Lomavaraussivusto paljastaa Aurinkorannikon halvimmat ja kalleimmat lomavuokra-asunnot

Julkaistu: 18.01.2024
AsuminenEläminen ja lomailu

Loma-asunnon vuokraus on Espanjassa lomaileville nousussa oleva majoitusvaihtoehto. Saksalaisen Holidu-varausportaalin tutkimus kertoo muun muassa, mitkä Espanjan rannikkokaupungit ovat halvimpia ja mitkä kalleimpia, mitkä ovat suosituimmat lomaviikot ja mistä matkailijat tulevat.

Vuonna 2014 perustetun, Saksan Münchenissä toimivan ja yli 500 henkilöä työllistävän Holidun raportissa esitellään Aurinkorannikon matkailukiinteistösektorin alkaneen vuoden tärkeimpiä tietoja ja tehdään samalla katsaus vuoteen 2023.

Viime vuoden osalta raportti kertoo, että Málagan kaupungissa majoituksen keskihinta yötä kohti nousi lomavuokrauskohteissa yhdeksän prosenttia. Hinta oli vuonna 2022 128 euroa vuonna ja viime vuonna 140 euroa. Raportissa myös todetaan, että vuoden 2023 hintahuippu saavutettiin elokuussa, jolloin keskimääräinen hinta yötä kohti oli 195 euroa.

Tällä hetkellä Málagan kaupungista on mahdollista vuokrata loma-asunto tammi- ja tulevalle helmi- ja maaliskuulle keskimäärin 136 eurolla/yö. Raportin mukaan Torremolinos on tämän vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen Costa del Solin edullisimpien matkakohteiden joukossa loma-asuntojen keskihinnan ollesssa 103 euroa/yö. Torremolinosta seuraavat Benalmádena 108 eurolla, Fuengirola 116 eurolla ja Mijas 125 eurolla yötä kohti. Esteponassa hinta on 152 euroa/yö, ja kallein on Marbella 178 eurolla/yö.

Ennuste vuodelle 2024

Andalusiassa loma-asuntojen omistajat ovat optimistisia ja odottavat uuden loma-asuntoja säätelevän asetuksen hyväksyntää. Holidun vasta tekemän kyselyn mukaan omistajien keskuudessa kansallisella tasolla 80 % odottaa varausten määrän olevan yhtä suuri tai suurempi kuin vuonna 2023.

Myös tietoisuus kestävän kehityksen toimista asumisesta kasvaa loma-asuntojen omistajien keskuudessa. Noin 18 % vastaajista aikoo asentaa aurinkopaneeleja, ja 20 % harkitsee ottavansa käyttöön vettä säästäviä järjestelmiä.

Huomionarvoista on, että tutkittaessa vuoden 2024 loma-asuntohakuja, yksityisten uima-altaiden suosio on kasvanut 41 prosenttia, ilmastoinnin 19 prosenttia ja internetyhteyden 17 prosenttia.

Trendit

Holidu on havainnut Aurinkorannikolla uusia matkailusuuntauksia. Esimerkiksi keskimääräinen oleskelu Costa del Solilla oli seitsemän yötä, ja maanantait ja lauantait ovat suosituimpia sisään- ja uloskirjautumispäiviä.

Lisäksi todettiin, että matkustajat ennakoivat varauksiaan yhä enemmän. Keskimääräinen ennakkovaraus tehtiin 60 päivää aiemmin, mikä tarkoittaa sitä, että asuntojen varauskalenterit on tärkeää avata hyvissä ajoin.

Holidun tiedottaja Esteban Farias huomautti, että mikä tahansa viikonpäivä on nyt hyvä lomailulle. Vaikka perinteisesti lauantai on ollut suosituin saapumispäivä, viime vuosina vieraat ovat alkaneet etsiä vaihtoehtoja myös muille viikonpäiville. Samaan aikaan omistajien halu ottaa vieraita vastaan on kasvanut viikonloppujen ulkopuolella.

Vuonna 2023 Holidussa Costa del Solille tehdyistä varauksista 45 prosenttia tuli Espanjasta. Seuraavaksi tulivat Alankomaat 11 prosentin, Iso-Britannia 10 prosentin ja Saksasta 8 prosentin osuudella.

Ennakkovaraukset

Holidun mukaan vuoden 2024 vierailijoista 24 % varaa jo nyt lomamatkojaan. Tähän ryhmään kuuluu esimerkiksi hollantilaisia.

Raportti osoittaa, että eurooppalaiset turistit suunnittelevat lomaansa Málagan maakunnassa, mukaan lukien Costa del Solilla, entistä aikaisemmin. Kansainvälisten vierailijoiden osuus Andalusiassa vuonna 2023 oli merkittävää ja tulee olemaan tänäkin vuonna.

Keskeisiä toimia lomavuokrauksen onnistumiselle vuonna 2024 ovat loma-asuntojen monikanavainen mainonta sekä loma-asuntojen varauskalenterin avaaminen ajoissa.

Lomavuokra-asuntojen omistajille suunnattu kysely toteutettiin 12.–26.9.2023, ja siihen osallistui 2264 loma-asunnon omistajaa.

Lähde
surineglish.es

Teksti ja kuvat Espanja.Com
toimitus@espanja.com

Jaa:

Uusi keittiö Espanjassa – helppo homma?

Tasavallan presidentin vaali 2024