Hyppää sisältöön

Andalusia sai Espanjan heikoimman arvosanan matkailusta – turismi menestyy, mutta paikallisten tyytymättömyys kasvaa

Andalusia kuuluu Espanjan matkailun suurimpiin menestyjiin, mutta matkailusta käytävä julkinen keskustelu kertoo myös kasvavista ongelmista. Tuoreessa matkailun mainebarometrissa Andalusia sai vain 4,1 pistettä kymmenestä – koko Espanjan heikoimman tuloksen. Arvosanaa painavat erityisesti turistiasunnot, massaturismi sekä liikenne- ja infrastruktuuriongelmat.

Ristiriita on huomattava. Andalusia päätti vuoden 2025 matkailuhistoriansa parhaisiin lukuihin: alueella vieraili vuoden aikana yli 37 miljoonaa matkailijaa, ja matkailualan työllisyys nousi ennätykseen.

Samaan aikaan matkailun vaikutukset asumiseen, kaupunkeihin ja infrastruktuuriin herättävät yhä enemmän kriittistä keskustelua.

Andalusialle vain 4,1 pistettä kymmenestä

Konsulttiyhtiö LLYC:n uusimmassa Barómetro de Percepción Turística -selvityksessä Andalusia sai matkailun maineesta 4,1 pistettä kymmenestä. Se on 1,3 pistettä alle Espanjan 5,4 pisteen keskiarvon ja koko maan heikoin tulos. Andalusian arvosana heikkeni vuodessa 0,2 pistettä.

Alle viiden pisteen jäivät Andalusian lisäksi Katalonia 4,3 pisteellä ja Valencian itsehallintoalue 4,9 pisteellä. Espanjan matkailun kokonaismaine on sen sijaan parantunut. Koko maan arvosana nousi vuodessa 4,7:stä 5,4 pisteeseen.

Turistiasunnot ja massaturismi painavat arvosanaa

LLYC:n mukaan Andalusian tulosta heikentävät erityisesti keskustelu turistiasunnoista, matkailun ruuhkautumisesta sekä luotijunaliikenteen ongelmista.

Turistiasunnot ovat kasvattaneet nopeasti osuuttaan Andalusian majoitustarjonnasta. Samalla niiden vaikutuksista asumisen hintaan ja asuntojen saatavuuteen käydään yhä vilkkaampaa keskustelua. Kuva Espanja.Com.

Teemat ovat tuttuja etenkin Andalusian vilkkaimmissa matkailukaupungeissa. Matkailun kasvu tuo alueelle työpaikkoja, asiakkaita yrityksille ja tuloja, mutta suuri kävijämäärä lisää samalla asuntoihin, liikenteeseen ja julkisiin palveluihin kohdistuvaa painetta.

LLYC:n valtakunnallisessa aineistossa matkailun mainetta heikentävät asumisen kallistuminen, matkailun aiheuttama ruuhkautuminen ja vilkkaimpien matkailukohteiden matkailuvastainen keskustelu. Viime aikoina myös turvallisuus, infrastruktuurin tila ja puutteellisiksi koetut liikenneinvestoinnit ovat nousseet aikaisempaa näkyvimmiksi aiheiksi.

Turismi tekee samaan aikaan ennätyksiä

Heikko mainearvosana ei tarkoita, että Andalusian matkailuala olisi vaikeuksissa kysynnän näkökulmasta.

Vuosi 2025 oli Andalusian hallituksen mukaan alueen paras matkailuvuosi koskaan. Matkailijoiden määrä ylitti 37 miljoonaa ja kasvoi 5,2 prosenttia edellisvuodesta. Kansainvälisiä matkailijoita saapui noin 14,4 miljoonaa, 6,3 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Myös matkailijoiden käyttämä rahamäärä kasvoi. Kansainvälisten matkailijoiden kulutus nousi vuonna 2025 noin 8,5 prosenttia edellisvuodesta. Kasvu jatkui vuoden 2026 alussa. Tammi–maaliskuussa Andalusia vastaanotti yli 6,7 miljoonaa matkailijaa, mikä merkitsi 4,5 prosentin kasvua vuodentakaisesta.

Andalusian matkailustrategiassa vuodelle 2026 on arvioitu noin 39 miljoonan matkailijan kokonaismäärää, mikä merkitsisi noin kolmen prosentin kasvua vuoden 2025 ennätyksestä.

Matkailu työllistää ennätysmäärän

Matkailun taloudellinen merkitys näkyy voimakkaasti myös työmarkkinoilla. Vuonna 2025 Andalusian matkailualalla työskenteli keskimäärin noin 482 000 ihmistä, enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vuoden kolmannella neljänneksellä määrä nousi hetkellisesti noin 531 000 työntekijään.

Matkailu on yksi Andalusian tärkeimmistä työllistäjistä. Hotellit, ravintolat, kahvilat ja muut matkailupalvelut tarjoavat töitä sadoilletuhansille eri puolilla aluetta. Kuva Espanja.Com.

