Espanja on vuosi vuodelta suositumpi valinta hääjuhlille suomalaisten vihkiparien keskuudessa. Aurinkorannikko on nimensä veroinen ja tarjoaa lähes takuuvarmasti upean juhlasään, komeista maisemista puhumattakaan. Omien hyvien kokemusten jälkeen Tiia ja Esa-Pekka Kajosmäki suosittelevat menemään naimisiin Espanjassa, jos ajatus vähänkin kiehtoo.
”Olin juuri päättänyt, että Suomi ja varsinkin Oulu on tällä erää nähty, ja päättänyt muuttaa ulkomaille”, Tiia Kajosmäki muistelee rakkaustarinansa alkua. ”Yksi illanvietto ja kohtaaminen Oulun yössä teki kuitenkin sen, että pohjoisessa ollaan vieläkin – toistaiseksi.”
Kolme kuukautta ensitapaamisen jälkeen neitoa kosittiin pariskunnan toisella yhteisellä ulkomaanmatkalla Fuengirolassa. Keväällä 2019 Tiia ja Oulun yöstä löytynyt Esa-Pekka matkustivat jälleen Espanjaan. Tiaa lähti matkaan Kirkkomäkenä ja tuli Kajosmäkenä takaisin.
”Miksi ei? Tykkäämme matkustaa ja häät ulkomailla tuntui ihan omannäköiseltä idealta. Kosinta tapahtui Espanjassa, äiti ja sisko asuvat siellä ja myös suomalainen seurakunta ja pappi Costa del Solilla helpottivat päätöstä”, listaa tuore aviovaimo syitä juhlapaikan valintaan.
Hänet ja Esa-Pekka vihittiin Benalmádena Pueblon alapuolella sijaitsevassa ”prinsessalinnassa” ja hääjuhlia jatkettiin kylässä sijaitsevassa villan pihassa. Morsiuspari majoittautui samaiseen lukaaliin viikoksi bestmanien ja kaasojen kanssa.
Samat paperityöt kuin Suomessa
”Vihkimistä varten tarvittiin vain oman kotiseurakunnan kirkkoherranvirastosta haettu esteettömyystodistus, sillä toimituksen hoiti suomalainen seurakunta ja avioliitto laillistettiin näin ollen vain Suomessa”, Tiia kertoo.
”Vihkimisen toimitti Aurinkorannikon suomalaisen seurakunnan johtava pappi Jarmo Karjalainen, ja toimituksesta veloitettiin 150 euroa.” Elokuun alusta 2019 lähtien toimitusmaksu on 250 euroa, ja hinta koskee vihkimisiä Costa del Solilla, Costa Blancalla ja Kanariansaarilla. Vihkimisistä muualla Espanjassa peritään lisäksi matkakustannukset.
Kirkollisella vihkimisellä tulee olla kaksi todistajaa, ja vihittävien on oltava rippikoulun käyneitä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä ja Suomen kansalaisia. Toinen voi olla myös jonkin toisen kristillisen uskontokunnan jäsen, kuten ortodoksi, katolinen tai helluntailainen. Mikäli kumpikaan osapuoli ei kuulu evankelis-luterilaiseen kirkkoon, heidät voidaan vihkimisen sijasta siunata avioliittoon – mitä yleensä edeltää avioliiton solmiminen maistraatissa.
Suomalainen seurakunta ei voi vihkiä pariskuntia, jos toinen puolisoista on espanjalainen, ”sillä paikalliset vihkivät itse omat kansalaisensa”, kirkon verkkosivuilla kerrotaan. Kirkko muistuttaa, että vihkimisaika kannattaa varata papilta hyvissä ajoin – useita kuukausia ennen toivottua ajankohtaa. Esteettömyystodistusta haettaessa tulee ottaa huomioon, että prosessiin kuluu aikaa 1-2 viikkoa, ja todistus on voimassa neljä kuukautta.
Aurinkorannikko vastaa rukouksiin hyvistä hääpäivän keleistä paljon useammin kuin Koti-Suomi. Pappi pääsee usein toimittamaan palveluksiaan ulkoilmaan hotellin tai juhlapaikan puutarhaan, meren rannalle tai vuorille. Suosituin vihkikirkko Costa del Solilla on Mijas Pueblossa sijaitseva pieni, kallion sisään rakennettu Virgen de la Peñan kappeli, jonka eteen avautuvalta näköalatasanteelta huikeat näkymät alas rannikolle sekä Välimerelle.
