Eläminen ja lomailuUusimmat

Lemmikin kanssa liikkuminen Espanjassa

Julkaistu: 14.11.2017

Espanjassa huomioidaan entistä paremmin lemmikin kanssa matkustavat, sillä aiemmin julkisiin kulkuneuvoihin pääsivät vain opaskoirat. Nykyään nelijalkaisen ystävän mukaan tuloa on helpotettu. Yleinen linja matkustettaessa on, että henkilöllä saa olla mukanaan vain yksi lemmikki. Usein lemmikkieläinten kanssa matkaavalla on mukanaan koira, mutta myös kissat ja pienet lemmikit kuten jyrsijät kuuluvat samojen sääntöjen alle.

Pääsääntö on, että lemmikin tulee aina olla kiinni. Esimerkiksi koiran tulee olla koko matkan ajan hihnassa ja usein vaaditaan myös kuonokoppa. Toki kuljetuskassissa reissaaminen on myös vaihtoehto. Pienet alle 10 kiloa painavat koirat pääsevät matkalle helposti. Isommille koirille on enemmän rajoituksia ja esimerkiksi vaarallisiin rotuihin kuuluvia koiria ei oteta kaikkiin julkisiin kulkuneuvoihin. Säännöt vaihtelevat kulkuvälineittäin, kaupungeittain ja liikennettä hoitavien yritysten välillä, joten tämä artikkeli on suuntaa antava. Suosittelemmekin ottamaan yhteyttä kaupungintalolle ​ja/tai liikennöitsijään tarkemman tiedon saamiseksi. Maan kulttuurin mukaisesti myös kirjattu sääntö saattaa olla eri kuin käytäntö, joka voi olla joustavampi tai tiukempi, riippuen kohtaamastasi henkilökunnasta.

Opaskoirat ovat aina erikoistapauksia ja niillä on pääsy omistajansa kanssa kaikkiin kulkuneuvoihin.

Paikallisbussit

Paikallisbussilla matkatessa säännöt vaihtelevat kunnittain ja yhtiön mukaan. Esimerkiksi Fuengirolassa lemmikkieläimen saa ottaa mukaan kaupungin alueella liikkuvaan paikallisbussiin. Koiran kuljettamisesta bussissa peritään 50 prosenttia lipun hinnasta. Pienet koirat voivat matkustaa korissa, kassissa tai omistajansa sylissä. Yli 25-kiloiselle koiralle ei saa varata matkustajapaikkaa, ja koiria otetaan yhteen bussiin korkeintaan viisi.
Bussimatkat naapurikuntiin Málagan alueen bussivuoroilla esimerkiksi Benalmádenaan, Marbellaan tai Torremolinosiin eivät lemmikin kanssa ole mahdollisia, sillä busseihin ei oteta lemmikkejä ollenkaan. Lähikaupunkeihin, jotka ovat junaradan vieressä, kannattaa suunnata Renfellä.

Paikallisjunat

Renfellä pääsee liikkumaan näppärästi kaupungista toiseen. Paikallisjunaan pääsee lemmikin kanssa ilmaiseksi, kunhan lemmikki on hihnassa tai matkakassissa ja koiralla on oltava kuonokoppa. ​Junassa näkyy kuitenkin koiria ilman kuonokoppaa ja onkin kiinni aseman henkilökunnasta tullaanko sitä vaatimaan.​ Yhdellä matkustajalla saa olla vain yksi lemmikki ja omistaja on vastuussa lemmikistä tai sen tekemistä vahingoista koko matkan ajan.

Renfe on ilmoittanut, että lemmikin kanssa matkustavien tulee välttää ruuhka-aikoja eikä eläin missään nimessä voi viedä istumapaikkaa.
Renfe ei rajoita koirien kokoa, mutta vaarallisiin rotuihin kuuluvan koiran tulee olla yli 16-vuotiaan henkilön vastuulla. Mukana on oltava myös koiran paperit sekä vaarallisten koirien omistajan lisenssi.

Renfellä on oikeus rajoittaa eläinten matkustamista esimerkiksi tietyillä vuoroilla tai linjoilla.

