Luonto ja ympäristö

Espanjassa suunnitellaan uutta pantillisten pullojen ja pakkausten kierrätysjärjestelmää

Julkaistu: 27.02.2025

Espanjan oli määrä saavuttaa eurooppalainen taso muovisten juomapullojen kierrättämisessä vuoteen 2023 mennessä. Tavoitteena oli päästä 70 % kierrätysasteeseen. Ekologisen siirtymäkauden ministeriön tietojen mukaan maassa onnistuttiin kuitenkin kierrättämään vain 41,3 % kaikista myydyistä muovisista juomapulloista, uutisoi El País.

Ekologisen siirtymäkauden ministeriö myöntää, että muovin kierrätystä koskevan tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan radikaaleja toimenpiteitä. Nyt pyrkimyksenä on vauhdittaa monissa Euroopan maissa tunnetun pantillisen pullojenkeruujärjestelmän käyttöönottoa. Taustalla on korkeampaan kierrätysasteeseen velvoittava uusi jätelaki, joka säädettiin vuonna 2022. Niissä Euroopan maissa, joissa panttijärjestelmä on käytössä, muovijätettä päätyy kaatopaikoille huomattavasti vähemmän kuin Espanjassa.

Pantin käyttöönotto kahdessa vuodessa on suuri haaste

Elintarvikealan järjestöjen ja ekologisen siirtymäkauden ministeriön keskusteluissa on noussut esille elintarvikealan huoli kahden vuoden siirtymäajan riittämättömyydestä uuden järjestelmän käyttöönotossa. Muovipulloihin, tölkkeihin ja rasioihin lisättävä 10 sentin panttimerkintä, palautusjärjestelmän suunnittelu ja käyttöönotto, sekä logistiikan järjestäminen vaativat huomattavan paljon aikaa ja työtä.

–Ymmärrämme kierrätyksen tarpeellisuuden ja haluamme saavuttaa EU:n asettamat tavoitteet, mutta suunnitelman aikataulu on erittäin kunnianhimoinen, sanoo AECOC:n eli elintarvikealan tuottajien ja jakelijoiden järjestön kestävän kehityksen johtaja Cinta Bosch.

Toisena huolenaiheena Bosch esittää espanjalaisen kuluttajan tottumukset. Kun vastaavia järjestelmiä otettiin käyttöön muissa Euroopan maissa, niiden lähtötilanne oli erilainen. Espanjassa kuluttajat ovat jo ehtineet tottua nykyiseen systeemiin, jossa muovipullot ja muovipurkit viedään kadun varrella sijaitseviin keltaisiin keräyssäiliöihin ja lasipullot ja lasipurkit vihreisiin säiliöihin. Nyt kuluttajat pitäisi saada oppimaan, että muovinen pesuainepullo kuuluu edelleen kierrätyspisteiden säiliöön, mutta muovinen, pantillinen juomapullo palautetaan kauppaan.

Espanjalaiset ovat tottuneet laittamaan muovipullot ja muovipurkit keltaiseen säiliöön ja lasipullot vihreään säiliöön. Kuva Espanja.Com.

Haussa Espanjassa toimiva malli

Vähittäiskauppiaiden liiton ASEDAS:in johtajan Ignacio García Magarzon mukaan Euroopassa käytössä olevat panttijärjestelmät ovat toimivia, mutta mikään niistä ei sovi sellaisenaan Espanjassa käyttöönotettavaksi.

–Vaikka esimerkiksi Saksassa panttijärjestelmä on ollut käytössä pitkään, olemme kiinnostuneempia etenkin niiden maiden malleista, joissa panttijärjestelmä on otettu käyttöön myöhemmin, sanoo García Magarzo.

–Espanjan elintarvikekaupan alaa leimaavat sen omat erityispiirteet, kuten jakelujärjestelmä, kulutustottumukset ja turistien määrä. Panttijärjestelmästä täytyy suunnitella sellainen, että se toimii Espanjassa ja että kuluttajat hyväksyvät sen, jatkaa García Magarzo.

Toimivan pantillisten pullojen ja muiden pakkausten keräysjärjestelmän kehittäminen ja toimeenpaneminen tulee olemaan haasteellista maassa, jossa on yli 25 000 elintarvikeliikettä. Osa ruokakaupoista on pieniä, eikä kaikissa ole tilaa koneille ja laitteille.

Suuri elintarvikeliikkeiden määrä aiheuttaa haasteita keräysjärjestelmän kehittämiseen. Kuva Espanja.Com.

Erimielisyyttä neuvotteluissa ovat herättäneet pantin korkeana pidetty 10 sentin hinta ja muovirasioiden kierrätys. Rasioiden ja laatikoiden kierrätys on pullojen kierrätystä monimutkaisempaa ja kalliimpaa johtuen siitä, että ne monesti sisältävät muovin lisäksi myös muita materiaaleja.

Lue lisää:
Sateiden puutteesta johtuva kuivuus jatkuu osissa Espanjaa
Gran Canaria rajoittaa Roque Nublolla vierailevien määrää

Lähteet
elpais.es1
elpais.es2

Pääkuva iStock
Teksti Anne-Mati Lu
toimitus@espanja.com

Jaa:

Etelä-Espanjassa vietetään Andalusian päivää

Espanjassa Ellun kaa! osa 71