Eläminen ja lomailu

Baleaareille lisää ulkomaalaisasukkaita

Julkaistu: 05.07.2015

Espanjan talous palautuu ulkomaalaisten voimin. Esimerkiksi Baleaareille muutti toukokuussa ennätysmäärä ulkomaalaisia, jotka myös työllistävät itse itsensä.

Toukokuussa 2015 Espanjan Seguridad Social listasi, että Baleaareilla oli kirjoilla  82 681 ulkomaalaista. Kuukautta aiemmin määrä oli ollut 13 688 henkilöä vähemmän.

Espanjan työllisyysministeriön mukaan tämä nousu (19,84%) on suurimpia koko Espanjassa. Vaikka suljetaan pois kausityöllisyyyden vaikutus ja verrataan lukuja vuoden takaiseen määrään on nousu silti huomattava 6.15%. Vuodessa ulkomaalaisten työntekijöiden määrä Baleaareilla oli  kasvanut kokonaisuudesssaan 4 788 henkilöllä.

Verrattuna viime vuoteen on nousua tapahtunut myös yrittäjyydessä. Ulkomaalaisten yrittäjien määrä on kasvanut 44% ja yhteensä Baleaareilla onkin jo 17 238 ulkomaalaista yrittäjää.

Paikallisen yrittäjäyhdistyksen johtaja Jeronimo Valcaneras kertoo, että lisääntyneen yrittäjyyden taustalla on työntekijöiden vaikeus edetä työmarkkinoilla, jolloin yrittämisestä tulee mahdollisuus itsensä työllistämiseen. Ulkomaalaiset yrittäjät aloittavat toimintansa ilman valtion apua ja tukia.

Tiedot: EuroWeekly

Jaa:

Málagassa ennätys investointivuosi

Turvallinen kesä Aurinkorannikolla