Matkailutyöllisyys kasvoi vuoden aikana 10,1 prosenttia, ja Andalusian hallituksen mukaan matkailuala tuotti noin 43 prosenttia kaikista alueella syntyneistä uusista työpaikoista.

Siksi matkailukeskustelussa joudutaan tasapainoilemaan kahden hyvin erilaisen todellisuuden välillä: ala on yksi Andalusian talouden tärkeimmistä moottoreista, mutta sen nopean kasvun vaikutukset näkyvät samalla entistä selvemmin paikallisten arjessa.

Espanjan sisämaa saa parhaat arvosanat

Matkailun mainebarometrin kärjestä löytyy aivan erilaisia alueita kuin Espanjan tunnetuimpien massamatkailukohteiden joukosta. Parhaan arvosanan sai Extremadura 7,7 pisteellä. Aragonia ja Asturia saivat molemmat 7,5 ja Navarra sekä Murcia 7,2 pistettä.

Extrenadurassa sijaitsevan Méridan kaupungin roomalaissilta on romanttinen jäänne antiikin ajoilta. Kuva Jaana Pohjanheimo.

LLYC:n mukaan pohjoisen ja sisämaan alueiden hyvää mainetta tukevat erityisesti kulttuuri, luonto sekä kokemus omaleimaisesta matkailuelämyksestä.

Costa del Solilla matkailun kasvu näkyy arjen haasteina

Andalusian tulos on erityisen kiinnostava Costa del Solin näkökulmasta. Alueen talous hyötyy voimakkaasti matkailusta, mutta samat kysymykset, jotka painavat Andalusian arvosanaa, ovat tuttuja myös Málagan maakunnassa: turistiasuntojen määrä, pitkäaikaisten vuokra-asuntojen vaikea saatavuus, ruuhkautunut liikenne ja rannikon infrastruktuurin riittämättömyys ovat toistuvia keskustelunaiheita.

Costa del Solin liikenne ruuhkautuu helposti etenkin kesäkaudella ja vilkkaimpina viikonloppuina. Kuva Espanja.Com.

LLYC:n tutkimus ei erittele tässä yhteydessä Costa del Solin omaa pistemäärää, joten Andalusian 4,1 pistettä ei pidä tulkita suoraan Málagan maakunnan tai yksittäisen kaupungin arvosanaksi. Barometri kuitenkin osoittaa, että juuri matkailun suuren mittakaavan aiheuttamat yhteiskunnalliset vaikutukset painavat Andalusian kokonaismainetta.

Kyse ei ole matkailijoiden antamasta arvosanasta

Tulosta tulkittaessa on tärkeää huomata, ettei kyse ole perinteisestä tyytyväisyyskyselystä. LLYC ei ole kysynyt matkailijoilta tai paikallisilta suoraan, kuinka tyytyväisiä he ovat Andalusiaan. Barometri perustuu lähes 1,2 miljoonan viimeisen vuoden aikana julkaistun digitaalisen viestin analysointiin sosiaalisessa mediassa, verkkomediassa ja keskustelufoorumeilla. Vuodesta 2022 lähtien aineistossa on ollut yhteensä noin 5,8 miljoonaa viestiä.

Menetelmässä tarkastellaan muun muassa viestien myönteistä, neutraalia tai kielteistä sävyä, sitä mistä viestit tulevat sekä eri matkailuteemojen näkyvyyttä. Lopullisessa pisteytyksessä huomioidaan keskustelun määrä ja nettosävy suhteutettuna alueen väkilukuun.

Andalusian 4,1 pistettä kertoo siis ennen kaikkea matkailusta käytävän julkisen keskustelun sävystä, ei siitä, etteivätkö matkailijat viihtyisi alueella.

Tästä kertoo myös toinen tilasto, jonka mukaan vuoden 2025 viimeisellä neljänneksellä Andalusiassa vierailleet matkailijat antoivat alueelle keskimäärin 9,1 pistettä kymmenestä.

Matkailijan ja paikallisen näkökulmat voivat olla hyvin erilaiset

Matkailijalle Málaga, Costa del Sol, Sevilla, Granada tai Cádiz voivat tarjota onnistuneen loman. Samalla alueella asuva voi tarkastella matkailua aivan toisesta näkökulmasta: löytyykö kohtuuhintainen vuokra-asunto, pääseekö töihin ilman jatkuvia ruuhkia ja kestävätkö palvelut sekä infrastruktuuri kasvavia käyttäjämääriä.

Andalusian suurin matkailuhaaste ei enää olekaan saada lisää turisteja. Ennätyslukujen perusteella siinä alue onnistuu jo erittäin hyvin. Seuraava kysymys on, miten matkailun taloudellinen menestys voidaan sovittaa yhteen asumisen, liikenteen ja paikallisten elämänlaadun kanssa.

Lähteet
europapress.es
juntadeandalucia.es

Pääkuva ja teksti päätoimitus Espanja.Com
Anu Koivusaari
anu.koivusaari@espanja.com

Lue lisää:

Tilaa kuulumiset Espanjasta sähköpostiisi!

Saat kaksi kertaa kuukaudessa uusimmat artikkelit ja asuntotarjoukset sähköpostiisi.