Eläminen ja lomailu

Málagasta lentoja yli 100 kohteeseen

Julkaistu: 09.12.2017

Málagan lentoliikenne ei tunne matalasesonkia. Hiljaisemmalle talvikaudellekin on tarjolla yli 6 000 000 matkustajapaikkaa 109 kohteeseen maailmalle.

Lokakuun ja maaliskuun välinen ns. temporada baja eli matalasesonki aloitettiin Málagassa tarjoamalla uusia lentoreittejä ja ennätysmäärä matkustapaikkoja. Talvikauden ajan Málagasta operoidaan suoria lentoja 109 kohteeseen. Edellisenä talvena matkakohteita oli 100. Myös kotimaanlentojen määrä on kasvanut. Lentoyhtiöillä on 20% enemmän tarjontaa Espanjan sisäisille lennoille.

Pääosin Eurooppaan

Useimmat Málagasta lähtevistä lennoista suuntautuvat Eurooppaan. Suurin osa lennoista lennetään Iso Britanniaan, jonne lähtee 45 reittilentoa Málagasta. Saksaan suuntautuvien lentojen määrä on kasvanut 47% ja Saksasta onkin tullut yksi tärkeimmistä kohteista Euroopassa 25 reitillään.

Uusia reittejä

Málagasta pääsee tänä talvena Ryanairin suoralla lennolla esimerkiksi Prahaan. Pohjoismainen lentoyhtiö Scandinavian Airlines on aloittanut suorat Helsinki-Málaga lennot yhdellä viikottaisella lauantailennolla ja lisännyt vuoroja esimerkiksi joulunajalle 22.12.-7.1. väliselle ajalle.

Myös Norwegian tarjoaa talvikaudella 19 matkakohdetta suoraan Málagasta. Suorilla lennoilla pääsee muun muassa Hampuriin, Dusseldorfiin, Trondheimiin, Manchesteriin, Birminghamiin, Edinburgiin ja Roomaan.

Kaukokohteet

Aeropuertos Españoles y Navegación Aérea (AENA) vahvistaa, että Málagasta lennetään myös yhä tiiviimmin Pohjois-Amerikkaan. Edelliseen vuoteen verrattuna matkustajapaikkoja Atlantin toiselle puolelle on tarjolla 43 % enemmän kuin talvella 2016-2017. Myös Afrikka on nostanut suosiotaan matkakohteena. Esimerkiksi Gambian pääkaupunkiin Banjuliin lentopaikkojen määrä on kasvanut 30%.

Tiedot: Diariosur

Jaa:

Joulunaika Espanjassa – ¡Felices Fiestas!

Espanjan näyttävät ja mielenkiintoiset linnat