Marbellan ja San Pedro de Alcántaran asukkaat saavat matkustaa julkisen liikenteen linja-autoissa ilmaiseksi kaupungin sisällä vuodesta 2019 lähtien.
Kaupungin asukkaiden on mahdollista hyötyä maksuttomista bussimatkoista vain ja ainoastaan siinä tapauksessa, että he ovat kirjautunut kaupungin asukasrekisteriin. ”Empadronadot” voivat hakea uutta kaupunkiliikennekorttia – Tarjeta Municipal de Movilidad – jonka rekisteröinnistä tullaan veloittamaan kertamaksuna noin kymmenen euroa. Uusi kortti korvaa myös aiemmin käytössä olleen eläkeläisten matkustuskortin.
Kortti tulee käymään kaikilla kaupunkiliikenteen linjoilla ja kaikkina kellonaikoina heti, kun päätös astuu voimaan vuoden 2019 puolella. Asiasta tehdään lopullinen päätös kaupunginvaltuustossa ennen vuoden 2018 loppua.

Marbellan asukkaat pääsevät pian ilmaiseksi bussilla esimerkiksi keskustasta Puerto Bánukseen tai San Pedro de Alcántaraan. (kuva: Wikipedia/Té y kriptonita)
Asiasta tiedotti Marbellan kaupunginjohtaja Ángeles Muñoz yhdessä liikenneasioista vastaavan kaupunginvaltuutetun Félix Romeron kanssa. Kaupunki sijoittaa hankkeeseen noin kolme miljoonaa euroa vuosittain. Muñoz huomauttaa, että aloitteen tärkein tavoite on joukkoliikenteen käytön lisääminen, mutta sen lisäksi kaupunki hyötyy odotettavissa olevasta virallisen asukasluvun kasvusta, joka vaikuttaa suoraan useisiin valtion ja maakuntahallinnon maksamiin tukisummiin.
Uuden käytännön odotetaan myös tuovan parannuksia nykyisiin julkisen liikenteen palveluihin. Suunnitelmissa on lisätä linjoja ja linja-autoja vuosi vuodelta, uudistaa käytössä olevaa teknologiaa sekä tiedottaa kaupungin asukkaita aikatauluista ja reiteistä entistä paremmin.
Lähde: diariosur.es