Eniten sakkoja annetaan Madridin, Barcelonan ja Mallorcalla Palman alueilla. Kuljettajat myöntävät säännöllisen ylinopeuden.
Myös Granada on kärkipäässä sakkotilastoissa. Vähiten sakkoja annetaan pienemmillä paikkakunnilla kuten Cáseres, Badajoz ja Jaén.
Suurin osa sakoista tulee ylinopeudesta (44%), pysäköinnistä sännöstelyn ulkopuolella (27%) ja pysäköinnistä sopimattomassa paikassa (13%) kuten risteyksissä, jalkakäytävillä tai Espanjassa usein nähty tuplaparkkeeraus.
Kaupungitalot sakottavat viisi kertaa enemmän kuin keskusliikennevalvonta yksikkö Trafico. Kaupungintalojen sakoista 70% koskee liikenneturvallisuutta ja vain 30% liikkumista tai pysäköimistä.
Línea Directan tekemän tutkimuksen mukaan lama on vaikuttanut sakkojen määrään. Mitä vähemmän rahaa on käytössä, sen vähemmän autolla liikutaan.
Kuljettajista keskimääräisesti 60% myöntää ajavansa ylinopeutta säännöllisesti. Ei siis ole ihme, että kaupungitalot ovat sakottaneet samoja 4 miljoonaa kuljettajaa (joista 655 000 madridilaista) noin viisi kertaa viimeisen viiden vuoden aikana.
Lähde: idealista.com