Purjehtiminen vai Jarmo Merikosken sydämen jo 70-luvulla ja vuonna 2016 hän toteutti unelmansa vene-elämästä Espanjan auringossa.
”Muutamana viimeisenä vuonna Inkoossa juhannuksena satanut lumi oli viimeinen pisara”, kertoo Jarmo. ”Silloin päätin muuttaa veneineni suotuisimpiin purjehdusolosuhteisiin. Venepaikkani Hangossa oli ihan hieno, ne pari viikkoa kun sesonkia kesti. Olin helmikuussa Aurinkorannikolla tuttujen kanssa ja katselin huvivenesatamia ja mietin että mitäköhän se kustantaisi paikka täkäläisissä vesissä. Vuosihinta oli kohtuullinen, joten varasin paikan täältä Benalmádena Puerto Marinasta,” hän jatkaa.

Purjehtimiskärpäisen purema
Purjehdus vei Jarmon sydämen vuonna 1979 kun hän pääsi kokeilemaan tuttavansa venettä. Parin viikon päästä koematkasta oli ensimmäinen vene jo hankittuna. Nyt on menossa viides vene, Beneteau Oceanis 40, ”Irma”. Se on hyvin varusteltu ja tilava, jonka kolmeen kajuuttaan, eli maakrapukielellä makuuhuoneeseen, mahtuvat vieraat ja Suomesta vieraileva perhe.
”He ovat jo tottuneet, että elän pitkiä aikoja veneessä”, tokaisee eläkkeellä oleva Jarmo.
Näkemiin Suomi
”Lähdimme Suomesta 27.4.2016 ja purjehdimme Viron ja Ruotsin kautta Saksaan. Mukanani oli kaksi kokenutta purjehtijaa, Jaripekka Salminen ja Mikko Keskinen. Lähtiessämme oli aivan tajuttoman kylmä, mutta jo seuraavasta päivästä alkaen säät suosivat matkaamme”, kertoo Jarmo
Saksan Laboesta vene jatkoi matkaansa auton kyydissä Euroopan halki Etelä-Ranskaan. Jarmo lensi sitä vastaan ja sieltä matkaa jatkettiin maapallon purjehdusveneellä kiertäneen Patrik Lindgrenin sekä Pekka Rantakarin kanssa. Jarmon vanhempi poika, Max olisi myös mukana Barcelonaan asti ja sieltä joukkoon liittyi vapaaehtoinen Yach Master -tutkintoa suorittava englantilainen Sarah Thornton.
Ranskassa hidastuu vauhti
Paikallinen yritys oli laittanut veneen tiptop valmiiksi. Mastot ja purjeet olivat paikallaan ja jopa tv-kanavat viritettyinä. Ennen kuin matkaa päästiin jatkamaan niin vene piti vielä varustaa kestämään Välimeren olosuhteet.

Tuulet ovat niin kovia, että ankkurin pitää olla iso ja ankkuriketjun painava sekä vähintään 50-metrinen, havainnollistaa Jarmo piirroksessa. ”Ranskassa oli lakko emmekä voineet tankata normaalisti asemilta. Saimme kuitenkin ostettua polttoainetta tankkiautosta ja pääsimme lähtemään matkaan”, muistelee Jarmo.
Parin päivän päästä tuli moottoriin vikaa ja he pysähtyivät läheiseen huvivenesatamaan. El Balís on luxustasoinen huvinenesatama Barcelonan pohjoispuolella, jossa on kaikki viiden tähden hotellin palvelut.
Tankista löytyi dieselin sijasta harmaata massaa, joka oli vioittanut dieselpumpun. Paikallisen mekaanikon mukaan näistä huijauksista on vastuussa ranskalainen mafia. Moottoria korjattiin ja puhdistettiin, mutta vene joutui vielä muutaman kerran palaamaan takaisin lisätöitä varten. Yhteensä korjaukseen ja putkien puhdistamiseen meni 10 ylimääräistä päivää.

”Emme ehtineet siis purjehtia Mallorcan kautta, vaikka se oli ollut suunnitelmissa. Matkalla Benalmádenaan pysähdyimme kuitenkin kaikissa kiinnostavissa satamissa matkan varrella. Kaikenkaikkiaan matkasta tuli näiden lisäkustannusten vuoksi huomattavasti kalliimpi kuin olin siihen budjetoinut”, huokaa Jarmo.
Perillä
”Kyllä oli huikea elämys kun vihdoin näkyi Puerto Marina ja kauan suunnittelemani unelma oli käsillä”, kertoo Jarmo. ”Olen viihtynyt hyvin tässä satamassa. Perhe ja ystävät ovat vierailleet ja minulla on tuttuja täällä paikanpäällä. Myös täällä satamassa olevat muut veneilijät ovat ystävällisiä. Puerto Banuksessa asuva ystäväni koittaa houkutella minua siihen suuntaan kun paikan vuokraus täällä loppuu.”
Paluuta vanhaan ei ole. ”Suomessa vene on telakalla seitsemän kuukautta vuodessa. Täällä voi purjehtia ympäri vuoden.” Venekin viihtyy, sillä pohjaan kertyy paljon vähemmän levää ja näkkiä. Jos huoltoa tarvitaan, on tarjolla hyvät telakat ja isot nosturit.

Video: Jarmo Merikoski
Kuvat: Jarmo Merikoski ja Espanja.Com
Päivitetty 20.5.2019