OSA 44
No niin! Nyt on aloitettu tämän rouvan uima-allaskausi, ja tällä kertaa komiasti jo helemikuun puolella. Olen siis niin ylpeä itsestäni! Nostan todellakin lierihattuani joka ikiselle avantoon pulahtaneelle ja sieltä ylös hengissä selvinneelle. Ja erityisesti niille, jotka tätä tekevät yhä uudelleen ja uudelleen. Sillä ajatus, että pakkasella hipsuttelisin jäiseen veteen kastautumaan. Terveppä terve, niin rohkea en vielä ole.
Minulle oli jo aikamoinen saavutus hipsutella parinkymmenen asteen lämmössä altaan reunalle ja pikkuhiljaa laskeutua noin kymmenen asteisen veden virkistävään syleilyyn. Sen epämukavuuden ja jopa kivun voittaminen. Kylmän veden aiheuttaman tunteen kuulosteleminen rauhassa. “Tältä minusta nyt tuntuu. Sattuu, mutta kestän sen.” Se tuntui upealta.
Ja en minä sieltä altaasta muuten ihan heti ylös noussut. Makustelin kehoni tuntemuksia varmaan ainakin viisi minuuttia. Seuraavalla kerralla sitten vähän kauemmin. SIllä se tunne kun kohtaa pelkonsa yhdistettynä kylmän veden nostattamaan energiaan. Se oli tunne jota on vaikea kuvata. Huumaavan huikeaa! Viime viikon tähtisilmähetkeni!
Seuraavaksi ajattelinkin pulahtaa mereen. Olen jo pidempään ihaillen katsonut rannalla ihmisiä, jotka ovat uskaltautuneet nauttimaan helmikuisesta Välimeren syleilystä. Mutta minun pitänee odottaa päivää, jolloin meren aallot ovat rauhallisemmat. Sillä kylmä vesi yhdistettynä aaltoihin, joita myös pelkään. Se on nyt liian iso hyppy tämän rouvan epämukavuusalueelle. Mutta viimeistään maaliskuussa lupaan aloittaa myös Välimeren uimakauden!
Espanja yllättää
Viime viikon vietin suloisten Suomen vieraideni kanssa. Sain esitellä itselleni jo hyvin tuttuja paikkoja ihmisille, jotka katselivat niitä ihan ihka ensimmäistä kertaa. Kuten vaikka lemppari liikenneympyrääni Benalmádenassa, jossa kirmailee ihanaisia elefantteja, voimaeläimiäni. Tai Mijas Pueblon kapeita kujia, pulurotkoa ja niitä huumaavia maisemia, jotka avautuivat silmiemme edessä.
Tai kuinka hienoa oli esitellä lempiravintolamme tapasvalikoimaa ja Mercadonan, tuon paikallisen S-marketin, tarjontaa. Ja todeta, että täältä tosiaan saa etsimällä etsiä niitä kevyt tuotteita. Täällä mennään vielä sillä perinteiselle tyylillä, jossa juustossa on rasvaa ihan sen vuoksi, että se juusto maistuu silloin huomattavasti paremmalle.
Tai kuinka täällä tosiaan voi ostaa punaviinipullon ihan tästä samasta kaupasta kuin ne juustot. Olin kuin se pieni tytön tylleröinen, joka esitteli ylpeänä uusia lelujaan, kun esittelin minulle tärkeitä juttuja täällä palmun alla.
Asioiden ja ilon jakaminen. Toisen ihmisen silmissä ilon tuikkeen näkeminen. Se on ihanuutta parhaimmillaan. Minusta taitaisi tulla suorastaan loistava matkaopas, jonka kanssa viipyillä hetkessä ja ihmetellä yhdessä, että mikäköhän patsas tämäkin on. Sillä kiirettä emme pitäneet. Silloin moni asia jää siinä matkan varrella näkemättä ja hetket elämättä, jos vaan juoksee nähtävyydeltä toiselle.