Metrot

Esimerkiksi Málagan metrossa voi lemmikin kanssa siirtyä kaupunginosasta toiseen joutuisasti. Metroon hyväksytään matkustajan kumppanina korkeintaan yksi pieni lemmikki (koira, kissa, lintu, jyrsijä) kunhan eläin on asianmukaisesti kuljetettu eikä eläimestä ole häiriötä muille matkustajille. Eläin saa olla korkeintaan 10 kg painava. Eksoottisiksi luokitellut eläimet kuten käärmeet, hämähakit, hyönteiset jne ovat kiellettyjä. Myös vaarallisiksi luokitellut koirat ovat kiellettyjä metrossa.
Metro pidättää oikeuden rajoittaa eläinten matkustamista esimerkiksi erikoispäivinä jolloin käyttäjämäärät kasvavat esimerkiksi urheilutapahtuman tai juhlan vuoksi.

Pitkän matkan junat

Siirtymä lemmikin kanssa esimerkiksi Málagasta Madridiin junalla onnistuu kunhan varaa lemmikille matkapaikan oman matkalipunoston yhteydessä. Pitkän matkan junat kuten Ave tai Avent hyväksyvät matkustamoon pienet lemmikit (alle 10 kg). Lemmikit kuljetetaan häkissä tai kuljetuskassissa, jonka mitat voivat olla korkeintaan 60x35x35 cm. Eläimen tulee olla matkaajan jaloissa lattialla koko matkan ajan. Eläimen jätösten tulee pysyä kuljetustilassa ja eläimestä ei saa olla häiriötä muille matkustajille.

Lemmikkieläimelle ostetaan paikkalippu, mutta eläin ei saa omaa paikkaa. Lemmikkieläimen lippu on ilmainen kun matkustaja ostaa lipun luokista Preferente, Preferente tai Gran Clase tai Asiento Gran Confort. Muissa lippuluokissa eläimen matkalipusta veloitetaan 25% Turista / Turista+ –luokan lipun hinnasta

Lue tästä Renfen matkustusehdot lemmikeille.

Pitkän matkan bussit

Esimerkiksi ALSA on pitkien matkojen bussifirma joka liikennöi koko Espanjassa. Bussifirman säännöissä rajataan, että bussissa saa matkustaa kerrallaan vain yksi koira tai kissa. Eläin matkustaa aina häkissä tai kuljetuskassissa ja eläin kuljetetaan bussin tavaratilassa. Eläin saa olla kooltaan korkeintaan 10 kg. Eläimestä maksetaan 50% matkalipun hinnasta.
Poikkeuksena ovat opaskoirat jotka matkustavat omistajansa kanssa matkustamossa.

Lue lisää ALSAn ehdoista täältä.

Autolla matkustaminen

Moni valitseekin Espanjassa lemmikin kanssa matkustaessa helppouden vuoksi kulkuneuvoksi oman auton. Myös autossa tulee muistaa lemmikkien turvallisuussäännöt. Lemmikin pitäminen autossa vapaana on kielletty. Lemmikin tulee matkustaa joko häkissä tai kuljetuskassissa tai muuten rajatussa tilassa. Liikkumista voi rajata esimerkiksi eristämällä lemmikin auton perätilaan tai hankkimalla lemmikille oman turvavyön, joka kiinnitetään kaularemmistä turvavyön lukkoon. Koiralle turvallisin vaihtoehto jarrutus- tai kolaritilanteessa ovat valjaat.

Lemmikki Suomesta Espanjaan

Kun tuot lemmikin Suomesta Espanjaan tarvitset EU:n lemmikkieläinpassin ja esimerkiksi kissalle ja koiralle mikrosirun, sekä ajantasaiset rokotukset. Eläinlääkärisi osaa neuvoa tässä. Tarkista lentoyhtiösi sivuilta kuljetusehdot. Esimerkiksi Finnair ottaa matkustamoon pienen lemmikin, mutta paikkoja on rajoitetusti ja tämä edellyttää, ettei lennolle ole ilmoittautunut lemmikille allergista henkilöä. Norwegian kuljettaa ulkomaan lennoilla kaikki lemmikit ruumassa.

Lue lisää miten tuot lemmikin Espanjaan täältä.

Kuva: Flickr

Jaa:

Aurinkorannikolaisten tarinoita näyttämöllä

Superpesistä taas ensi huhtikuussa Fuengirolassa