Vuoden iloisin ja positiivisin juhla on taas käsillä. Kansainväliset päivät eli Feria Internacional de los Pueblos juhlii kulttuurien välistä yhteistyötä 28.4-2.5. Fuengirolassa kohtaavat runsaat 30 maata esitellen omia ruoka ja kulttuurierikoisuuksiaan.
Casetat avaavat ovensa torstaina 28.4 klo 13 ja menoa jatkuu päivittäin aamulla klo 4 asti. Lapsille ja muille hurjapäille on huvipuistolaitteita ja casetoista saa ruokaa, juomaa vaatteita ja muita tuotteita. Niissä voi myös seurata monenlaisia esityksiä.
Kaikkien maiden kulkue lähtee liikkeelle lauantaina 30.4 klo 12. Poliisit ovat aina kiitelleet juhlien rauhallista luonnetta.
Mukana ensi kertaa Espanjan omalla osastolla Navararra. Paluun tekevät Castilla-León ja Kanarian saaret sekä muista maista Italia, Paraguay, Senegal ja USA.
Suomen osastosta vastaa jo viidennen kerran peräkkäin Marko Levander ravintola Nuriasolista. Tänä vuonna suomalaisuutta tuodaan esille erityisesti musiikin kautta. Ruokalistalla jatkaa ikisuosikki loimulohi. Sitä myytiin viime vuonna yli 800 kiloa eli noin 3500 annosta, kertoo Marko Levander. Muita herkkuja ovat mm. pyttipannu, grillimakkara ja tummat voileivät erilaisilla täytteillä.
Ferioille on vapaa pääsy.
Suomen casetan ohjelma
Joka päivä
Klo 14 – 16:00 Joulupukki ja Aurinkorannikon Martat sekä lasten puuha nurkkaus.
Klo 13:30 – 15:00 Yhteistyökumppaneiden Esittelyt ja infot
Torstai 28.4
15:00 Tanssit
17:00 Miko Virtanen
19:00 Anita & Hermanos Hurmios
21:00 Seita & Friends
23:00 Roggers
01:00 Disco Finlandes ja Norlan el Misionario…
Perjantai 29.4
15:00 Tanssit: Yari Kemiläinen
17:00 Anita & Hermanos Hurmios
19:00 Seita & Friends
21:00 Frogley&Joona&Hese
23:30 Costa Cowboys
01:00 Disco Finlandes ja Norlan el Misionario
Lauantai 30.4
15:00 Tanssit: Lea Schilz
17:00 Tanja K
19:00 Frogley&Joona&Hese
21:00 Pikkis & CO Special guest Markku Silen
23:00 Roggers
01:00 Disco Finlandes ja Norlan el Misionario
Sunnuntai 1.5
15:00 Tanssit
17:00 Tanja K
19:00 Nina Nevton
20:00 Miko Virtanen
21:00 Mikko Rasila
22:00 Pikkis & Co
23:30 Costa Cowboys
01:00 Disco Finlandes ja Norlan el Misionario
Maanantai 2.5
15:00 Tanssit: Lea Shulz
17:00 Tanja K
19:00 Miko Virtanen
21:00 Jamit: Aurinkorannikon suomalaiset muusikot
24:00 Disco Finlandes ja Norlan el Misionario
Ohjelmaan saattaa tulla muutoksia.
