Fuengirola Lions on valloittanut ison jalansijan Aurinkorannikon urheiluelämässä. Tulevana viikonloppuna järjestetään jo kuudes kansainvälinen rullakiekkoturnaus. Aurinkorannikon suomalaisen koulun oppilaat saivat myös urheilupaidat joukkueelta.
Fuengirola Lions rullakiekkojoukkueella on ikää vasta 2,5 vuotta, mutta ahkeran työn ja suuren suosion vuoksi seura kasvaa kasvamistaan. Tällä kaudella on jo kaksi aikuisten joukkuetta, kolme juniorijoukkuetta ja pyyntöjä on tullut tyttöjen/naisten joukkueelle, kertoo yksi joukkueen perustajista ja luotsi Jari Nyman. Uskon, että suosion takana on toimintamme, joka täyttää hyvän urheilun tunnusmerkit. Joukkueessamme jokaista kannustetaan ja meille ovat tervetulleita kaikki.
Kansainvälinen turnaus Fuengirolassa
Ensi viikonloppuna 17.-18.9 järjestetään jo kuudes kansainvälinen turnaus. Viimeisin oli keväällä huhtikuussa ja sen voitti Göteborg United. Joukkue ei päässyt mukaan tällä kertaa, mutta yksi heidän pelaajistaan tulee mukaan ja pelaa Pahalammen joukkueessa.Tunnelma oli niin mahtava, että hän haluaa olla taas mukana. Los Bolichesin Santa Fen hallin koon vuoksi mukaan mahtuu vain kahdeksan joukkuetta. Tällä kertaa pelaavat Pahalampi Suomesta, Ceuta Espanjan Afrikan puolelta, Sevilla Dragons, Sancti Petri, Málaga, Grizzlies ja Búhos Granadasta sekä kaksi Fuengirola Lions joukkuetta.
Pahalammen maalivahti Sasu Hovi on kaikkien aikojen menestyksekkäin rullakiekon pelaaja ja maajoukkueen maalivahti. Tämä tulee olemaan hänen viimeinen turnauksensa ennen eläkepäiviä. Espanjalaiset pelaajat kokevat nämä upeana mahdollisuutena pelata näin kovatasoisten pelaajien kanssa, kertoo Jari.
Pelit pelataan lauantaina klo 10-20 ja sunnuntaina klo 12-20. Sisäänpääsy on ilmainen. Jos ovella on lipunmyyjä jalkapallopeleihin, niin sanomalla ”hockey” sisäänpääsy onnistuu. Katso tarkka peliohjelma allaolevasta julisteesta.

Palkintopokaali
Fuengirola Lions on teettänyt kiertopalkintopokaalin, johon kaiverretaan jo aikaisempien viiden turnauksen voittajien nimet ja lisätään jatkossa uudet voittajat. Se esiteltiin Fuengirolan kaupungin järjestämässä tiedotustilaisuudessa. Pokaali tullaan säilyttämään Santa Fen kahvilan vitriinissä. Kahvila remontoidaan turnauksen jälkeen ja pokaali saa arvoisensa paikan.
Joukkue kasvaa
Fuengirola Lions joukkueessa pelaa entistä enemmän suomalaisia, mutta mukana on mm. espanjalainen Rubén Fuen, joka pelaa Espanjan maajoukkueessa. Lisäksi joukossa on ruotsalaisia, meksikolainen ja kolumbialainen.
Myös tytöt ja naiset ovat innostuneet pelistä ja haluaisivat oman joukkueen. Tarkoitus onkin kerätä porukka kasaan ennen Sevillassa pidettävää Halloween turnausta. Kiinnostuneet voivat ilmoitttaua ja kysyä lisätietoa sähköpostilla: fuengirolalions@gmail.com

Innokkaat sponsorit
Yritykset ovat ottaneet joukkueen omakseen ja innokkaita sponsoreita on löytynyt runsaasti, iloitsee Jari. Tänä syksynä on jo kolme juniorjoukkuetta eli noin 50 lasta. Heistä moni tulee Aurinkorannikon suomalaisesta koulusta ja Fuengirola Lions jakoikin tänään koulun 200 oppilaalle t-paidat. Paitoja olivat luovuttamassa pelaaja/valmentajat (vas): Jari Nyman, Ari Vesterinen ja Aki Nikkinen.
Myös Espanja.Com on vahvasti mukana tukemassa Fuengirola Lions joukkueen toimintaa ja kehitystä. Haluamme kannustaa nuoria urheilun pariin ja joukkueurheilulajit lisäävät liikunnan ja hyvinvoinnin lisäksi myös lasten sosiaalisuutta sekä muiden huomioonottamista. Ja mikä tärkeintä, saavat lapset liikkeelle kotoa ”koneiden” äärestä, sanoo itsekin aktiivinen urheilija Espanja.Comin toimitusjohtaja Ismo Ivakko
sähköposti: Fuengirolalions@gmail.com
Www.facebook.com/LionsHockeyFuengirola


.