Suomalaisten ammattilaisten korvaamaton apu
Tiia ja Esa-Pekkakin miettivät ensin liiton solmimista Mijas Pueblon näköalatasanteella, mutta siellä ei vihkimisiä enää sallita kappelin ulkopuolella, joten suunnitelmat vaihtuivat Benalmádenan näyttävään prinsessalinnaan, Castillo de Colomaresiin.
”Kauniit näköalat ja miljöö olivat etusijalla ja se, että vieraat pääsivät vihkimisen ajaksi istumaan, oli tietysti positiivinen asia.”
Nuori pari käytti apunaan Aurinkorannikolla toimivaa hääsuunnittelija Aila Rosholmia (Staila Design), jonka he kertovat olleen erittäin suureksi avuksi järjestelyissä. Hänen kauttaan vuokrattiin muun muassa pöydät, tuolit, koristeet ja äänentoistolaitteet.
”Aila laittoi hääpäivänä paikat kuntoon ja toi kukat paikalle. Hänen kielitaitonsa auttoi hirveästi ja saimme häneltä tosi hyvät kontaktit niin villaan, pitopalveluun, hääkakkuun kuin kukkiinkin.”
”Ailan ammattitaito, oma bridezilla-kausi ja miehen järjestelmällisyys tekivät sen, että kaikki hoitui juuri niin kuin pitikin!” Tiia hehkuttaa.
Rannikolla toimii useita tasokkaita liikkeitä, joiden avulla saa helposti hoidettua niin juhlakampaukset, -meikit ja -kynnet – vaikka koko hääväelle, ja edullisempaan hintaan kuin Suomessa. Hääväki kiittelee myös Salon Imagosta saamiaan palveluja.
Hääpuku voi olla hyvä idea ostaa jo ennen matkaa alan liikkeestä Suomessa, sillä kotimaiset koot poikkeavat espanjalaisista, ja näin tarvittaville korjauksillekin jää hyvin aikaa.
Suuri säästö kustannuksissa
Vieraita Tiian ja Esa-Pekan juhlissa oli yhteensä 35. ”Hääpaikan valinta rajasi varmasti vieraita pois, mutta paikalle tulivat kaikki, jotka oikeasti halusivat. Toukokuussa pidettyjen häiden ’save the date’ -kortit lähetettiin jo elokuussa ja kutsut loka-marraskuun vaihteessa, joten kaikilla oli hyvin aikaa varata lomat ja kerätä matkarahoja.”
”Suomessa häät olisivat varmasti tulleet meille huomattavasti kalliimmaksi”, Tiia uskoo. ”Espanjassa saimme pitopalvelusta upeat ruoat kohtuuhintaan, kun Suomessa oltaisiin samalla rahalla todennäköisesti syöty kinkkukiusausta salaattien kera. Suuri säästö tuli myös alkoholijuomien hinnoissa.”
Lahjaksi pariskunta pyysi elämyksiä maailmalla, minkä ansiosta vältyttiin lahjapakettien kuskaamiselta Suomeen.
”Jos häät ulkomailla houkuttelevat yhtään ajatuksena, kyllä haave kannattaa toteuttaa. Meille idea siirtää häät Espanjaan oli ehdottomasti yksi parhaita päätöksiämme!”
Hääjuhla Espanjassa on Tiian mielestä juuri niin hyvä ajatus, miltä se kuulostaakin.
Hääkuvat: Stelios Kirtselis
Tässä Hääpalveluja Aurinkorannikolla ja Suomessa tarjoavia yrityksiä helpottamaan häidesi järjestelyjä
Häiden järjestelyt hoituvat helposti ja luotettavasti Aurinkorannikolla Staila Designista
Hääpuvut Suomesta kannattaa hankkia Juhlamuotitalo Seremoniasta
Tyylikkäät hääkynnet, meikkaukset sekä kampaukset Aurinkorannikolla Salon Imagosta
Asunnot ja majoitukset sekä tilat häämatkalle Aurinkorannikolla tarjoaa West Wind Rentals & Properties