Vähemmän on välillä enemmän. Enemmän yhdessäoloa ja vähemmän museoita ja kännykän rämpläämistä.
Espanja antoi meille monella tapaa parastaan. Sillä se mikä täällä on ihanaa, ovat nuo yllätykset seuraavan nurkan takana. Kuten hetki kun käpyttelimme Málagan satamasta kohti vanhaa kaupunkia ja kuulimme musiikkia. Katusoittajathan ne siellä esiintyivät sataman ja vanhankaupungin välisessä viidakkopuistossa. Siihen me sitten pysähdyimme elämään sitä ihanaa hetkeä.
Tai se kun ihmettelimme Torremolinosissa, että mitäs täällä nyt tapahtuu? Niin tosiaan, tälle matkaoppaalle tuli aivan täytenä yllätyksenä, että siellähän on juuri nyt karnevaalit! Ja ei muuta kuin mukaan hauskanpitoon ja seuraamaan esityksiä mitä ostoskadun varrella esitettiin. Toki ihan kaikkia sanoja ei tämä matkaopas osannut kääntää, mutta mitä siitä. Vaikka en kaikkia vitsejä ymmärtänyt, mutta sen ihmisistä välittyneen tunteen ymmärsin. Ilon ja onnen kielen. Välillä ei tarvita sanoja, vaan katse riittää.
Kävimme myös syömässä tuossa legendaarisessa Málagan El Pimpi -ravintolassa, jonka nimi saa ilomielisen ihmisen iästä riippumatta ainakin vähäsen naurahtamaan. Niin ja tämä rouva kuuluu luonnollisesti tähän joukkoon, jonka mielestä kyseisen ravintolan nimi on suomalaisittain suorastaan loistava.
Loistavaa siellä on myös ravintolan sisätilat upeine kukkineen, tauluineen ja kapeine käytävineen. Ja ruokakin on mitä mainiointa, joten tänne Antonio Banderasin paikkaan vein erittäin mielelläni vieraani herkuttelemaan espanjalaisia herkkuja. Tällä kertaa emme tilanneet hampurilaisia vaan mm. härän häntää, patatas bravaseja, croquetteja ja boqueroneja, noita ihanaisia Espanjan muikkuja.
Kohti maaliskuuta ja uutta viikkoa
Tällä viikolla alkaa meidän perheen hiihtoloma, ja sen voin ainakin luvata, että kukaan meistä ei tule hiihtämään. Se mihin suuntaamme on vielä meillekin yllätys. Viime vuosina ei ole tullut kauhean pitkän tähtäimen suunnitelmia tehtyä ja jos on, niin ne eivät kyllä aina ole menneet niiden suunnitelmien mukaan.
Täällä Aurinkorannikollakin toki riittää monenlaista tekemistä. Málagassa alkaa esimerkiksi filmifestivaalit, Festival de Málaga. Se mitä ainakin teen, niin istahdan rannalle ja nautin auringon säteistä kasvoillani. Niitä yksinkertaisia ja ilmaisia iloja, mitä täällä on tarjolla.
Toivotankin meille jokaiselle ihanaisen ihanalle ihmiselle viikkoa, joka saa silmämme loistamaan auringon säteiden lailla ainakin jostain elämämme hetkestä. Olipa se sitten rakkaan näkemisestä kumpuava ilo tai onnenhetki aamukahvin äärellä omassa rauhassa tai oikeastaan ihan mitä vaan. Iloa joka saa sydämemme ja silmämme loistamaan, sitä toivon meille jokaiselle. Pidetään toisistamme ja erityisesti itsestämme huolta. Ja hymyillään ja halataan kun tavataan!
Niin ja tervetuloa taas ensi viikollakin Ellun kaa Espanjaan!
Lue aiemmin julkaistut Espanjassa Ellun kaa! -blogitekstit:
Espanjassa Ellun kaa!
Pääkuva Espanja.Com
Kuvat Ellun arkisto
ellu@espanja.com