Matkailu ja turismi

Espanjan matkailu on monipuolista ja ympärivuotista: rannat, kaupungit, kulttuuri, ruoka ja luonto houkuttelevat matkailijoita kaikkialta maailmasta. Espanja on Euroopan ja koko maailman suosituimpia matkakohteita.

Espanjan työttömyys laskussa
Kuuden vuoden aikana Espanjan työttömyysluvut ovat lähes puolittuneet. Vuonna 2013 työttömyysprosentti Espanjassa oli noin 27 % vuonna 2019 aikana työttömiä työhakijoita on noin 14 % työvoimasta. Uusi...

Fuengirolan kaupunki on rakentanut ulkomaalaisten kunniaksi suihkulähteen
Uusi maamerkki on suihkulähde, jonka keskellä on lipuilla koristeltu maapallo. Liput edustavat 132 maata, joiden kansalaisia asuu Fuengirolassa. On laskettu, että Fuengirolan väestöstä syntyperältään ...

Asuntojen vuokrahinnat ovat nousseet Espanjassa 50 %
Espanjan keskuspankin tiedotteen mukaan asuntojen vuokrahinnat kohosivat vuosien 2013 ja 2019 välillä maassa 50 prosenttia. Laman koitettua vuonna 2007 hinnat tulivat alaspäin, saavuttaen miniminsä vu...

137 vuotisen odottelun päätös – La Sagrada Familia sai rakennusluvan
La Sagrada Familian keskeneräinen kirkko sai Barcelonan kaupungilta virallisen rakennusluvan vihdoin keskiviikkona 24. heinäkuuta 2019. Kaupungin kuuluisin monumentti rakennetaan loppuun 137 vuoden od...

Hypokoira Elli lomalla Espanjassa
Hypokoira Elli asuu Hannikan perheessä ja vahtii myös lomalla 11-vuotiaan tyttären sokeritason vaihtelua veressä.

Voittomatkalta jokaiselle jotakin
Espanja.com -kilpailun voittaja Eila Kauppinen vietti perheensä kanssa viikon Espanjan Aurinkorannikolla. ”Benalmádena yllätti myönteisesti. Kaupunki tarjoaa monipuolisesti lomatekemistä rantael...

17 Espanjan provinssissa hellevaroitus
Lämpötilat voivat kohota perjantaina 19. heinäkuuta jopa 40 asteeseen yhteensä 17 Espanjan provinssissa. Kovimpia helteitä ennustetaan Andalusian Córdobaan ja Jaéniin. Paikallisiin säätietoihin voi tu...

Espanjalaisia luomuja ihonhoitotuotteita, joita kannattaa kokeilla
Viime aikoina luomu- ja ekologisesti puhtaiden tuotteiden suosio on kasvanut kasvamistaan ympäri maailmaa. Espanja ei ole poikkeus.

Malagan lähijunan liput uudistuvat
Maanantaista 15.7.2019 lähtien otetaan Renfen paikallisjunissa Málagan alueella käyttöön uudelleenladattavat junaliput. Vanhat kuukausi- ja alennusliput vaihdetaan uuteen korttiin heinä-syyskuun aikan...
