Hyppää sisältöön

Matkailu ja turismi

Espanjan matkailu on monipuolista ja ympärivuotista: rannat, kaupungit, kulttuuri, ruoka ja luonto houkuttelevat matkailijoita kaikkialta maailmasta. Espanja on Euroopan ja koko maailman suosituimpia matkakohteita.

Modernia Kalevalaa suomalaisvoimin Fuengirolasta

Max and the Ducks julkaisi eilen uusimman laulunsa Blacksmith Mould eli Song of Imarinen. Laulu kertoo pätkän Kalevalaista tarinaa, jonka sanoma on pätevä vielä tänä päivänäkin.

Lokakuussa suoria lentoja Tampereelta Aurinkorannikolle

Nyt pääsee Espanjan Asuntomessuille suoraan Tampereelta. Lokakuussa tehtävät lennot ajoittuvat messujen aikaan. Jatkostakin neuvotellaan.

Koko Aurinkorannikon leveydeltä tapahtumia tänä viikonloppuna

Elokuun hellekään ei pysäytä lomalaisia juhlimasta. Jahka päästiin Málagan Ferioista ja taas on edessä tapahtumarikas viikonloppu Frigilianasta Marbellaan. Tässä muutamia esimerkkejä maantieteellisess...

Asturiaksessa houkuttaa luonto ja historia

Lindströmin perhe viihtyi lomalla Asturiaksessa. Lapsiperheille tämä on erinomainen lomapaikka, sillä tarjolla on rantaa, vuoristoa, dinosauruksia ja paljon tekemistä. Tämä pieni vihreä itsehallintoal...

Purista oma appelsiinimehusi Mercadonassa

Mercadonan hedelmäosastolta löytyy iloinen yllätys tuoreen appelsiinimehun ystävälle. Ostoskoriin voi pakata vastapuristetun appelsiinimehun litrahintaan 2,90 €. Vaihtoehtona on myös puolen litran pul...

Aurinkorannikon suomalainen koulu alkoi täysin luokin

Aurinkorannikon suomalainen koulu seuraa suomalaista aikataulua ja aloitti syyslukukauden maanantaina 15.8 elokuun lämmössä. Koulun oppilaspaikat ovat täynnä ja uudet tilat valmistuneet.

Vakuutus on fiksu matkakaveri

Matkavakuutuksesta säästäminen voi muuttua taloudelliseksi katastrofiksi jos reissussa sairastuu tai loukkaantuu. Muutaman kympin maksanut vakuutus voi myös kuitata peruuntuneesta matkasta aiheutuneit...

Torremolinoksen feriajulisteelle suunnittelukilpailu

Kaikille avoin kilpailu suunnitella tämän syksyn feriajuliste päättyy 21. elokuuta.

Aurinkorannikon suomalainen koulu aloittaa työmaan keskellä

Aurinkorannikon suomalainen koulu aloittaa syyslukukauden ensi maanantaina, vaikka ympärillä pölisee.