Málagan itäpuolta kutsutaan Axarquíaksi. Siellä elämä on monella tapaa vielä normaalia, sillä suuret turistijoukot eivät ole sitä vielä löytäneet. Normaalius näkyy hinnoissa, elämänrytmissä ja väljyydessä.
Axarquía ulottuu rannikkoa pitkin aina Málagasta Almuñecariin asti ja sisämaahan Zafarraya -Casabermeja akselille. Alueen ”pääkaupunki” Vélez-Málaga on hallinnollinen keskus ja muutenkin vilkas kauppapaikka. Koko aluella asuu runsaat 200 000 asukasta, josta Velezissä asuu 76 000.
Vélez-Málaga
Kaupunki jakautuu kahteen selkeään erilaiseen osaan. Modernimpi rantaosa Torre del Mar on espanjalaisten kesälomakohde ja talvisin sinne muuttaa jonkin verran pohjois-eurooppalaisia eli kaupunki elää ikäänkuin kahta ihan erilaista aikaa. Elämä on mukavan vilkasta, mutta jopa elokuussa liikenne sujuu ilman ruuhkia ja parkkipaikka löytyy aina ihan rannan tuntumasta. Heinäkuussa on jo parina vuonna järjestetty erittäin suosittu Weekend Beach musiikkifestivaali.
Vanha kaupunki sijaitsee noin neljä kilometriä rannalta ja sen elämäntahtiin eivät ulkomaalaiset ole juuri vaikuttaneet. Kapeat kujat nousevat mutkitellen kohti korkeimmalla paikalla seisovaa linnaa ja matkalla voi vierailla usemmassakin kirkossa. Auto kannattaa jättää keskustan laidalle parkkiin ja kävellä. Arkkitehdit ovat ylpeitä erityisesti kauniista parvekkeista, jotka koristavat useimpien talojen seiniä.
Elinkeino
Vaikka turismi kolkuttelee jo täälläkin ovia, niin perinteiset ammatit ovat vielä vallalla. Avocadon ja mangon kasvatus lisääntyy maailmanlaajuisen kysynnän myötä, mutta vielä maaseudulla kerätään myös mantelit ja viinirypäleet talteen. Sisämaassa maisemaa täyttävät oliivipuut.
Kulttuuri
Perinteiset elämänarvot ovat vielä arvossaan. Mitä pienempi kylä, sen varmemmin naiset hoitavat vielä kodin ja lapset. Sunnuntait vietetään äidillä/anopilla lounaalla. Kesällä ollaan rannalla ja talvisin maaseudulla sijaisevalla ”campo”talolla. Lapset nimetään samoin kuin vanhempansa ja isovanhempansa ja perhe on muutenkin tärkein.
Ulkomaankielet eivät ole vielä yleisesti hallussa, joten jonkinasteinen espanjankielen taito auttaa elämää. Joskus tosin paksu andalusian aksentti voi tuottaa vaikeuksia ”castellanoa” suomessa opiskelleelle.
Tekemistä
Moottoritie A7 liíttymän 272 kohdalla on iso ostoskeskus ”El Ingenio”, ja vesipuisto
Korkein kohta on Maroma vuoren 2065m korkea huippu, joka sijaitsee kutakuinkin keskellä aluetta. Sinne kapuaminen kestää noin neljä tuntia ja eritasoisia reittejä on eri puolilta vuorta, ainakin Alcaucinista, Cómpetasta ja Canillas de Aceitunasta.
Alueella on kaksi golf -kenttää. Añoreta Rincon de la Victoriassa ja Velez-Malagassa Baviera Golf. Kolmatta suunnitellaan paraikaa Chilchekseen.
A-356 tien varrella, 15 minuuttia pohjoiseen moottoritieltä löytyy kaunis tekojärvi Viñuela. Sen ympäri voi ajaa muutamassa tunnissa ja matkan varrella vierailla matkan varrella pienissä kylissä.
Valkoisia kyliä
Alueen kuuluisimpia kyliä ovat rannikolla sijaisevat Rincon de la Victoria, Torrox, Nerja ja Herradura. Sisämaasta löytyvät mm. suositut Cómpeta, Frigiliana, Cómares ja Casabermeja. Pieniä kyliä on enemmän kuin ehtii tutustua ja niissä elämä soljuu vielä perinteiseen tahtii. Aikahyppy on tuntuva turistikeskuksista näihin siirtyessä.
Jokaisella kylällä on Fiestansa ja Feriansa, joiden aikataulu löytyy kunkin kaupungintalon (ayuntamiento) nettisivuilta. Ne ovat tutustumisenarvoisia tapahtumia ja avaavat hyvin andalucialaista juhlimiskulttuuria.
Syksyisin järjestetään myös kasvien satoon perustuvia juhlia, mm. valkosipuli (ajo), manteli (almendras) viinirypäle (pasa) jne. Näissä on musiikin ja muun ohjelman ohella tarjolla ilmaisia kyseisestä sadosta tehtyä nautittavaa.
Viñuelan kylästä löytyy harvinainen leipomo Panadería Leonardo, joka tekee tuotteita ekologisista jauhoista. Mm. ruis-, speltti- ja gluteenittomista jauhoista tehdyt sokerittomat ja hiivattomat tuotteet ovat suosittuja ympäri Espanjan. Niitä voi ostaa joko paikanpäältä, tai tilata lähimpään luontaistuotekauppaan (herboristeria).
Suomalaisten suosimasta Fuengirolasta ajaa Vélez-Málagaan alle tunnissa ja bussillakin pääsee Málagan Maria Zambranolta puolen tunnin välein.