ja vastamäessä. Sitä on aito ystävyys. Rakkautta ja välittämistä onnen hetkinä ja hetkinä onnettomina. Ja niitähän elämä meille tarjoilee vuorotellen.
Elämä on asennekysymys. Jos tekee mieli uimaan ja kun tuossa on uima-allas, joka ei ole jäässä, niin ei muuta kuin sinne vaan! Jos jotain haluaa, keksii keinot. Ja jos ei oikeasti halua, keksii selitykset. Ja minun selitykseni siihen, miksi en ole vielä pulahtanut altaaseen. No koska vesi on niin kylmää. Ja aurinkokaan ei paista. Seli seli.
Kohti uutta viikkoa
Viime viikolla saimme nauttia yli kahdenkympin lämpötiloista, mutta tällä viikolla on paluu tavanomaisimpiin tammikuun plussa-asteisiin. Eli parin kympin alle jäädään, ja aurinkokin näyttää jäävän tuonne pilven taakse monena päivänä. Ei onneksi koko päiväksi, mutta moneksi hetkeksi. Ja sen valon puutteen huomaan kyllä täälläkin heti vireystilassani. Kun aurinko puuttuu, muuttuu tämän rouvan liike vieläkin hitaammaksi.
Mutta kuten luontokin, niin me ihmisetkin tarvitsemme lepohetkiä. Aina ei voi eikä tarvitse mennä samalla sykkeellä eteenpäin. Talvilepo. Siihen oli helppo heittäytyä Suomen pimeydessä, mutta täällä auringonpaisteessa se voi unohtua. Onneksi täälläkin on niitä pilvisiä päiviä, jolloin on helpompaa jarruttaa ja pysähtyä. Olla vaan, puhallella ja maadoittua uuteen ja vanhaan. Kerätä voimia.
Nyt siis sytytän kynttilän ja käperryn sohvan nurkkaan kissa kainalossa vain olemaan. Kuuntelen äänikirjaa tai omia ajatuksiani. Ja kissan rauhoittavaa kehräystä. Ja kun aurinko tuolta taas kurkistaa, niin kirmaan ulos kävelylle iloitsemaan valosta ja lämmöstä. Tai jään vielä siihen sohvan nurkkaan lepäämään. Ei kiirettä. Kaikki on nyt hyvin.
Toivotankin meille jokaiselle ihanaiselle ihmiselle mieltä rauhoittavaa viikkoa. Nautitaan elämän hetkistä, juuri nuppuun puhkeavasta kukasta, vasta heränneen rakkaan unihiekkaisista silmistä, takkatulen loimusta, vastaan tulevan ihmisen hymystä ja aamun ensimmäisestä kahvikupista. Hymyillään ja halataan kun tavataan. Ja tervetuloa taas ensi viikolla Ellun kaa Espanjaan.
Lue aiemmin julkaistut Espanjassa Ellun kaa! -blogitekstit:
Espanjassa Ellun kaa!
Pääkuva Espanja.Com
Kuvat Ellun arkisto
ellu@espanja.com