Jaana Pohjanheimo Costa Blancalla

Lomalla Torreviejassa tai Orihuela Costalla – mitä nähdä ja tehdä?

Julkaistu: 09.03.2025

Onko suunnitteilla lomailu Costa Blancalla Torreviejan seudulla? Ehkä alue ei ole ennestään tuttu, ja mietit, mitä muuta siellä voisi tehdä kuin nauttia auringosta. Loma-aktiviteetteihin vaikuttaa tietysti myös matkan ajankohta. Lue artikkelistamme lomalaisen vinkit.

Costa Blanca on Valencian itsehallintoalueen suosituin matkakohde. Matkailijamäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta, kuten koko Espanjassa. Alicanten Miguel Hernández -lentokenttä löi jälleen 2024 uuden ennätyksen 18,4 miljoonalla matkustajalla ollen Espanjan viidenneksi vilkkain kenttä. Turisteja saapuu etenkin Britanniasta, Hollannista, Saksasta, Puolasta ja Belgiasta.

Tekemistä Torreviejassa

Torrevieja on reilun 100 000 asukkaan kaupunki, jonka väkiluku moninkertaistuu heinä-elokuussa, kun espanjalaiset lomalaiset saapuvat. Kaupunki on suosittu lomakohde niin ulkomaalaisten kuin myös espanjalaisten turistien keskuudessa.

Kaupungin historia on lyhyt mutta monitahoinen. Suolaa on tiettävästi tuotettu jo 1300-luvulla, mutta suolajärvien järjestelmällinen hyödyntäminen alkoi 1700-luvun lopulla, ja pieni kalastajakylä sai vakituisen asujaimiston. 1980-luvulta lähtien kaupungin väkiluku on kasvanut rajusti, mikä on jättänyt jälkensä keskustan rosoiseen arkkitehtuuriin.

Keskustan Juan Aparicio -rantapaseo on mukava paikka käydä haistelemassa tunnelmia ja istahtaa kahville tai lasilliselle. Sataman aluetta rakennetaan parhaillaan, joten keskusta on sekava ja poikkeukselliset liikennejärjestelyt ovat mittavia. Sataman on määrä valmistua tämän vuoden aikana lukuisine palveluineen ja paviljonkeineen.

Rantapaseolla voi silmäillä ihmisiä ja istahtaa johonkin monista baareista ja ravintoloista. Kuva Jaana Pohjanheimo.

Turistijunan kyydissä pääsee kiertämään kaupungin pääkadut ja rannat vajaan tunnin pituisen ajelun aikana. Suolajuna puolestaan tekee kierroksen suolantuotantolaitokselle vaaleanpunaiselle suolajärvelle. Kierroksen aikana opit, miten Torrevieja on kehittynyt suolan myötä ja miten suolaa tuotetaan. Pääset kipuamaan suolavuoren päälle ja vierailemaan putiikissa, josta voi ostaa Torreviejan omaa suolaa tai artesaanisuolaveneen muistoksi. Kierrokset alkavat maaliskuussa. Lue lisää aikatauluista ja hinnoista täältä.

Suolajunalla pääsee retkelle suolavuoren päälle. Kuva Jaana Pohjanheimo.

Lue lisää Torreviejan suolalaguunista:
Huvia ja hyötyä Torreviejan suolalaguunista

Torreviejan vesipuisto Aquopolis on avoinna kesäkuun alkupuolelta syyskuun alkuun. Lue lisää puistosta, hinnoista ja pituusrajoituksista täältä.

Myös sesongin ulkopuolella pääsee polskimaan. La Marinan kylässä sijaitseva Marina Senses Spa -sisäkylpylä on avoinna läpi vuoden. Kylpylässä on runsaasti erilaisia altaita, hoitosuihkuja ja saunoja sekä suuri kuntosali.

Lue lisää Marina Senses Spa:sta:
Algarin lähteet ja La Marinan kylpylä ovat vilvoittavia retkikohteita kesäkuumalla

Kylpylän yhteydessä on vesipuisto Parque Acuático La Marina. Se on myös avoinna ympäri vuoden ja pääsylipun hinta vaihtelee vuodenajan mukaan. Kesäsesongin aikana kesäkuun puolivälistä syyskuun alkupuolelle alue on vain La Marinan leirintä- ja campingalueen asiakkaiden käytössä. La Marinaan pääsee helposti bussilla Torreviejasta.

La Marinan vesipuistossa on kiva viettää virkistävä lomapäivä. Kuva Jaana Pohjanheimo.

