OSA 42
No niin! Sieltä sitä tulee ja kerrankin kunnolla. Ja onhan sitä odotettukin, kuin Suomessa ensilunta, auringon pilkahdusta talven pimeyteen, kevään ensimmäistä voikukkaa tai rakkautta, joka avaa pelokkaimmankin sydämen laulamaan yhteistä laulua tai hetkeä jolloin voi huokaista pitkän ajan jälkeen vapaana arjen pyörityksestä.
Niin ja puhun nyt niinkin arkisesta asiasta kuin sateesta. Siis kunnon sateesta! Ja siinäpä se olikin, jo näin alkuun viime viikon tähtisilmähetkeni. Kuinka upealta tuntuikin vain ja ainoastaan ihailla taivaalta tippuvia sadepisaroita. Ja sitä pisaroiden yhteistanssia, kun ne yhdistävät voimansa ja lorisevat iloisesti jonnekin alaspäin. Leikkien painovoimalla. Ja jatkavat kiertoaan tällä pallolla. Eteenpäin, niin kuin niiden kuuluukin. Niin kuin meidänkin.
Varmaan jokaisessa tämän vuoden blogissani olen puhunut tästä asiasta, ainakin sivulauseessa. Jos blogini nimi olisi Suomessa Ellun kaa, niin kaipaisin varmasti ihan jotain muuta kuin sadetta. Todennäköisesti helmikuisessa Suomessa janoaisin tuota taivaalla olevaa ihanuutta, mistä täällä taas ei ole puutetta. Ja odottaisin innolla kohta alkavaa hiihtolomaa, kun pääsisin aurinkoa katsomaan jonnekin. Jonnekin, missä tuon valopallon lämpimän hyväilevästä kosketuksesta pääsee nauttimaan näin helmikuussakin.
Ja näinhän se on. Kun ottaa etäisyyttä, vaihtaa paikkaa tai ihan vain näkökulmaa, voi nähdä asiat eri tavoin. Ja sitten voikin huomata kuinka yhtäkkiä janoaa jotain, joka ennen oli itsestään selvää, tylsää tai ahdistavaa. Jotain josta luopui tai jonka menetti. Elämän erilaisia elementtejä. Kuten vaikkapa ihan sitä tuiki tavallista sadetta. Tai sitten voi huomata, ettei jotain enää haluakaan. Jotain sellaista, mitä ennen koki niin kipeästi tarvitsevansa.
Ja kohta hiihtolomaillaan
Niin tosiaan, me elämme jo kohta niitä viikkoja, jolloin koululaiset ja muut arjen ahertajat pääsevät nauttimaan iki-ihanasta hiihtolomasta. Joku viettää tämän lomasen hiihtäen, ja joku toinen hieman muuta puuhaillen.
Ja moni suuntaa tänne Espanjan auringon alle aurinkoa katsomaan, minkä huomaa mm. Suomen lentojen hinnoista juuri näillä hiihtoviikoilla. Ja myös me saamme näitä lomalaisia sieltä suloisesta Suomen maasta. Tervetuloa joka ikinen ihanainen ihminen tänne aurinkoa katsomaan ja nauttimaan kaikesta, mitä täällä on tarjota. Ja sitähän riittää!
Niin ja jos suuntana on Aurinkorannikko, niin niitä laskettelusuksia ei oikeasti kannata jättää kotiin, jos haluaa hiihtolomallaan vilistellä rinteitä pitkin. Muistan, kun joskus viitisen vuotta sitten laskeuduimme Málagan kentälle hiihtoloman kunniaksi. Ihmettelin siinä lentokentän matkatavarahihnalla aurinkolaseja laukustani etsiessäni, että miksiköhän jotkut ovat tuoneet laskettelusukset tänne Suomesta. Mitä ihmettä niillä täällä tekee?
Ihan tässä rannalla niillä suksilla ei tosiaan hirveästi tee mitään, ainakaan lasketteluun liittyvää. Mutta tuossa parin tunnin ajomatkan päässä onkin sitten eri juttu. Sieltä löytyy nimittäin Euroopan aurinkoisemmaksi laskettelupaikaksi tituleerattu Sierra Nevadan -hiihtokeskus. Siis oikeasti aurinkoa ottamasta pari tuntia, ja olet lumen keskellä.
Ja tähän en voi muuta kuin todeta, että ilmastoarpajaisissa Suomi ei saanut sitä voitto-arpaa, ei siis lähellekään. Ainakaan tämän rouvan mielestäni. Vaikka minun lasketteluni on laskettu jo vuosikymmeniä sitten, niin silti, onhan se ihan mielettömän hienoa, että ne jotka haluavat, voivat vedellä rinteiltä alas ihan näillä leveyspiireilläkin.
Nuo kyseiset Sierra Nevadan lumihuiput näkyvät itseasiassa myös tänne Fuengirolan rannalle. Asia, jota oli ensimmäistä kertaa tämän tajutessani vaikea uskoa. Parikymmentä astetta lämmintä rannalla auringonpaisteessa. Ihmettelen ihastellen ihanaisen ihmiseni kanssa lentokentältä nousevia lentokoneita, jotka näkyvät pienenä hahmona vuorten ja meren yllä. Ja niiden takana näkyy lumihuiput. Niin huippua, muistoja kultaisia.
Kohti uutta viikkoa
Tämän viikon keskiviikkona juhlistetaan ystävyyttä ja rakkautta. Asioita, joita ilman en haluaisi elää ja joita todellakin kannattaa juhlistaa myös muulloinkin, kun vain nyt keskiviikolle osuvana ystävänpäivänä 14.2.2024.
Me ihmiset, me tarvitsemme toista ihmistä vierellemme, lähellemme. Ihmistä, jota rakastaa ja joka rakastaa. Katsetta turvallista. Kättä, joka vetää sinut aallokosta ja syliä, johon käpertyä kun sydämeen sattuu. Ja sitä, jonka kanssa ihastella silmät loistaen elämän ihanuuksia, kuten maassa kiiruhtavia muurahaisia, vuorella loistavaa kappelin valoa tai auringonlaskua samalla ihmetellen miksi kaikki näyttää juuri nyt niin kauniilta. No siksi, että sen hetken sain jakaa silloin juuri sinun kanssasi. Kiitos.
Täällä palmun alla 14.2. ei vietetä ystävänpäivää, vaan Dia de los Enamoradosta, rakastavaisten päivää. Olen ymmärtänyt, että silloin ei niinkään suunnata ystävien kanssa ravintolaan syömään, vaan sinne mennään sen ihmisen kanssa, jonka silmiin uppoutuminen on elämän parhaimpia hetkiä. Oli miten oli, niin juhlistakaamme silloin toisiamme. Meitä iki-ihanaisia ihmisiä.
Toivotankin meille jokaiselle iki-ihanaiselle ihmiselle rauhan ja rakkauden täyteistä viikkoa. Levitetään rakkautta hymyjen, katseen, sanojen, kosketusten, tekojen, läsnäolon, anteeksiannon, hyväksynnän ja rajojen asettamisen kautta ympärillemme. Ja erityisesti itsellemme. Sille elämämme henkilölle, jonka kanssa tulemme aivan varmasti viettämään koko loppuelämämme. Pidetään siitä niin upeasta, epätäydellisen täydellisestä olennosta parasta mahdollista huolta!
Niin ja tervetuloa taas ensi viikolla Ellun kaa Espanjaan!
Lue aiemmin julkaistut Espanjassa Ellun kaa! -blogitekstit:
Espanjassa Ellun kaa!
Pääkuva Espanja.Com
Kuvat Ellun arkisto
ellu@espanja.com