Espanjan rannat vetävät puoleensa niin oman maan kansalaisia kuin turisteja. Tunnetuimpien rantojen lisäksi Espanjasta löytyy myös upeita kohteita, joissa ihan kaikki eivät ole käyneet.
La playa de Ses illetes (Formentera)
Tämä uimaranta sijaitsee Formentra -saaren pohjoisosassa. Ranta on säännöllisesti sekä Euroopan, että koko maailman parhaiden rantojen joukossa. Se on kuuluisa kirkkaasta turkoosinvärisestä vedestään ja lumivalkeasta hienosta hiekastaan, joka muistuttaa lunta tai hienoa sokeria. Veden ihmeellisen kaunis väri on Posidonia oceanica -kasvin ansiota, joka kasvaa meren pohjassa. Kirkkaan veden ansiosta paikka sopii erinomaisesti myös sukellukseen. Paikka kuuluukin UNESCO:n maailmanperintökohteisiin. Tällä rannalla voi käydä ympäri vuoden, mutta kesäisin se on tavallisesti tupaten täynnä. Monet neuvovatkin käymään rannalla aamuvarhain tai menemään sinne joko jo toukokuussa tai vasta syksyllä. Ranta sopii erityisesti lapsiperheelle, sillä vielä 50 metrin päässä rantaviivasta syvyys on vain 1,5 metriä.
La playa de las Catedrales (Lugo, Galicia)
Myös tämä hiekkaranta on ollut pysyvästi parhaiden rantojen listalla. Nimi ”katedraalien ranta” johtuu kauniista, majesteettilisista kallioista, joista osa on jopa 32 metriä korkeita, ja ne muistuttavat vanhoja katedraaleja. Tämä ranta on tunnettu myös toisella nimellä – paikalliset kutsuvat sitä Mariña Lucenseksi ja turistit La playa de Aguas Santasksi (pyhien vesien ranta). Tämän rannan valtteina ovat kiviset holvit, kallioiden luolat ja hieno valkoinen hiekka. Nämä yhdessä tekevät siitä erinomaisen rantakohteen.
Las Catedrales on arvostettu uimaranta. Ranta näyttää erilaiselta nousuveden aikana, siksi vierailuja rannalla suositellaan ainoastaan laskuveden aikana.
La playa de Cofete (Fuerteventura, Kanarian saaret)
Tätä rantaa kutsutaan Espanjan salaisimmaksi rannaksi sen koskemattomuuden vuoksi. Täältä et löydä mukavuuksia – vain luontoa, raitista ilmaa ja ihmeellisen kirkkaita ja puhtaita hiekan ja veden värejä. Tämä yksi Espanjan parhaimmista rannoista sijaitsee Fuerteventuran saarella, luonnonpuistossa. Tässä romanttisessa ja salaperäisessä paikassa voi käydä ympäri vuoden. Cofete on 35 km pitkä ja sopii niille, jotka rakastavat koskematonta luontoa ja etäisiä autioita rantoja.
La playa de Papagayo (Lanzarote, Kanarian saaret)
Monet ovat sitä mieltä, että tämä ranta on kaikkien uimarantojen “kuningas”. Tämäkin paikka on koskematon ja sitä pidetään yhtenä kauneimmista ja suosituimmista Lanzaroten rannoista. Vaikka rannalla vierailee vuosittain turisteja, täällä ei ole paljon palveluja, joten pääset loman ajaksi lähes kokonaan eroon sivilisaatiosta.
Kuvat: Flickr