Hyppää sisältöön

Alue-esittelyt

Valtameren narri

Pohjois-Espanjassa törmää mielenkiintoiseen ilmiöön – yhtäkkiä meren rannalla olevasta kalliosta nousevat ilmaan vesipatsaat. Kiistämätön fakta on, että Espanjassa ei ole valaita eikä geysireitä, mutt...

Cudillero – kaupunki postikortista

Asturian rannoilla on paljon kuvankauniita pikkukaupunkeja ja kyliä, joihin rakastuu ensisilmäyksellä. Cudillero on kuitenkin erityinen paikka. Sitä on pidetty yhtenä Espanjan pohjoisrannikon kauneimm...

Kalastajakylästä turismin edelläkävijäksi

Fuengirolan kasvu multikansalliseksi kaupungiksi, jonka aurinkoista rantakatua kansoittavat turistit ympäri vuoden, on kaupungin edustajan Rodrigo Romeron mukaan suunnitelmallisen kehitystyön tulos.

Madinat al-Zahra, sadunomaisen kaupungin rauniot

Espanja jaksaa yllättää. Tunnetko jo sadunomaisen kaupungin, Madinat al-Zahran – tai oikeastaan sen rauniot?

Miksi madridilaisia kutsutaan kissoiksi?

Tiedätkö, että Madridin asukkaat epävirallisissa tilanteissa kutsuvat itseään kissoiksi? Syynä ei ainakaan ole se, että madridilaiset tykkäisivät kissoista enemmän kuin koirista, vaikka lemmikkikissoj...

Espanjan tuntemattomia kauniita kyliä

Espanja on täynnä pieniä kyliä, joiden nimet ovat tuntemattomia paitsi turisteille, mutta myös espanjalaisille. Vaikka nimiä ei löydy "parhaiden paikkojen" -luetteloista, ne ovat upeita historiallisia...

Córdoban patiojuhla – vanhaa perinnettä ja kukkamerta 

Suositut Córdoban patiojuhlat eli Fiesta de los Patios päättyivät sunnuntaina 19.5.  Juhlien aikana kaupunkilaiset avaavat ovet vierailijoille, jotka pääsevät ihailemaan upeasti koristeltuja patioita....

Historiallinen Rooma näkyy yhä Andalusiassa

Roomalaisten vaikutus näkyy ja kuuluu Andalusiassa. Liki 700 vuotta roomalaista kulttuuria, kauppaa ja kieltä on tehnyt tehtävänsä.

Setenil de las Bodegas – kaupunki, jolla on kalliokatto

Kun matkustat Espanjassa, olet ilmeisesti huomannut, että jokainen pienikin kylä kätkee sisälleen jotain erikoista. Vaikka matkustaisit ja näkisit paljon, aina löytyy jokin uusi kohde, joka yllättää k...