Rantaelämää rakastavan vinkit

Suomalaisittain miellyttävät rantakelit ovat yleensä keväällä ja syksyllä. Torreviejan kuudella rannalla ja Orihuela Costan yhdellätoista rannalla on kansainvälinen Sininen lippu -tunnus (Blue Flag), eli ne täyttävät laadukkaan rannan kriteerit esimerkiksi puhtauden ja palveluiden suhteen. Tiesitkö, että Alicanten provinssissa on eniten Sinisen lipun rantoja koko Espanjassa?

Torreviejan keskustassa sijaitsevat Playa del Cura ja Playa de los Locos -rannat. Nämä ovat pieniä ja täyttyvät nopeasti, mutta keskustan ulkopuolelta löytyy myös väljempiä rantoja. Kaupungin pisin kahden kilometrin pituinen ranta on Playa de la Mata.

Rannat voivat olla todella täynnä vielä syyskuun lopullakin. Kuva La Matan rannalta. Kuva Jaana Pohjanheimo.

Orihuela Costan puolella rantoja löytyy useita: esimerkiksi Playa Flamenca, Playa de la Zenia ja Playa Cabo Roig. Ylellisin ranta on monien mielestä Playa de Mil Palmeras, joka sijaitsee reilun kymmenen kilometrin päässä Punta Priman alueelta.

Mil Palmerasin rannalla riittää tilaa. Kuva Jaana Pohjanheimo.

Hengenpelastuspalveluja rannoilla on vain kesäisin. Muistathan aina seurata rannoilla olevia lippuja, joiden värit kertovat, onko veteen turvallista mennä. Punaisen lipun aikana veteen meneminen on ehdottomasti kielletty. Tähän voi olla syynä kova aallokko tai vaaralliset paluuvirtaukset.

Kuntoilijan vinkit

Kaikki eivät nauti rannalla lekottelusta, vaan haluavat lomallaan kuntoilla. Torreviejan ja Orihuela Costan rantojen välittömässä läheisyydessä kulkee lukuisia kävelyreittejä, joita on kiva kulkea sinistä Välimerta ihaillen.

Jos et halua kävellä kahteen suuntaan samaa reittiä, voit ottaa bussin (linja A) La Matan päätepysäkille ja kävellä sieltä kaupunkiin päin. Vastaavasti voit ottaa bussin (punainen linja) esimerkiksi Campoamoriin ja kävellä sieltä rantaa pitkin Punta Priman alueelle.

La Matan rantaa pitkin kulkee mukava rantakävelyreitti. Kuva Jaana Pohjanheimo.
Orihuela Costan puolella rantareitit ovat hyvin yllä pidettyjä ja kauniita. Kuva Jaana Pohjanheimo.

La Matan luonnonpuisto on mukavan varjoisa kohde kuumana päivänä. Luonnonpuistossa voi kävellä, tiirailla lintuja ja istahtaa vaikka piknikille alueella olevien pöytien ja penkkien ääreen. Myös pyöräilyä harrastavat voivat treenata alueella huoletta poissa autovilinästä. Maastoa riittää pidemmällekin lenkille. Yksi molempien suolajärvien luona kulkeva pyöräkierros löytyy täältä.

La Matan luonnonpuisto houkuttelee retkeilijöitä. Kuva Jaana Pohjanheimo.

Lue lisää La Matan luonnonpuistosta:
Lähde mukaan ilmaiselle opastetulle kävelylle Torreviejan La Matan luonnonpuistoon

Patikoijat, jotka haluavat nousta vuorille, joutuvat ajamaan hieman kauemmaksi. Kauniita patikointireittejä löytyy esimerkiksi Murcian ja Cartagenan vuoristoista. Näitä varten kannattaa ladata puhelimeen Wikiloc-sovellus, jonka avulla löytää omalle kunnolle sopivia reittejä. Maksullisen Wikiloc-version (vuonna 2025 hinta on 19,99 €/vuosi) avulla voi seurata reittiä reaaliajassa, eikä eksymisen vaaraa ole.

Cartagenan rannikkovuoristossa voi patikoida kauniissa maisemissa. Kuva Jaana Pohjanheimo.

Retkeilijän vinkit

Jos historia ja kaupunki- sekä elämyskohteet kiinnostavat, Costa Blancalta löytyy monia päiväretkiaarteita.

San Pedro del Pinatarin mutakylvyt ja flamingojen bongauspaikka on hauska ja varmasti lastenkin mieleen oleva retki. Jo roomalaiset tunsivat mutakylpyjen terveysedut. Ne parantavat verenkiertoa ja hoitavat erilaisia ihosairauksia. Mutakylpyjä suositellaan aurinkoisena päivänä, jolloin muta kuivuu nopeasti ihon pintaan.

Mutakylvyt on hauska ja rikiltä haiseva kokemus. Kuva Jaana Pohjanheimo.

