Elolan urheilukentälle vedettiin kevään korvalla vehnäjauhoilla pesäpallokentän rajat, ja palmujen alla pelattiin naisten ja miesten superpesiskauden avausottelut. Katsomot olivat suomalaisia pullollaan ja ohjelmarikkaan viikonlopun menoa Fuengirolassa verrattiin kotimaan Itä–Länsi-otteluiden iloiseen tunnelmaan.
Pesäpalloviikonloppu starttasi lauantaina 21.4. Pabellón Elolassa, kun NHL-pelaaja Jussi Markkanen tempaisi avausheiton ja naisten superpesiksen joukkueista Lappeenrannan Pesä Ysit kohtasi Lapuan Virkiän. Pilvisen päivän peli käynnistyi riemuisasti, kun Lapuan Mirka Rintamäki kiersi tyhjällä kentällä kunnarin. Ulkopeli oli molemmilla joukkueilla koko pelin ajan sisäpeliä vahvempaa ja ottelu tarjosi viimeistä sisävuoroa lukuun ottamatta niukasti juoksuja. Voiton vei Lapuan Virkiä luvuin 0–2 (0–1, 1–5).
”Oli mahtavaa päästä katsomaan oman vanhan seuran peliä Espanjassa. Joukkueet selvästi nauttivat ulkokauden avauksesta ja tunnelmasta suuren yleisön edessä. Hienoa, että naiset pääsivät tänä vuonna mukaan Espanjan avaukseen,” kommentoi tunnelmia Aurinkorannikolla asuva Pesä Ysien kasvatti, Espanja.Comin Laura Pöntinen.
Naisten ottelua seurasi 2089 katsojaa. Pelin juonsi itsekin Superpesistä aikoinaan pelannut ja rannikolla asustava Juke Kataja-Rahko.
Miehet ottivat mittaa toisistaan hellelukemissa
Sunnuntaipäivänä oli miesten avausottelun vuoro. Pilvet väistyivät auringon tieltä ja urheilukentälle vaelsi lähes 3.000 katsojaa. Joukkoon mahtui niin Suomesta varta vasten matkustaneita lajin vannoutuneita faneja kuin ensimmäistä kertaa eläessään sarjatason ottelua seuranneita rannikon asukkeja, jotka pohtivat isoon ääneen, että monestako haavasta se yksi palo tulikaan. Ovat säännöt muuttuneet sitten kansakouluaikojen.
Miesten supersarjan aloitusottelussa kohtasivat Imatran Pallo-Veikot ja Vimpelin Veto. Pelin juonsi rentoon tyyliin Antero Mertaranta ja ottelun avausheiton hoiti Fuengirolan urheilutoimen johtaja Pedro Cuevas. Myös kaupunginjohtaja Ana Mula oli mukana menossa.

Kannustusta riitti molemmille joukkueille, vaikka katsomo taisi kotimaiden otteluita hiljaisempana pysyäkin. Lämpöasteita sen sijaan piisasi totuttua enemmän. ”Eipä taida Pattijoella olla monta yhtä lämmintä peliä tällä kaudella”, miettivät hymyillen pohjoisesta Espanjaan matkanneet turistit.
Pelejä oli matkustanut Oulusta kavereidensa kanssa katsomaan myös monessa liemessä keitetty pesäpallomies Santeri Haipus. ”Hemmetin hieno tapahtuma tämä on. Hienoa, että joku jaksaa järjestää. Täällä on kelit kohdillaan ja lähes karnevaalimeininki”, kakkospesän tuntumassa viihtynyt Haipus kommentoi. ”Kenttä on tarpeeksi laaja, ja vaikka pehmeä kenttä syö pelistä tiettyjä hienouksia pois, niin voi täälläkin näköjään silti läpi lyödä.”
”Hieno tunnelma ja vähän eri kelit kuin Suomessa olisi”, kommentoi samaan tyyliin kaikkien aikojen etenijäkuningas Sami Haapakoski pelin lomassa. ”Kyllä tästä ihminen nauttii.”
Hallitseva mestari näytti kaapin paikan
Miesten pelissä riitti jännitystä ensimmäisellä jaksolla, mutta väliajan jälkeen IPV:n vastarinta karisi. Hallitseva mestari Vimpelin Veto vei voiton jaksoin 2–0 (6–3, 9–0). 1+3 juoksua lyönyt Mikko Kanala palkittiin ansaitusti joukkueensa parhaana pelaajana. Neljän lyödyn juoksun lisäksi nuorimies toi kuusi juoksua ja keräsi 12 kärkilyöntiä.
Vimpelin pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki piti pesiskauden aloitusta ”huikeana” ja huomautti, että ”ensimmäinen peli on aina ensimmäinen peli. Me pelattiin hyvää pesistä ja aika kova joukkue saa olla, että pysyy mukana.”

Samaa mieltä oli IPV:n pelinjohtaja Petri Tuuva. Mies harmitteli pelin jälkeen, kun toinen jakso jäi hänen joukkueensa osalta niin vaatimattomaksi ja tunnusti: ”Vastassa oli niin rutinoitunut porukka, että usko loppui.”
Tappio ei lannistanut IPV:n parhaana pelaajana palkittua Ville Lantista, joka kuittasi rennosti: ”Hyvä pössis on ollut koko viikonlopun.”
Jatkoa luvassa
Miesten peliä oli seuraamassa yhteensä 2914 katsojaa. Katsomossa istuivat NHL-kiekkoilija Jussi Markkasen lisäksi muun muassa jääkiekkovalmentaja Hannu Jortikka, urheilutoimittaja Kaj Kunnas, muusikko Ilkka Vainio sekä sunnuntain jatkobileissä vieraita viihdyttänyt Matti Nykänen.

Järjestelyissä mukana ollut tapahtuman tuottaja Jasmine Pajari oli erittäin tyytyväinen tämänvuotiseen tapahtumaan. ”Järjestelyt sujuivat nyt viime vuotista helpommin ja sujuvammin. Hässäkkä on jäänyt pois, vaikka kahden ottelun järjestäminen vaatii tuplasti enemmän työtä kuin yhden.”
Superpesiskausi avattiin Espanjassa nyt toisen kerran. IPV:n Fuengirolan kaupungin kanssa kirjoittaman sopimuksen ansiosta pesäpalloa nähdään Espanjassa myös kahtena tulevana vuonna.
Lue, kuinka kaikki sai alkunsa: Superpesistä Fuengirolassa – ideasta totta!