Eläminen ja lomailu

Joulukoristelut espanjalaisessa elämässä

Julkaistu: 23.11.2017

Espanjalaisessa perinteessä joulun valmistelu ja koristelu aloitetaan jo marraskuun lopussa.

Joulukuusi ja koti koristellaan viimeistään joulukuun alussa ja se on koristeltuna aina loppiaiseen asti. Vaikka loppiainen on katolisessa Espanjassa tärkeämpi juhla kuin joulu, on koristelussa kuitenkin alkanut näkymään paljon tonttuja ja joulupukkeja kuten muuallakin Euroopassa. Paikalliset erot ovat suuria ja selvemmin joulupukki valtaa sijaa alueilla, joissa asuu ulkomaalaisia.

Asiakkaille kiitoksia

Yleistä on, että myös toimistoissa ja virastoissa on kuusi sekä pieni tarjoilupöytä, jossa asiakkaille on tarjolla makeita liköörejä kuten pacharán ja anis sekä usein myös paikallista brandyä. Myös mantelipohjaiset makeiset tai jouluinen turrón voivat löytyä pöydältä. Näitä on lupa nauttia omatoimisesti.

Kukka-asetelmia

Kukilla on suuri merkitys koristelussa ja espanjalainen ilmasto antaakin siihen hyvän mahdollisuuden. Jouluisissa kukka-asetelmissa näkee monenvärisiä joulutähtiä sekä amaryllis-ja havuasetelmia. Hyasintti ei ole perinteinen joulukukka Espanjassa, mutta turistien myötä myös niitä on tullut tarjolle.

Jaa:

Liikennemerkki naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan

Aurinkorannikolle omalta kotisohvalta