Lue lisää San Pedro del Pinatarin mutakylvyistä:
Mutakylpyjä ja patikointia San Pedro del Pinatarin suolajärvillä

Alicante on maakunnan pääkaupunki ja Espanjan kymmenenneksi suurin 360 000 asukkaallaan. Vetonauloja ovat Santa Bárbaran muslimiaikainen linnoitus, 8 km rantaviiva, lähes 2000 ravintolaa sekä viehättävä ja vanha Santa Cruzin kaupunginosa.

Alicante on hurmaava aurinkoinen kaupunki. Kuva Jaana Pohjanheimo.

Lue lisää Alicantesta:
Päivä Alicantessa, valon kaupungissa

Cartagena on todellinen historiasta kiinnostuneen unelmakohde. Karthagolaisten perustamasta viehättävästä kaupungista löytyy museo vaikka viikon jokaiselle päivälle sekä upea vanha amfiteatteri.

Cartagena on historian ystävän valinta. Kuva Jaana Pohjanheimo.

Lue lisää Cartagenasta:
Cartagena huokuu historiaa ja luonnonkauneutta

Guadalest on kuvankaunis vuoristokylä 125 km päässä Torreviejasta. Se on myös Espanjan sadan kauneimman kylän listalla. Pikkuruisessa vain 200 asukkaan kylässä käy vuosittain noin kaksi miljoonaa vierailijaa!

Guadalest on kauneinta Costa Blancaa. Kuva Jaana Pohjanheimo.

Lue lisää Costa Blancan vuoristohelmestä Guadalestistä:
Historiallinen Guadalest on kauneinta Costa Blancaa

Shoppailijan vinkit

Torreviejan keskustassa on kenkä- ja vaatekauppoja, mutta varsinaista ostoskatua ei ole. Jonkin verran vaate- ja kenkäkauppoja löytyy Ramon Gallud -kadulta. Myös El Corte Inglesin outlet-myymälässä kannattaa käydä vilkaisemassa. Sieltä voi saada edellisen kauden tuotteita suurilla alennuksilla.

Centro comercial Habaneras on hieman Torreviejan keskustan ulkopuolella oleva ostoskeskus. Sieltä löytyy noin 60 kauppaa ja ravintolaa. Lue lisää täältä.

Centro comercial Zenia Boulevard Orihuela Costalla on koko Alicanten provinssin suurin ostoskeskus yli 160 liiketilallaan. Siellä vierähtää helposti koko päivä shoppaillen ja ruokaillen. Ravintoloita löytyy moneen makuun ja monelle kukkarolle. Lue lisää palveluista täältä.

Zenia Boulevard on väljä ulkoilmakeskus, jossa on mukava käydä ostoksilla. Kuva Jaana Pohjanheimo.

Erityisen suositeltavia ostoksia ovat kengät. 40 % kaikista Espanjassa valmistetuista kengistä tehdään Elchen kaupungissa Costa Blancalla. Paikallisia merkkejä ovat esimerkiksi Hispanitas, Salvador Artesano, Gioseppo, Zara, Yuccs ja Carmenita.

Markkinapäivät lähialueella ovat perjantai, lauantai ja sunnuntai. Perjantaisin markkinahulinat pidetään Torreviejassa ja lauantaisin Orihuela Costalla. Suurimmat ja monen mielestä sympaattisimmat markkinat ovat Guadramarin sitruunapuumarkkinat sunnuntaisin.

Markkinoilta voi ostaa lähialueen hedelmiä ja vihanneksia, kenkiä, vaatteita sekä sisustustavaraa. Huomioithan, että markkinavaatteiden ja -kenkien laatu ei ole kovin korketasoista.

Sitruunapuumarkkinoilla on mukava kierrellä, ostella lähiruokaa ja vaikka lounastaa alueen monissa ravintoloissa. Kuva Jaana Pohjanheimo.

Lähteet
experienciascostablanca.com
todoalicante.es
alicanteplaza.es

Pääkuva iStock
Teksti Jaana Pohjanheimo
jaana@espanja.com
toimitus@espanja.com

Jaana Pohjanheimo asuu Torreviejassa ja hän on matkailu- ja sisustusalan ammattilainen.
Jaanan rakkain harrastus on vaeltaminen ja hän kirjoittaa erityisen mielellään Costa Blancan alueen monista mielenkiintoista matkailu- ja luontokohteista sekä viinitiloista.
Jaanalle voi lähettää juttuvinkkejä, toiveita ja palautetta osoitteeseen jaana@espanja.com.

Jaa:

Benalmádenassa suunnitellaan vuosia sitten suljetun Tivoli-huvipuiston uudelleen avaamista

Aurinkorannikon Torrox levittäytyy rannikolta vuoristoon