Espanja on suuri ja vaihteleva maa. Rannan ja auringon lisäksi käymään houkuttavat kylät ja kaupungit henkeäsalpaavien luonnonmuodostelmien äärellä.
Näissä kohteissa kannattaa piipahtaa ainakin päiväseltään tai jäädä koko loman ajaksi.
Puenteday
Pieni 50 asukkaan kylä Burgosissa on laaksojen ja niityjen ympäröimä. Ison kivimuodostelmastan alle on muodostunut Nela joen veden virtaaman veden ansiosta silta, el Puente de Dios. Itse kylä on rakennettu tämän Jumalten sillan päälle.

Ronda
Andalusian yksi kiinnostavimmista kaupungeista on jyrkänteen reunalla sijaitseva Ronda. Sitä kutsutaan eläväksi museokaupungiksi, sillä sen historiallinen tunnelma on hyvin säilynyt. Kaupunki jakautuu kahteen osaan, joita yhdistää upea korkea silta, Puente Nuevo. Silta rakennettiin 1700 -luvun puolessa välissä 100m korkeaan rotkoon, jonka pohjalla virtaa Guadalevin joki. Rondassa sijaitsee myös yksi Espanjan vanhimmista härkätaisteluareenoista.

Guadix
Guadix Granadassa on kuuluisa luolataloistaan, joiden sisälämpötila on ympäri vuoden 18-20 astetta. Talot sijaitsevat pitkin isoa syvännettä, la Hoya de Guadix. Alue kuuluu Iberian niemimaan ensimmäisiin asutettuihin alueisiin. Samalla reissulla kannattaa vierailla katedraalissa, Catedral de la Encarnacion ja seurata ikivanhoja kaupunkia ympäröivä muuria.

Castellfollit de la Roca
Gironan maakunnassa voi testata korkeanpaikan kammoaan. Castellfollit de la Rocan talot on rakennettu suoraan 45 metriä korkean jyrkänteen reunaan. Kylä on kuuluisa myös 1200 -luvulla rakennetusta kirkostaan la Torre de la Iglesia San Salvador. Garrochan alue on kaikenkaikkiaan erittäin suositeltava alue. Se on täynnä historiaa ja sen noin 40 tulivuorta tekee siitä ainutlaatuisen kohteen Espanjassa. Ilmasto on kosteaa ja siksi alueen luonto on rehevää ja paikoitellen jopa ”viidakkomaista”.

Setenil de la Bodegas
Cadizin suunnasta löytyy valkoisten kylien reitti (ruta de los Pueblos Blancos). Yksi kiiinnostavimmista kylistä on Setenil de la Bodegas. Suurin osa vajaan 500 asukkaan kylän taloista on rakennettu suuren jyrkänteen alle. Kylän halkaisee joki, jonka molemmin puolin kulkevat tiet on nimetty käytännöllisesti: Calle de Sol (Auringonpuolen katu) ja Calle de Sombra (Varjoisenpuolen katu). Samalla voi käydä myös Fortaleza Nazarí de Setenil linnoituksessa 1200 -luvulta.

Lähde: idealista.com