Barcelonassa on lakkoiltu ja osoitettu mieltä jo viiden päivän ajan ja tilanne yltyi odotetusti aiempaa väkivaltaisemmaksi perjantai-iltana. Tilanne on ollut kaoottinen koko viikon, eikä loukkaantumisilta ole vältytty.
Poliittinen lakko on aiheuttanut viime päivinä useita yhteydenottoja poliisien ja mielenosoittajien välillä. Kymmeniä henkilöitä on loukkaantunut ja kymmeniä on myös pidätetty. Valtaosa kaduille ja kulkueisiin lähteneistä osoittaa mieltään rauhallisesti ja turvallisuusongelmia aiheuttavat vain pienet, nuorten radikaalien joukkiot.
Radikaalit heittelivät kaupunkin pääpoliisilaitoksen edessä seisoneita poliisijoukkoja muun muassa kananmunilla, kivillä ja polttopulloilla sekä sytyttäneet roska-astioita ja autoja tuleen ympäri kaupunkia. Poliisit ovat vastanneet hyökkäyksiin kyynelkaasulla, vesitykeillä ja kumipanoksilla. Poliisin hajotettua joukkoja viime yönä keskustassa radikaalit rakensivat uusia barrikadeja muun muassa Plaza Urquinaonalle, Ronda Sant Perelle, Arco de Triunfolle, Paseo Lluís Companysille sekä Gran Vialle.
”Ei näin”
Monet Barcelonan keskustan liikkeistä ja nähtävyyksistä pidettiin perjantaina suljettuina turvallisuussyistä. Useimmat baarit ja ravintolat mielenosoitusalueiden ympärillä pitivät kuitenkin ovensa auki ja toimivat normaalisti. Useat kaupunkiin johtaneista teistä olivat tukossa, julkinen liikenne toimi huonosti ja kymmeniä lentoja jouduttiin peruuttamaan.
Osa ammattiyhdistyksistä oli kutsunut katalaaneja yleislakkoon, mutta mukaan lähteneiden määrän uutisoidaan olleen huomattavasti vuoden 2017 yleislakkoa vähäisempi. Kulkueisiin osallistuneiden määrä oli arvioiden mukaan 525.000 henkeä. Katalonian itsenäisyyspäivänä (Diada) 11. syyskuuta kaduilla nähtiin 600.000 itsenäisyyden puolustajaa ja viime vuoden Diadaan osallistui noin miljoona henkeä.
Suuria mielenosoituksia on järjestetty myös useissa muissa Katalonian kaupungeissa. Mielenosoittajien joukossa on tuomittu radikaalien mellakoitsijoiden toimintaa. Lleídassa maahan istuneet ihmiset huusivat kuorossa: ”Ei näin” ja ”Emme halua huppupäitä”.

Suurin osa Barcelonan mielenosoituksista on rauhallisia, mutta öisin tilanteet kärjistyvät. (kuva: Ernest CS)
Laittomuuksien seuraukset
Suurilla mielenosoituksella otetaan kantaa itsenäisyysaikeiden lisäksi Katalonian separatistijohtajien maanantaina langetettuihin vankilatuomioihin. Korkein oikeus määräsi 9–13 vuoden vankeustuomiot yhdeksälle Katalonian itsenäistymishankkeen vetäjälle laittoman kansanäänestyksen järjestämisestä.
El País -lehden mukaan pelkästään perjantaina loukkaantui eri puolilla Kataloniaa 182 henkeä, joista 152 Barcelonassa. Terveysviranomaisten mukaan ensiapua ja hoitoa on annettu yhteensä 576 hengelle.
Sisäministeri Fernando Grande-Marlaskan antamien tietojen mukaan viikon mittaan on loukkaantunut 207 poliisia, 128 väkivaltaista mielenosoittajaa on pidätetty, 800 roskasäiliötä poltettu ja 100 poliisiautoa vahingoitettu. Poliitikko muistuttaa, että ketään ei jätetä rankaisematta laittomista teoista.
Lähteet: ElMundo.es ja ElPais.com, artikkelikuva: Sergio Uceda (molemmat artikkelin kuvat ovat Barcelonan aiemmista levottomuuksista)